Siirry sisältöön

Uutta Suomalaisessa työssä: talous- ja operaatiojohtaja aloitti, organisaatiora­kenne uudistui

Kuvassa Juho Paavola.

Suomalaiseen työhön on perustettu uusi talous- ja operaatiot -tiimi, jonka vetäjäksi on valittu KTM Juho Paavola. Paavolan tehtävänimikkeenä on talous- ja operaatiojohtaja, ja hän on aloittanut tehtävässään elokuun alusta. Paavolan johtamaan tiimiin kuuluu neljä yhdistyksen työntekijää.

Juho Paavola on 33-vuotias talous- ja kiinteistöalojen ammattilainen, joka siirtyi Suomalaiseen työhön Colliers Finlandilta, jossa hän toimi managerina johtaen noin kymmenen hengen asiantuntijatiimiä ja vastasi asiakkuuksille tuotettavista taloushallinnon palveluista. Hän työskenteli Colliersilla myös kiinteistösijoitusasiakkuuksien controller-tehtävissä. Aiemmin Paavola toimi asiamiehenä Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden säätiössä (KY-säätiö), jossa hän vastasi noin 60 miljoonan euron varallisuuden hallinnasta, strategisista hankkeista, kiinteistöomistuksista ja säätiön jatkuvasta toiminnasta.

Koulutukseltaan Paavola on kauppatieteiden maisteri Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Kaustiselta kotoisin oleva Paavola aloitti työuransa kotitilansa maatilan töissä. Opiskeluaikanaan hän toimi monipuolisissa luottamustehtävissä muun muassa korkeakoulupolitiikan, kampuskehityksen ja opiskelijayhteisöjen toiminnan parissa.

Työelämän ulkopuolella Paavola viettää aikaa pienten lastensa kanssa ja harrastaa maantiepyöräilyä. Lisäksi hän seuraa aktiivisesti urheilua ja maailmanpolitiikkaa.

Organisaatiorakenteeseen uudistuksia

Uuden talous- ja operaatiot -tiimin perustamisen myötä myös yhdistyksen kahteen muuhun tiimiin tehtiin pieniä muutoksia ja tiiminvetäjien tehtävänimikkeet muuttuivat johtajiksi. Asiakkuudet ja jäsenpalvelut -tiimiä johtaa asiakkuusjohtaja Reetta Mentu ja viestintä- ja markkinointitiimiä viestintä- ja markkinointijohtaja Hanna Malinen.

Uudistettu organisaatiorakenne tukee yhdistyksen strategian ja toimintatapojen selkeyttämistä sekä mahdollistaa henkilöstön jakautumisen tehtäväkohtaisiin toimintoihin.

”Päätehtävämme on pitää huolta siitä, että suomalainen työ ja siitä syntyvä hyvä huomataan. Toimimme yhdessä jäsentemme kanssa kotimaisen työn asiantuntijuutta ja työpositiivisuutta edistävänä äänenä. Organisaatiouudistus vahvistaa kykyämme toteuttaa tehtäväämme: se tukee tasapainoisempaa ja tasaväkisempää tiimityötä ja auttaa meitä palvelemaan jäseniämme entistä paremmin”, kertoo Suomalaisen työn toimitusjohtaja Juhana Brotherus.

Uudistettu organisaatiorakenne tuli voimaan 3.8.2026. Tiimien johtajat Hanna Malinen, Reetta Mentu ja Juho Paavola raportoivat toimitusjohtaja Juhana Brotherukselle.

Suomalainen työ ry:n päätehtävä on pitää huolta, että suomalainen työ ja siitä syntyvä hyvä huomataan. Yhdistys hallinnoi Avainlippu-, Design from Finland- ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkejä ja toimii kotimaisen työn asiantuntijuutta ja työpositiivisuutta edistävänä äänenä. www.suomalainentyo.fi

Lisää uutisia

Avainlippu-logo
Uutiset

Uusia Avainlippu-tuotteita, -palveluita ja -verkkokauppoja

Uusia Avainlippu-merkin käyttöoikeuksia on jälleen myönnetty suomalaisille tuotteille, tuoteryhmille, palveluille ja verkkokaupoille. Katso kattava lista…
Uutiset

Uutiskommentti: Talous kasvaa kohisten – työllisyys viivyttelee vielä

Suomen talous on kasvanut tammi–kesäkuun tietojen perusteella EU:n kärkijoukossa. Jos alkuvuoden vauhti jatkuu, jopa kolmen…
Uutiset

Vihreän siirtymän direktiivi astuu voimaan 27.9. – Suomalaisen työn merkkien käyttö voi jatkua normaalisti

EU:n vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi muuttaa tapaa, jolla yritykset voivat viestiä tuotteidensa ja palveluidensa ympäristö- ja…
Suomalainen työ