Siirry sisältöön

Yrittäjän päivää vietetään 5.9. – yrittäjät tekevät kasvun

Työpositiivisuus

Valtakunnallista Yrittäjän päivää vietetään jälleen syyskuun 5. päivä. Yrittäjän päivän taustalla on Yrittäjän Päivä -säätiö, jonka toiminnan tarkoituksena on yrittäjätoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden arvostuksen edistäminen Suomessa. Vuonna 2026 Yrittäjän päivän viesti kiteytyy kasvuun: yrittäjät tekevät kasvun.

Tänä vuonna Yrittäjän päivän vastaavana järjestäjänä toimii  Keskuskauppakamari, joka isännöi Yrittäjän päivän aattona, perjantaina 4.9. järjestettävää päätapahtumaa teemalla ”Neljä kasvun vuotta”. Pääjuhlassa Helsingin kauppakamaritalossa keskustellaan Suomen talouskasvusta sekä yrittäjien ja yritysten roolista sen rakentamisessa. Kuinka Suomeen saadaan kasvua seuraavan hallituskauden aikana? Mikä rooli kasvun aikaansaamisessa on yrittäjillä ja yrityksillä?

Tilaisuuden avaa työministeri Matias Marttinen. Ohjelmassa kuullaan myös Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen sekä yrittäjä Kim Väisäsen puheenvuorot. Kansanedustajien paneelikeskusteluun osallistuu edustajia sekä hallitus- että oppositiopuolueista. Juhlan juontaa Mikko Leppilampi.

Yrittäjän päivällä on jo lähes 30 vuoden perinteet

Yrittäjän päivää on vietetty vuodesta 1997 alkaen, ja sen taustalla toimii Yrittäjän Päivä -säätiö, johon kuuluvat Keskuskauppakamari, Nuorten yrittäjyys ja talous NYT, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, K-kauppiasliitto, Perheyritysten liitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Suomen Yrittäjät ja Suomalainen työ ry.

Yrittäjän Päivä -säätiön verkkosivuilla on lisätietoa ja valmiita aineistoja yritysten käyttöön ja viestintään: https://yrittajanpaiva.fi/.

Somessa Yrittäjän päivä näkyy eri kanavissa aihetunnisteena #yrittäjänpäivä.

Lisätietoja:

Riitta Antinmäki, Yrittäjän Päivä -säätiön puheenjohtaja, yrittäjäneuvos, riitta.antinmaki@htf.fi, p. 050 031 1711

Sanna Huovinen, viestintäpäällikkö, Suomalainen työ ry
sanna.huovinen@suomalainentyo.fi, 050 535 8900

Suomalainen työ