Siirry sisältöön

Tanskan puolustusvoimien hankintasopimus Suomeen merinovillasukkien valmistuksesta

Kuvassa Jussi Koskinen Sukkamestareilta

Jäsenuutinen

Tanskan puolustusvoimien hankinta organisaatio The Danish Ministry of Defence Acquisition and Logistics Organisation (DALO) ja Sukkamestarit Oy ovat yhdessä allekirjoittaneet 4.2.2025 hankintasopimuksen merinovillasukkien valmistuksesta, joka on kokonaisarvoltaan vähintään noin 4 miljoonaa euroa, 750 000 paria sukkia. Sopimus mahdollistaa jopa 10,5 miljoonan euron hankinnat tarpeen mukaan.

Sukkamestareiden toimitusjohtaja Jussi Koskinen on syystäkin iloinen. Neljän vuoden sopimus on suomalaiselle sukkatehtaalle merkittävä, myös työllisyysvaikutuksiltaan:

Kyseessä on Sukkamestarit Oy:n historian suurin ja pisin yksittäinen hankintasopimus. Käytännössä sopimus tarkoittaa 13,4 henkilötyövuoden työmäärää, summaa Koskinen vaikutuksia sukkatehtaan toimintaan.

Kyseessä on Sukkamestarit Oy:n historian suurin ja pisin yksittäinen hankintasopimus. Käytännössä sopimus tarkoittaa 13,4 henkilötyövuoden työmäärää.

Jussi Koskinen, Toimitusjohtaja, Sukkamestarit Oy

Hankintasopimuksen puitteet luovat myös rekrytointi- ja investointitarpeita.

Neulovien koneiden kapasiteetti riittää, mutta investoimme tuotantoon sukkien pesulinjaston. Normaalisti tuotteita ei esipestä, mutta tässä tapauksessa tuotteet halutaan saada suoraan käyttöön, joten hoidamme esipesun tuotannon yhteydessä. Sen lisäksi mahdollisesti tarvitsee rekrytoida 2-4 uutta henkilöä.

DALO järjesti laajan tarjouskilpailun sotilaskäyttöön tuleville sukille toukokuussa 2024. Suk-katarjouskilpailuun osallistui 14 yritystä. Kilpailussa tuotteet testattiin perusteellisesti varus-kunnissa kuuden viikon ajan syksyllä 2024. Sukkamestarit Oy:n merinovillasukat menestyivät ylivoimaisesti sekä laboratoriotesteissä että kenttäolosuhteissa. Tarjouskilpailussa valintaperusteena oli 70 % laatu (Sukkamestareiden pisteet 4,46 / 5) ja 30 % hinta (Sukkamestareiden pisteet 3,86 / 5), ja suomalaisyrityksen tuotteet nousivat voittajaksi tällä painotuksella.

– On upeaa, että sukkia arvostetaan ja niiden tärkeys toimivassa ulkovarustautumisessa tiedostetaan. Nyt pallo heitettiin ammattilaisille – tehkää parhaat tuotteet vaativiin olosuhteisiin. Näin haastetaan valmistajaa antamaan täyden ammattitaitonsa ja osaamisensa tuotekehitykseen. Voitimme kaikissa laatutesteissä, hinta oli toiseksi korkein, Koskinen pohtii Tanskan poikkeuksellista sukkien kilpailutustapaa, jossa painotettiin laatua hinnan sijaan ja loppukäyttäjille annettiin valtaa tuotteiden valinnassa.

Sukkamestarit Oy osallistui tarjouskilpailuun teknisten merinosukkien tuotesarjalla, joka on kehitetty erityisesti sotilaskäyttöön. Vastaavanlaisia tuotteita on myyty aiemmin muun muassa Suomen puolustusvoimille, Alankomaiden merijalkaväelle sekä kuluttajille ympäri Eurooppaa.
Sopimuksen myötä tuotteet avataan NATO-järjestelmään, jolloin ne ovat myös muiden maiden puolustusvoimien saatavilla.
Sukkamestarit osallistuu viranomais- ja turvallisuusalan Enforce Tac -messuille Saksan Nürnbergissä, jossa tuotesarja on kansainvälisesti esillä 24.-26.2.2025.
Sukkien päämateriaali on vastuullisesti tuotettu NATIVA-merinovilla. Sukkamestarit Oy on Euroopan ainoa sukkatehdas, joka on sertifioitu vaativaan NATIVA-vastuullisuus- ja jäljitettävyysohjelmaan.

Sukkiin varautuminen on käynnissä myös kotimaassa

Suomen puolustusvoimilla on sukkien hankintakilpailutus parasta aikaa käynnissä, johon Sukkamestarit osallistuu. Kilpailutus päättyy 10.3.2025. Kilpailutustuotteena on merinovillainen SA M05 -alussukka, jota mm. Sukkamestarit on aiemmin valmistanut puolustusvoimille.

Lisätietoja:
Jussi Koskinen, toimitusjohtaja
p. 050 5827 230
jussi.koskinen@sukkamestarit.fi

Tuotekuvat, logot ja kuvitukset:
Lataa kuvat medialle

Sukkamestarit pähkinänkuoressa:
• Johtava sukkavalmistaja Suomessa
• Tehdas ja pääkonttori Ylöjärvellä
• Yhtiö perustettu vuonna 1996
• Liikevaihto vuonna 2024: 4 775 000€
• Viennin osuus liikevaihdosta vuonna 2024: 1 200 000 €
• Henkilöstöä 35
• Kolme omaa tuotebrändiä: Sukkamestarit, UphillSport ja TOEZZ Hockey

Lue lisää jäsenuutisia

Kuvassa Jussi Koskinen Sukkamestareilta
Uutiset

Tanskan puolustusvoimien hankintasopimus Suomeen merinovillasukkien valmistuksesta

Tanskan puolustusvoimien hankinta organisaatio The Danish Ministry of Defence Acquisition and Logistics Organisation (DALO) ja…
Uutiset

Metsänhoitoyhdistykset auttavat metsänomistajia pääsemään tavoitteisiinsa

Metsänhoitoyhdistykset auttavat metsänomistajia pääsemään tavoitteisiinsa metsänhoidossa, suojelussa, monimuotoisuuden lisäämisessä ja puukaupassa. Yhdistykset pyrkivät pitämään jäsenensä…
Uutiset

Menestyksekäs rahoituskierros suomalaiselle FRENN-miestenvaatemerkille

Vuonna 2013 Antti Laitisen ja Jarkko Kallion perustama FRENN on saanut merkittävän yksityisen rahoituksen ja…
Suomalainen työ