- Suomi
Työpositiivisuus
Peräti 86 prosenttia työssäkäyvistä suomalaisista kokee oman työnsä tärkeäksi ja lähes saman verran pitää työtään merkityksellisenä ja on siitä ylpeä.
”Työelämäindeksin arvo 6,9 on mittaushistorian korkein. Työmarkkinoilla näkyy nyt selvästi pilkahdus optimismia, sillä tulokset paranivat melkein kaikilla mitatuilla osa-alueilla”, sanoo Suomalainen työ ry:n toimitusjohtaja Juhana Brotherus.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat omaan toimeentuloon ja sen riittävyyteen aiempaa enemmän. Erityisesti rakennus- sekä sähkö-, lämpö- ja jäähdytysalalla työskentelevät suhtautuvat toimeentulon riittävyyteen erittäin positiivisesti. Peräti 80 prosenttia näiden alojen työntekijöistä sanoo luottavansa siihen, että työ tarjoaa riittävän suuren toimeentulon.
”Suomalaisten luottamus omaan toimeentuloon yhdistettynä eteenpäin katsovien johtajien myönteisiin arvioihin vihjaavat talouden käänteestä. Lisäksi rakennusalan työntekijöiden positiiviset odotukset kertovat, että alan vaikein vaihe saattaa olla takana”, Brotherus sanoo.
Yleisesti ottaen suomalaiset ovat varsin tyytyväisiä työhönsä. Työelämäindeksistä piirtyykin kuva mainettaan paremmasta työelämästä. Esimerkiksi osaaminen ja työssä oppiminen ovat vahvistuneet selvästi. 66 prosenttia vastaajista kokee oppineensa uusia taitoja, työtapoja tai menetelmiä viimeisen vuoden aikana.
Johtaminen saa kiitosta
Myös johtaminen saa suomalaisilta kiitosta. Lähes kaksi kolmasosaa vastaajista antaa hyvän arvosanan työpaikkansa johtamiselle. Myös yhteisöllisyyttä ja yrityskulttuuria kiitellään: 70 prosenttia suomalaisista antaa niille hyvän arvosanan.
Näilläkin osa-alueilla rakennusala erottuu edukseen, sillä peräti 80 prosenttia rakennusalalla työskentelevistä pitää oman työpaikkansa johtamista ja yhteisöllisyyttä hyvänä.
Samaan aikaan työelämän tunnelman vahvistumista varjostavat kansainväliset konfliktit ja julkisen talouden ongelmat. Lähes 60 prosenttia työllisistä kokee yhteiskunnan suunnan olevan menossa heikompaan suuntaan.
”Voisi melkein sanoa, että samalla kun maailmalla tilanne synkkenee, suomalainen työelämä paranee”, sanoo Suomalainen työ ry:n tutkimusjohtaja Jokke Eljala.
Toivoa teknologiasta, huolta työpaikoista
Ensimmäistä kertaa yli puolet työelämässä olevista kokee uuden teknologian tuovan omiin työtehtäviin keinoja hoitaa tehtävänsä hyvin. Työelämässä olevista peräti kaksi kolmasosaa kokee oppineensa uusia taitoja viimeisen vuoden aikana. Teknologian mahdollisuuksiin luoda talouskasvua maassamme uskotaan myös aiempaa laajemmin (64 prosenttia vastaajista). Kuitenkin samaan aikaan huoli teknologian vaikutuksista kasvaa. Jopa yli puolet, 58 prosenttia, pelkää uuden teknologian vievän työpaikkoja Suomesta.
“Tuloksissa näkyy kaksijakoinen ilmiö: teknologiamyönteisyys kasvaa, mutta toisaalta lisääntyvät myös huolet työpaikkojen tulevaisuudesta tekoälyn aikakaudella. Tämä haastaa työelämän kehittämistä”, Eljala sanoo.
Tutustu tuloksiin tästä.
Työelämäindeksi on kuvaus suomalaisen työelämän tilasta. Indeksin tiedot kerätään kvartaaleittain. Aineisto edustaa suomalaista työelämässä mukana olevaa väestöä iän, sukupuolen ja asuinmaakunnan mukaan. Suomalainen työ ry:n tilaamaan ja nSightin toteuttamaan tutkimukseen vastasi 1060 työelämässä olevaa 16–67-vuotiasta suomalaista. Aineisto kerättiin tammi-helmikuun välisenä aikana 2026.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Juhana Brotherus, Suomalainen työ ry juhana.brotherus@suomalainentyo.fi, p. 050 384 9479
Tutkimuspäällikkö Jokke Eljala, Suomalainen työ ry jokke.eljala@suomalainentyo.fi, p. 050 374 7410
Suomalainen työ ry:n päätehtävä on pitää huolta, että suomalainen työ ja siitä syntyvä hyvä huomataan. Yhdistys hallinnoi Avainlippu-, Design from Finland- ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkejä ja toimii kotimaisen työn asiantuntijuutta ja työpositiivisuutta edistävänä äänenä. www.suomalainentyo.fi
Lue lisää tiedotteita
Suomalaisten luottamus omaan toimeentuloon vahvistunut – erityisesti rakennusalan ja nuorten optimismi rohkaisevaa
Ensimmäiset 10 000 kesätyöpaikkaa julki uudessa Kesätyö.fi-palvelussa – tarjoaa nuorille paremmat mahdollisuudet päästä työelämään