- Suomi
Tutkimus
Elokuun työvoimatilastot tarjoavat pitkästä aikaa selvästi myönteisiä uutisia. Luvut ovat ensimmäisiä merkkejä siitä, että vahvistuva talous alkaa näkyä myös työpaikkoina.
Elokuussa 15–74-vuotiaita työllisiä oli 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin ja myös työttömien määrä väheni. Samalla työvoiman määrä kasvoi 30 000 hengellä.
– Uusia ihmisiä on tullut työmarkkinoille, mutta työllisyys on kasvanut vielä nopeammin. Tämä on ensimmäisiä merkkejä siitä, että vahvistuva talous alkaa näkyä myös työpaikoissa, Suomalaisen työn toimitusjohtaja Juhana Brotherus pohtii.
Työttömyysasteen trendi kääntyi laskuun, mutta pysyi edelleen yli 10 prosentissa. Brotheruksen mukaan Suomen korkeaa työttömyyttä ei kuitenkaan voi selittää pelkästään työpaikkojen vähenemisellä.
– Vuoden 2022 työllisyyshuipun jälkeen työvoiman määrä on yllättäen kasvanut. Elokuun luvut antavat viitteitä siitä, että myös kasvavalle työvoimalle alkaa löytyä enemmän töitä. Suomen taloudelle kasvaneen työvoiman työllistyminen on kriittinen kysymys: käytettävissämme on enemmän työvoimaa kuin edellisen työllisyyshuipun aikaan, mutta sen työllistyminen edellyttää riittävää työvoiman kysyntää ja osaamisen kohtaamista, Brotherus toteaa.
Tilastokeskuksen mukaan 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli elokuussa 10,1 prosenttia. 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 75,9 prosenttia.
Brotherus muistuttaa, ettei viime vuosien heikompi työllisyyskehitys tarkoita suomalaisen työelämän olevan kriisissä.
– Edelleen kolme neljästä työikäisestä on töissä, ja työllisyysaste on laskenut historiallisesta huipustaan vain noin kolme prosenttiyksikköä. Myös Suomalaisen työn tuore Työelämäindeksi kertoo myönteisistä signaaleista: lähes joka toinen työssäkäyvä on kiinnostunut esihenkilö- tai johtotehtävistä, ja arviot työpaikkojen johtamisesta ovat parantuneet. Suomalaisesta työelämästä löytyy siis edelleen kunnianhimoa ja halua ottaa vastuuta. Suhdanteen vahvistuessa meillä on hyvät edellytykset saada myös työmarkkinoille positiivinen kierre, Brotherus toteaa.
Lähteet:
Tilastokeskus: Työllisiä enemmän elokuussa 2026 verrattuna vuoden takaiseen | Tilastokeskus
Suomalainen työ: Arviot johtamisesta paranevat, kiinnostus johtotehtäviin kasvaa – Suomalainen työ
Lisää keskustelua aiheesta:
https://x.com/JuhanaBrotherus
Suomalainen työ ry:n uutiskommentti
Uutiskommentti on Suomalainen työ ry:n asiantuntijan kannanotto Tilastokeskuksen kuukausittain julkaisemiin työvoimatutkimuksen tuloksiin. Sen tarkoituksena on täydentää tilastoja asiantuntevalla tulkinnalla työmarkkinoiden todellisesta tilanteesta sekä edistää faktapohjaista keskustelua suomalaisesta työstä, työelämästä ja työllisyyden kehityksestä.
Lisää uutisia
Uutiskommentti: Talous kääntyi kasvuun
Honey Monstersin arki on lämmintä ja rakastavaa