Suomi on maanpäällinen paratiisi – myös työelämässä

Miia Savaspuro

Suomalainen työelämäpuhe on täynnä myyttejä. Yksi niistä on se, että työelämä ja työhyvinvointi olisivat huonontuneet. Tutkimustiedon valossa näin ei kuitenkaan ole.

Suomi on kaikista maailman maista lähimpänä maanpäällistä taivasta. Näin kiteytti Suomen tilanteen sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari uuden kirjansa ”Hyviä uutisia Suomesta. Menestyvän yhteiskunnan tilannekuva” julkistuksen yhteydessä.

Saaren mukaan hyvinvoinnistamme on kiittäminen Suomen mallia. Suomen mallilla tarkoitetaan yhteiskunnan rakennetta, jossa kapitalismi ja vahva julkinen sektori ovat löytäneet poikkeuksellisen hyvän yhteisen sävelen. Lopputuloksena on yksi maailman parhaista yhteiskunnista.

Vuosia jatkuneen talouskurimuksen ja synkistelyn keskellä Saaren väite voi kuulostaa monen korvaan uskomattomalta, jopa harhaiselta. Kirjassa eri alojen asiantuntijat vyöryttävät kuitenkin vahvaa näyttöä siitä, että suomalaista talous- ja tulevaisuuskeskustelua vaivaa monta pinttynyttä käsitystä, joille ei löydy tieteellistä todistusvoimaa.

Työhyvinvointi on parantunut – ei heikentynyt

Yksi sellainen on sitkeässä elävä käsitys siitä, että työelämä ja työhyvinvointi olisivat huonontuneet. Kirjaan työelämän muutoksesta kirjoittaneen Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorin Tuomo Alasoinin mukaan mikään tutkimustieto ei kuitenkaan yksiselitteisesti tue huonontumisväitettä. Itse asiassa on käynyt juuri päinvastoin.

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen pitkiä aikasarjoja ja sosiologi Erik Allardtin hyvinvoinnin kolmijakomallia viitekehyksenä hyödyntäen Alasoini osoittaa, että viimeisten 30 vuoden aikana työhyvinvointi on Suomessa lisääntynyt kaikilla kolmella hyvinvoinnin osa-alueella: elintaso-, työturvallisuus- ja työpaikan sosiaalisten suhteiden mittareilla.

Ihmisten elintaso on parantunut, työtapaturmat ja työperäiset sairaudet ovat vähentyneet merkittävästi ja yhä useampi kokee olevansa työyhteisönsä arvostettu jäsen, saavansa tukea niin kollegoiltaan kuin esihenkilöiltään sekä ilmapiirin ja yhteishengen olevan hyviä.

Tilastokeskuksen työolotutkimuksista selviää myös, että itsensä kehittämisen ja toteuttamisen mahdollisuudet työssä ovat parantuneet merkittävästi.

Ainoa poikkeus, jossa ei ole tapahtunut parannusta, on työssä koetut vaikutusmahdollisuudet. Työolotutkimuksen mukaan niiden työntekijöiden osuus, jotka kokevat ennakoimattomat muutokset työhön liittyväksi epävarmuustekijäksi, on kasvanut selvästi. Alasoini kuitenkin muistuttaa, että ilmiötä on vaikea kytkeä suoraan työelämästä tai työmarkkinoista johtuvaksi. Se voi johtua niistä, ja monessa tapauksessa johtuukin, mutta taustalla vaikuttavat myös muut tekijät, kuten henkilökohtaiset voimavaratekijät, elämäntilanne, yhteiskunnalliset muutokset, sodat, kriisit, uhkakuvista uutisointi ja niin edelleen.

Tarvitsemme faktoihin perustuvaa työelämäkeskustelua

Tiedämme myös, että työntekijöiden psyykkinen oireilu on yleistynyt. Väsymys, univaikeudet, ärtyneisyys ja voimattomuuden kokemukset ovat työolotutkimusten mukaan lisääntyneet. Se on huolestuttavaa, mutta jälleen kerran niitä ei voi suoraan kytkeä työstä johtuviksi. Työn sijaan tutkijat puhuvat länsimaisen elämän ”ylikuumentumisesta” eli tilanteesta, jonka moni tunnistaa: eri elämänalueet, kuten vanhemmuus, ikääntyvät vanhemmat, informaatiotulva, sosiaalinen media, opiskelun ja työn yhdistäminen ja niin edelleen, kilpailevat keskenään ihmisten huomiosta ja henkisestä kapasiteetista. Se luonnollisesti heijastuu myös työelämään.

Suomalainen työelämäpuhe on pitkään ollut hyvin negatiivisesti sävyttynyttä. Julkisessa keskustelussa ja ihmisten puheissa työelämä näyttäytyy yhtenä pitkänä kärsimysnäytelmänä, joka loppuu vasta eläkkeellä. On tappava kiire, ainainen stressi, huonoa johtamista, kiusaamista, jatkuva informaatiotulva, muutosneuvotteluiden päättymätön virta, uusia tehtäviä, kanavia ja epäselviä toimenkuvia. Erityisesti nuorille työelämä näyttäytyy paikkana, josta ei selviä uupumatta.

Epäkohdista on luonnollisesti tärkeää puhua. Itse uskon, että juuri julkisen työelämäpuheen runsaus viime vuosina on osaltaan vaikuttanut siihen, että esimerkiksi johtamiseen, tiimityöskentelyyn, henkiseen ja fyysiseen työergonomiaan sekä työn tekemisen tapoihin on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Monilla työpaikoilla tehdään paljon asioita työhyvinvoinnin eteen ja välitetään aidosti ihmisten työkyvystä ja hyvinvoinnista. Se on valtavan tärkeä asia.

Keskustelua pitää kuitenkin käydä faktoihin nojaten. Ilman sitä kokonaiskuva hämärtyy. Ketään ei palvele se, että työelämästä puhutaan uhkakuvien kautta. Vähiten se palvelee nuoria eli niitä, joita tarvitaan tekemään kaikki tulevaisuuden työt.

Työhyvinvointi on osa ihmisen kokonaishyvinvointia. Siksi siitä käytävän keskustelun tulee perustua tutkittuun tietoon ja tosiasioihin, ei mielikuviin, uskomuksiin tai uhkakuviin.