Siirry sisältöön

Tervetuloa meille -viikko avaa kolmen vuoden tauon jälkeen ovet suomalaisiin yrityksiin

Suomalaisen Työn Liiton organisoima Tervetuloa meille! -viikko järjestetään jälleen kolmen vuoden tauon jälkeen 3.-9.10.2022. Suomen suurin avointen ovien tapahtuma auttaa yrityksiä lisäämään tunnettuuttaan sekä tuomaan esille suomalaista osaamista. Tapahtumaviikolla on tilausta, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät tärkeänä, että yritykset viestivät avoimesti vastuullisuudesta sekä työllistävästä vaikutuksesta.

– Koronapandemian vuoksi Tervetuloa meille -viikkoa ei ole pystytty järjestämään kolmeen vuoteen, ja nyt kun se jälleen on mahdollista, ovat yritykset lähteneet innolla mukaan tapahtumaviikkoon. Yritykset haluavat selvästi tavata asiakkaita ja kertoa toiminnastaan, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Suomalaisen Työn Liitto tutkii säännöllisesti suomalaisten kulutustottumuksia sekä arvoja ja asenteita. Taloustutkimuksen elokuussa 2022 toteuttamassa selvityksessä haastateltiin yli 1500 suomalaista, ja siinä kävi ilmi, että jopa 87 % suomalaisista pitää tärkeänä sitä, että yritykset viestivät avoimesti niiden työllistävästä vaikutuksesta.

– Ilmastonmuutoksen ja hintojen kallistumisen ohella vahvempi halu tukea kotimaista työllisyyttä ja teollisuutta korostuu kulutusmuutokseen vaikuttavana tekijänä, tulkitsee Lausala.

Myös yrityksen viestiminen toimintansa vastuullisuudesta on tärkeää suomalaisille. Tätä mieltä on neljä viidestä suomalaisesta. Erityisesti nuoret naiset peräänkuuluttavat vastuullisuudesta viestimistä.  Peräti 93 prosenttia 15–24-vuotiaista naisista piti tärkeänä sitä, että yritykset viestivät vastuullisuudestaan.

Tervetuloa meille -viikon kautta yritykset voivat viestiä vastuullisuusteoistaan sekä esitellä suomalaista osaamistaan erilaisille kohderyhmille. Teemaviikko on avoin kaikille yrityksille ja yhteisöille.

– Yritysten ponnistelut ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ovat moninaiset, eivätkä nämä teot useinkaan saa laajaa tietoisuutta. Kuluttajat ovat entistä valveutuneempia ja haluavat tietoa tuotteiden ja palveluiden tuotannon vaikutuksista ympäristöön ja työllisyyteen, sanoo Lausala.

Tervetuloa meille -viikon tapahtumakalenteriin on koottu kaikki viikon aikana järjestettävät avointen ovien tapahtumat. Tapahtumia järjestää lähes 100 yritystä ympäri Suomen 3.-9.10.2022 välisenä aikana. Tapahtumakalente­rin osoite on: tervetuloameille.fi

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan ja Taloustutkimuksen toteuttamaan selvitykseen, joka toteutettiin elokuussa 2022. Tutkimukseen vastasi 1537 iältään 15–79-vuotiasta osallistujaa valtakunnallisesti.


Lisätiedot:

Merja Mantila, projektipäällikkö, merja.mantila@suomalainentyo.fi, puh. 050 330 3640

Tero Lausala, toimitusjohtaja, tero.lausala@suomalainentyo.fi, puh. 050 407 2623


Tiivistelmä tuloksista 

Tervetuloa meille -viikon aikana 3.-9.10.2022 yritykset ympäri Suomen avaavat ovensa ja näyttävät, millaista työtä niissä tehdään. Tempaus on avoin kaikille yrityksille. Tervetuloa meille -viikon takana on Suomalaisen Työn Liitto. www.tervetuloameille.fi

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Tehtävämme on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. www.suomalainentyo.fi