Siirry sisältöön

Yhteiskunnallinen Yritys -merkki

Yhteiskunnalliset yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen.

Yhteiskunnalliset yritykset tekevät hyvää

Yhteiskunnalliset yritykset kantavat yhteiskunnallista vastuuta. Nämä yritykset harjoittavat kestävää pitkän tähtäimen liiketoimintaa ja käyttävät voitostaan vähintään puolet toimintansa kehittämiseen tai lahjoittavat sen määrittämäänsä hyvään tarkoitukseen. Merkin voi saada käyttöönsä Suomessa työllistävä yritys, joka on perustettu ratkomaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Myös toiminnan läpinäkyvyys ja avoimuus on tärkeää. Yrityksen on määriteltävä yhteiskunnallinen tavoitteensa sekä voiton käyttötapansa yhtiöjärjestyksessään, säännöissään tai muussa selvityksessään.

Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiyritykset

Merkki on myönnetty lukuisille hyvin erilaisille yrityksille ja yhdistyksille. Merkkiä käyttävät monet hoiva-alan yritykset, ympäristö- ja metsäpalvelusektorin toimijat sekä koulutus- ja työllistämistoiminnan tarjoajat ja monet muut. Yhteistä näillä yrityksillä on se, että merkki kertoo niiden tekemästä yhteiskunnallisesta hyvästä.

Katso merkkiluvat

Toimikunta myöntää käyttöoikeuden

Yhteiskunnallinen Yritys -merkin myöntää hakemusten perusteella puolueettomista asiantuntijoista koostuva toimikunta. Merkki myönnetään pääsääntöisesti kolmeksi vuodeksi kerrallaan, mutta toimikunta voi myöntää merkin myös lyhyemmäksi ajaksi. Merkin käyttöoikeuteen vaadittavat tiedot tarkistetaan yrityksiltä vuosittain.

Tutustu toimikuntaan
Yhteiskunnallinen Yritys -merkkitoimikunnan sihteeri Niina Ollikka

Mitä yhteiskunnalliset yritykset ovat?

Yhteiskunnallinen yrittäminen on vahvasti arvoihin sitoutunutta, taloudellisesti kannattavaa ja kestävän kehityksen mukaista yritystoimintaa. Suomessa on arvioiden mukaan tuhansia yhteiskunnallisia yrityksiä eri toimialoilla.

Yhteiskunnallisille yrityksille luonteenomaista on, että ne:
1. Uudistavat palvelurakenteita
2. Tuottavat hyvinvointipalveluita inhimillisesti ja taloudellisesti kestävästi
3. Työllistävät ja kehittävät palveluita paikallisista lähtökohdista käsin
4. Käyttävät voittojaan lähiyhteisönsä hyvinvoinnin parantamiseen
5. Kehittävät kannattavia ratkaisuja ympäristöongelmiin

Yhteiskunnallinen yrittäjyys on maailmalla kasvava trendi ja esimerkiksi Iso-Britanniassa on suomalaista Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiä vastaava merkki Social Enterprise Mark. Vaikka Suomella on perinteitä yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä osuustoiminnan myötä, on yhteiskunnallinen yrittäjyys meillä vielä kohtalaisen tuntematon käsite.

Suomalainen työ ry:n lisäksi yhteiskunnallista yrittäjyyttä ja yhteiskunnallisten yritysten edellytyksiä edistävät mm. yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO ry, työ- ja elinkeinoministeriö sekä Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus YYO.

Tutkittua: Miksi hakea Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeutta?



Yhteiskunnalliset yritykset kantavat yhteiskunnallista vastuuta. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. Merkin voi saada käyttöönsä yritys, joka on perustettu ratkomaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Myös toiminnan läpinäkyvyys ja avoimuus on tärkeää.

76%

Pitää vähintään melko tärkeänä, että yritykset viestivät avoimesti omista yhteiskunnallisista teoistaan ja niiden vaikutuksista



Lähde: Kulutusmuutokset 2022,
Taloustutkimus

95%

Yhteiskunnallinen Yritys
-merkkiyrityksistä sanoo merkin tukevan tuotteiden ja palveluiden myyntiä




Lähde: Jäsenkysely 2024

52%

Mielestä
Yhteiskunnallinen Yritys
-merkillä on positiivinen vaikutus yrityksen työnantajamielikuvaan



Lähde: Kulutusmuutokset 2022,
Taloustutkimus

Hae Yhteiskunnallinen Yritys
-merkkiä

Täytä alla oleva esitietolomake, niin lähetämme sinulle sähköpostitse linkin merkkihakemukseen. Merkkejä myönnetään useita kertoja vuoden aikana. Katso Yhteiskunnallinen Yritys -merkin toimikunnan kokousaikataulu.

Merkit tai jäsenyyden haku
Tämä lomake on suojattu reCAPTCHA palvelulla, jonka osalta Googlen Tietosuojaseloste ja Käyttöehdot ovat voimassa. Lähettäessäni tiedot, hyväksyn nämä ehdot.

Yhteiskunnallinen Yritys
-merkkiyritykset kertovat

  • ”Metsänhoitoyhdistykset tarjoavat metsänomistajille luonnonhoidon palveluja, olemme kehittäneet suomalaista metsätyötä jo yli sata vuotta. Kaikki hyöty jää Suomeen.”

    Harri Huupponen, Toimitusjohtaja, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Oy
  • ”Tarjoamme tukea eritysryhmille, asumispalveluita kehitysvammaisille, terapia- ja kuntoutuspalveluita ja henkilökohtaista apua ja valmennusta. Toimimme yhteiskunnallisen hyvän edistämiseksi, emme voiton maksimoimiseksi”

    Riikka Pikkarainen, Toimitusjohtaja, Honkalampi-säätiö sr

Mitä tapahtuu hakemuksen lähettämisen jälkeen?

1

HAKEMUKSEN LÄHETTÄMINEN

Tarkista, että hakemuksessa on kaikki vaaditut tiedot ennen sen lähettämistä.

2

HAKEMUKSIEN LÄPIKÄYNTI

Toimikunnan sihteeri käy hakemuksen tiedot läpi sen vastaanottamisen jälkeen. Olemme yhteydessä, jos tarvitsemme lisätietoja.

3

HAKEMUKSIEN SIIRTYMINEN TOIMIKUNNALLE

Hakemukset lähtevät toimikuntien tutustuttaviksi jo viikko ennen kokousta. Lähetä hakemus kaksi viikkoa ennen kokousta, jotta se ehtii toimikunnan käsittelyyn.

4

TOIMIKUNNAN KOKOUS

Toimikunnan sihteeri esittelee kokouksessa hakemukset, jonka jälkeen toimikunta tekee päätöksen hakemuksen hyväksymisestä/hylkäämisestä.

5

KOKOUKSEN JÄLKEEN

Tiedotamme toimikunnan päätöksestä kokousta seuraavana päivänä hakemuksessa annettuun sähköpostiin.

Suomalainen työ