Siirry sisältöön

Nuorten työelämäodotusten huomioiminen on tärkeä osa yritysten henkilöstötyötä

Iris Laaksonen

Nuorten työllisyys

Työelämässä on parhaillaan useiden sukupolvien edustajia, joiden odotukset työtä ja työelämää kohtaan poikkeavat toisistaan. Toisille työ voi merkitä ennen kaikkea toimeentuloa ja taloudellista vakautta, ja työelämältä toivotaan pysyvyyttä tai suoraviivaista urakehitystä.

Työelämäodotuksia mittaavien tutkimusten mukaan nuoret ikäluokat arvostavat työn ja omien arvojen kohtaamista, työn sosiaalista ulottuvuutta ja ovat asennoituneita jatkuvaan oppimiseen ja muutokseen (Deloitte Global Gen Z and Millennial Survey 2026, Nuorisobarometri 2024 , NYT Nuorten tulevaisuusraportti 2024). Sukupolvien monimuotoisuus haastaa työnantajia pohtimaan sitä, miten iältään monimuotoisissa työyhteisöissä johdetaan henkilöstöä, oppimista ja työnantajamielikuvaa: ketä houkutellaan, miten hyvistä tekijöistä pidetään kiinni ja miten nuoret pääsevät kiinnittymään työhön ja työyhteisöihin.

Oppimisen mahdollistaminen

Monella alalla avoimiin työpaikkoihin on ennätysmäärä hakijoita, ja toisaalta työelämän vaatimukset ovat kasvaneet. Erityisesti nuorilla on tällä hetkellä vaikeuksia päästä kiinni työelämään, kun kilpailu kesätyö- ja harjoittelupaikoista on kovaa. Varsinkin tietotyön vaatimukset saattavat herättää epävarmuutta siitä, riittääkö oma osaaminen. Monen alan työnantajille puolestaan on ajankohtaista pohtia sitä, miten eläkkeelle siirtyvien osaajien kokemus ja hiljainen tieto tunnistetaan ja säilytetään. Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten tuore osaaminen valjastetaan yrityksen voimavaraksi. On varauduttava siihen, että jatkuvasti muuttuvaan työelämään löytyy entistä vähemmän valmiita osaajia. Oppimisen johtaminen on tärkeä osa strategiaa.

Hyvät mentorointi- ja perehdytyskäytännöt auttavat siinä, että nuoret pääsevät nopeasti kiinni työelämään ja että heidän potentiaalinsa pääsee käyttöön parhaalla mahdollisella tavalla. Kehittymisen tukeminen alkaa jo perehdytyksestä, jossa voidaan keskustella työntekijän vahvuuksista, kiinnostuksen kohteista ja tavoitteista. Nuorelle voidaan viestiä siitä, että hänen oppimisensa on työyhteisölle merkityksellistä, ja että kehittymismahdollisuuksia on ylipäätään tarjolla. Yksinkertaisimmillaan voidaan kysyä mitkä asiat kiinnostavat, mitkä tuntuvat vaikeilta ja mitä vahvuuksia ja osaamista nuorella jo on. Kaikille jatkuva kehittyminen ei ole tärkeää, mutta lähes missä tahansa työssä on mahdollisuus oppia uutta.

Työn sosiaalisen merkityksen huomioiminen

Työelämässä työyhteisö on tärkeä uuden tiedon, oivallusten ja merkityksen lähde. Siksi työtehtäviin perehdytyksen lisäksi on tärkeää perehdyttää työyhteisöön. Sosiaalista perehtymistä voidaan tukea järjestämällä aikaa ja mahdollisuuksia keskustelulle, tapaamisille ja yhteistyölle. Esihenkilöt voivat näyttää esimerkkiä siitä, miten toisten osaamisesta voidaan oppia, ja kannustaa konkareita jakamaan osaamistaan. Yhteistyön ja kohtaamisten merkityksen tunnistaminen vastaa nuorten toiveisiin työelämän sosiaalisesta ulottuvuudesta, ja mahdollistaa hiljaisen tiedon siirtymisen kokeneilta työntekijöiltä nuorille.

Arvot näkyväksi

Nuorten työelämäodotusten huomioiminen ei ole yritykselle vain käden ojennus tai hyväntekeväisyyttä, vaan mahdollisuus varmistaa kasvu ja liiketoiminnan edellytykset silloin, kun työntekijöistä käydään kilpailua. Kun talous virkistyy, työnantajamielikuvan merkitys kasvaa. On tärkeää, että arvot näkyvät konkreettisina tekoina jokapäiväisessä työssä, mutta yhtä tärkeää on viestiä olemassa olevasta hyvästä. Vastuu Groupin Pk-yrityksille suunnatussa tutkimuksessa  84 prosenttia yrityksistä piti vastuullisuutta tärkeänä osana liiketoimintaa. Vain 19 prosenttia oli laatinut vastuullisuusraportin, joka on yksi arvojen ja vastuullisuuden todentamisen konkreettisista työkaluista.

Raportoinnin lisäksi sosiaalista vastuuta ja arvoja voidaan tuoda esille ulkoisessa viestinnässä, rekrytointiprosesseissa ja puhua niistä ääneen yrityksen arjessa. Aiheet kiinnostavat asiakkaiden lisäksi potentiaalisia työntekijöitä, ja siksi niistä viestiminen kannattaa.

Tulevaisuuden menestyvät työnantajat ovat niitä, jotka pystyvät houkuttelemaan uusia osaajia ja tarjoamaan mahdollisuuksia myös niille, jotka vasta etsivät paikkaansa työelämässä. Samalla työnantajat voivat vastata nuorten odotuksiin tekemällä arvoistaan näkyviä, tarjoamalla vaikutusmahdollisuuksia sekä tukemalla oppimista ja ammatillista kasvua. Näin rakennetaan työelämää, jossa nuoret työntekijät, konkarit ja työnantajat voivat menestyä yhdessä.

Kirjoittaja:

Iris Laaksonen
Yritysvalmentaja
Täsmä-hanke

Täsmä-hanke

ESR+ rahoitteinen Täsmä-hanke auttaa yrityksiä henkilöstötyön kehittämisessä. Hankkeen avulla edistetään yritysten rekrytointi- ja perehdytysvalmiuksia ja kehitetään parempaa työkulttuuria monimuotoisissa työyhteisöissä. Hanketta koordinoi Live-säätiö, joka on Suomalainen työ ry:n jäsen ja sille on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki.