- Suomi
Design from Finland -merkin Vuoden Designteko 2022 -palkinto myönnettiin Oikiat Design Oy:lle, jonka tuote on Vaatelaastari. Vuoden Designteko -tunnustus myönnetään suomalaiselle yritykselle, jonka liiketoiminnassa design on merkittävässä roolissa. Muita palkintokriteereitä ovat muun muassa vastuullisuus, toimivuus arjessa ja omaperäisyys.
Oikiat Designin tarina alkoi vuonna 2017 kahden perheenäidin ideasta ja käytännön haasteesta korjata helposti puhkikuluneet sukat, reikäiset housunpolvet ja purkautuneet takinsaumat. Vaatelaastari on siten suomalaisten äitien vuosia kestäneen kehitystyön tulos ja tämän päivän ratkaisu ikiaikaiseen ongelmaan, ekologisuutta unohtamatta.
– Usein hyvä muotoilu ratkaisee ongelman vaivattomasti, jopa palkitsevasti. Vuoden Designteko -tunnustus on meille osoitus siitä, että Vaatelaastari on onnistunut tekemään korjaamisesta paitsi helppoa myös ilonaiheen. Olemme kiitollisia huomionosoituksesta, joka kannustaa meitä entisestäänkin hyödyntämään muotoilua vastuullisten tekojen siivittäjänä, iloitsee Oikiat Designin muotoilujohtaja Taija Sailio.
Oikiat Design Oy:lle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkki sekä suomalaisesta valmistuksesta kertova Avainlippu-merkki vuonna 2019, ja nyt yritys sai arvostetun Vuoden Designteko -tunnustuksen. Palkintoraati kiittelee tunnustuksen saanutta Oikiat Design Oy:tä siitä, että yritys on vastuullinen toimija, joka huomioi ympäristötekijät sekä tuotannossaan että tuotteissaan.
– Oikiat Design Oy:n Vaatelaastari pitkittää tuotteen käyttöikää. On yleisesti tiedossa, että muoti- ja tekstiiliteollisuuden hiilijalanjälki on maailmanlaajuisesti huomattava. Vaatteita käytetään lyhyemmän aikaa, kuluttajat heittävät vaatteita pois ja jätteiden määrä kaikissa länsimaissa kasvaa. Vaikka toimialalla keskitytään laajoihin systeemitason muutoksiin, kaikista merkittävin vaikutus ympäristön kannalta on tutkimusten mukaan sillä, että vaatteiden käyttöikää yksinkertaisesti pidennetään, kertoo palkintoraatiin kuuluva muotoilija Hanna-Kaisa Alanen.
– Vaatelaastari on oivaltanut kilpailuedun ja vastaa suoraan kestävän kuluttamisen haasteeseen. Asiakkaille tuotevalikoima näyttäytyy monipuolisena, helppokäyttöisenä ja hauskana. Voin hyvin kuvitella, kuinka se herättää positiivista huomiota eri käyttöyhteyksissä ja inspiroi ihmisiä ratkaisemaan käytännön ongelmia luovasti. Tuote kannustaa myös luomaan persoonallista estetiikkaa, jolla voi hyvinkin olla merkittävä rooli käyttäjätyytyväisyydessä monella tasolla, Alanen lisää.
Vuoden Designteko -palkinto jaettiin nyt yhdennentoista kerran. Aiempina vuosina tunnustuksen ovat saaneet bambukuituisia vauvanvaatteita suunnitteleva ja valmistava Beibamboo Oy (2012), korkealaatuisia ja kekseliäitä mattoja valmistava VM-Carpet (2013), puisia Lastu-nimisiä suojakuoria mobiililaitteille valmistava Droplet Hitech Design Oy (2014), Drop-ulkoaltaita valmistava Drop Design Pool Oy (2015) ja huonekaluja, sisustustuotteita valmistava Hakola Huonekalu Oy (2016), miestenvaatteita valmistava FRENN Company Oy (2017), Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry (2018), puukomposiitista kylpyhuonekalusteita suunnitteleva ja valmistava Woodio Oy (2019), julkitilakalusteita valmistava Piiroinen Oy (2020) ja sähköautojen pikalatauslaitteisiin ja -teknologiaan erikoistunut Kempower Oy (2021).
Palkintoraatiin kuuluvat Design from Finland -merkkitoimikunnan jäsenet: teollisuusneuvos ja Design from Finland -merkkitoimikunnan pj. Kari Kallonen, muotoilija ja muotoilun tutkija Hanna-Kaisa Alanen, luova johtaja, Grafia ry Anssi Kähärä. Lisäksi raadissa mukana Kempower Oy:n viestintäjohtaja Paula Savonen sekä Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Lisätietoja:
Jetta Liukkonen, toimitusjohtaja, Oikiat Design Oy/Vaatelaastari, 0400 991 003, jetta.liukkonen@oikiat.fi
Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, 050 407 2623, tero.lausala@suomalainentyo.fi
Niina Ollikka, markkinointipäällikkö, Design from Finland -merkki, Suomalaisen Työn Liitto, 040 674 8773, niina.ollikka@suomalainentyo.fi
Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Sen tehtävänä on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. Vuonna 1912 perustetulla liitolla on yli 6 700 yritys- tai yhteisöjäsentä. www.suomalainentyo.fi
Design from Finland -merkki tekee suomalaisen muotoiluosaamisen näkyväksi. Se herättää kiinnostusta suomalaisia tuotteita ja palveluja kohtaan kotimaassa ja kansainvälisesti. Myönnettyjä merkkejä on 780 kappaletta. www.suomalainentyo.fi/design-from-finland
Oikiat Design Oy on tekstiilialan yritys, joka toi omasta tarpeesta lähteneen innovaation, Vaatelaastarin, markkinoille keväällä 2019. Vaatelaastari on hankaamalla kiinnittyvä tekstiilien korjauspaikka. Tätä kokoaan merkittävämpää tuotetta on myyty yli 800 000 kappaletta pelkästään Suomen markkinoilla. Yrityksen arvoja ovat aitous, vastuullisuus ja innovatiivisuus ja missiona on kannustaa korjaamisen kärkijoukkoja. www.vaatelaastari.fi