- English
- Suomi
Tutkimus
Kun nuori pääsee töihin, syntyy tulevaisuususkoa, oppimista ja halua kantaa vastuuta. Suomalainen työ ry:n tutkimus osoittaa, että työelämässä mukana olevat alle 25-vuotiaat suhtautuvat työhön ja työelämään selvästi myönteisemmin kuin mikään muu työelämässä oleva ikäryhmä.
Suomalaisen työelämän tilaa kuvaavan Työelämäindeksin mukaan työelämässä olevat nuoret arvioivat positiivisesti erityisesti johtamista, osaamisen kehittymistä sekä teknologian tuomia mahdollisuuksia työssä.
– Julkisessa keskustelussa nuorista piirtyy usein kuva työelämästä vieraantuneina, mutta tutkimus kertoo muuta. Työhön päästyään nuoret ovat sitoutuneita, oppimishaluisia ja valmiita vastuuseen. Kyse on mahdollisuuksista, ei asenteista, sanoo Suomalainen työ ry:n tutkimuspäällikkö Jokke Eljala.
Nuoret kokevat työn vahvistavan tulevaisuudenuskoa
Tutkimuksen mukaan 65 prosenttia alle 25-vuotiaista arvioi työn merkityksen omassa elämässään kasvavan seuraavan 12 kuukauden aikana. Osuus on selvästi suurempi kuin vanhemmissa ikäryhmissä.
Myös työn merkitys työnantajan kannalta nähdään myönteisesti: nuoret uskovat oman työnsä tärkeyden vahvistuvan tulevaisuudessa muita useammin.
– Tutkimustulosten mukaan nuoret suhtautuvat työelämään rakentavasti. Työ on heille tapa oppia, kehittyä ja rakentaa tulevaisuutta, Eljala toteaa.
Johtaminen ja oppiminen saavat nuorilta parhaat arvosanat
76 prosenttia, eli jopa neljä viidestä alle 25-vuotiaasta antaa omalle työpaikalleen hyvän arvosanan johtamisesta. Yli 25-vuotiaista 59 prosenttia antoi johtamiselle hyvän arvosanan. Lisäksi jopa 75 prosenttia nuorista kertoo oppineensa työssä paljon uusia taitoja, työtapoja tai menetelmiä kuluneen vuoden aikana.
Nuoret erottuvat edukseen myös kiinnostuksessaan esihenkilö‑ ja johtotehtäviin. Vanhempiin ikäryhmiin verrattuna selvästi suurempi osuus, peräti 62 prosenttia alle 25-vuotiaista kertoo olevansa kiinnostunut johtamisesta.
– Hyvät kokemukset työelämästä vahvistavat nuorten halua kehittyä ja ottaa vastuuta. Tämä on tärkeä signaali työelämän uusiutumiselle ja tulevalle johtajuudelle, Eljala sanoo.
Teknologia nähdään mahdollisuutena
Nuoret suhtautuvat uuteen teknologiaan muita ikäryhmiä myönteisemmin ja kokevat sen auttavan työn tekemisessä. Samalla nuoret nostavat esiin tarpeen riittävälle perehdytykselle: lähes puolet alle 25‑vuotiaista kokee, että uuden teknologian osaamisvaatimukset voivat vaikeuttaa työn hoitamista ilman tarpeellista tukea.
– Tämä on tärkeä viesti työpaikoille. Nuoret ovat valmiita hyödyntämään teknologiaa, mutta se edellyttää riittävää perehdytystä ja tukea työpaikoilla, Eljala painottaa.
Nollatilanne-kampanja korostaa ensimmäisten työmahdollisuuksien merkitystä
Suomalainen työ ry:n Nollatilanne‑kampanja kannustaa työnantajia tarjoamaan nuorille ensimmäisiä työmahdollisuuksia ja madaltamaan työllistämisen kynnyksiä.
– Tutkimus osoittaa, että suurin haaste ei ole nuorten asenne, vaan se, pääsevätkö he ylipäätään töihin. Ensimmäinen työpaikka on ratkaiseva, ja sen mahdollistaminen on koko yhteiskunnan etu, sanoo Nollatilanne-kampanjaa vetävä Suomalaisen työn viestintä- ja markkinointiryhmän päällikkö Hanna Malinen.
Työelämäindeksi on kuvaus suomalaisen työelämän tilasta. Indeksin tiedot kerätään kaksi – kolme kertaa vuodessa. Aineisto edustaa suomalaista työelämässä mukana olevaa väestöä iän, sukupuolen ja asuinmaakunnan mukaan. Suomalainen työ ry:n tilaamaan ja nSightin toteuttamaan tutkimukseen vastasi 3 238 työelämässä olevaa 16–67-vuotiasta suomalaista. Alle 25-vuotiaita vastaajia on 486. Työelämäindeksin nuoria koskevat tulokset perustuvat työelämässä joko kokoaikaisesti, osa-aikaisesti tai opintojen ohella mukana oleviin 16–25-vuotiaisiin nuoriin. Aineisto kerättiin elokuu 2025-helmikuun 2026 välisenä aikana.
Tutustu tuloksiin tästä.
Lisätietoja:
Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalainen työ ry, 050 374 7410, jokke.eljala@suomalainentyo.fi
Hanna Malinen, viestintä- ja markkinointiryhmän päällikkö, Suomalainen työ ry, 050 369 4949, hanna.malinen@suomalainentyo.fi
Suomalainen työ ry:n päätehtävä on pitää huolta, että suomalainen työ ja siitä syntyvä hyvä huomataan. Yhdistys hallinnoi Avainlippu-, Design from Finland- ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkejä ja toimii kotimaisen työn asiantuntijuutta ja työpositiivisuutta edistävänä äänenä. www.suomalainentyo.fi
Lue lisää tiedotteita
Nuoret suhtautuvat työelämään ikäryhmistä kaikkein positiivisimmin
Etätyön hyödyt koetaan eri tavoin – kuilu johdon ja työntekijöiden välillä