Siirry sisältöön

Laulaja Katri Helenalle on myönnetty Elämäntyö-Avainlippu

Laulaja Katri-Helena Kalaoja ja Suomalainen työ ry:n toimitusjohtaja Katri Viippola.
Laulaja Katri Helena Kalaoja ja Suomalainen työ ry:n toimitusjohtaja Katri Viippola

Työpositiivisuus – Avainlippu

Suomalainen työ ry on myöntänyt Elämäntyö-Avainlippu-palkinnon suomalaisen musiikin ikonille, laulaja Katri Helenalle. Rautainen Avainlippu-tunnustus myönnettiin hänen mittavasta ja merkityksellisestä työstään suomalaisen työn ja kulttuurin eteen.

Avainlippu-tunnus syntyi vuonna 1965 Kotimaisen tuotannon valtuuskunnan työn tuloksena, ja samana vuonna Katri Helena esitti ”Avainasemassa”-jenkan osana ”Osta suomalaista” -kampanjaa. Kappaleen sävelsi ja sanoitti Saukki eli Sauvo Puhtila. Laulun sanoma, suomalaisen työn ja kotimaisuuden arvostamisesta ja suosimisesta, on säilynyt ajankohtaisena sen syntyajoista lähtien ja pätee yhä tänäkin päivänä.

Katri Helenan sinivalkoinen ääni ja rakastetut kappaleet ovat kulkeneet suomalaisten rinnalla vuosikymmenten ajan. Hänen laulunsa ovat muovanneet kansallista identiteettiämme ja toimineet yhteisenä tunnekielenä sukupolvesta toiseen.

Palkinnonluovutustilaisuus järjestettiin Suomalainen työ ry:n toimesta 14.4. Katri Helena kertoi suomalaisuuden ja kotimaisen työn tukemisen olleen hänelle tärkeä teema läpi elämän.

Meidän suomalaisten tulisi pitää entistä enemmän huolta siitä, että käytetään suomalaisen työn tulosta. Suomalainen työ on tullut maailmalla tunnetuksi ja suomalaiset tekijät ja suunnittelijat ovat maailmankuuluja eikä tarvitse yhtään hävetä kenenkään rinnalla,

kannusti Katri Helena palkinnonluovutustilaisuudessa.

Tänä vuonna Katri Helena päättää poikkeuksellisen upean laulajauransa, samana vuonna kuin Avainlippu täyttää 60 vuotta.

Kaikki nämä 60 vuotta olen ajatellut niin, että suomalaista ensin ja ostan vain kotimaista, jos se vain suinkin on mahdollista. On hienoa, että nuoret ihmiset löytävät suomalaisuuden, koska sehän on takuu sille, että menestymme edelleenkin.

Katri Helena

Takorautaisen Avainlippu-palkinnon Katri Helenalle luovutti Suomalainen työ ry:n toimitusjohtaja Katri Viippola.

– Katri Helenan tekemä työ kotimaisen musiikin ja suomalaisen identiteetin vahvistamiseksi on ainutlaatuista. Hän on sukupolvia yhdistävä artisti, jonka musiikki soi tänä päivänä kaiken ikäisten soittolistoilla. Haluamme tällä palkinnolla kiittää häntä elämäntyöstä, joka tulee jäämään osaksi suomalaista musiikkihistoriaa, kertoo Katri Viippola.

Katri Helenan lisäksi rautaisen Avainlipun ovat aiemmin vastaanottaneet mm. euroviisuvoittaja Lordi ja Suomen jääkiekkomaajoukkue Leijonat sekä Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat. Avainlippu-patsaan on toteuttanut kuvanveistäjä Samuli Alonen.

Kuuntele Katri Helenan vuonna 1965 laulama Avainasemassa-jenkka.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Se voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle, Suomessa tuotetulle palvelulle sekä kotimaiselle verkkokaupalle. Avainlippu on luotettava keino kertoa kotimaisuudesta ja siitä, että yritys työllistää Suomessa. Avainlippu täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Lisätietoa: suomalainentyo.fi/avainlippu-60-vuotta

Lisää uutisia

Aurelia vuoden kaunein sormus voittaja 2025
Uutiset

Auréa on valittu Vuoden Kauneimmaksi Sormukseksi 2025

Hämeenlinnalaisen kultasepän Elias Narsakan suunnittelema Auréa-sormus on voittanut Vuoden Kaunein Sormus 2025 -kilpailun. Festive-timanttikorumallistoon kuuluva…
Artikkelikuvassa 2MT-IT:n liiketoimintajohtajat Kati Pöllänen ja Marko Ranta.
Uutiset

Luotettavia IT-palveluita sote-alan ammattilaisille    

Hyvinvointialueille it-palveluita tuottavan 2M-IT:n liiketoimintajohtajat Kati Pöllänen ja Marko Ranta uskovat, että suomalaisuuden ja Avainlipun merkitys kasvaa entisestään.
Kuvassa K-Supermaerket Löytiksen kauppias Niko Nylund
Uutiset

Osatyökykyiset, tervetuloa töihin! 

Osatyökykyisten sitoutuneisuus on työnantajille monesti myönteinen yllätys. Moni työnantaja ei kuitenkaan tiedä, miten voisi löytää osatyökykyisen työntekijän tai kuinka muokata työtehtäviä …
Suomalainen työ