Siirry sisältöön

Luotettava ja oivaltava kehittäjä

Kuvassa Tanja Lindholm

Suomalaisen työn tekijät -sarja

Suomalaisen työn tekijät -esittelysarjan aloittaa digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Tanja Lindholm.

Kerrohan Tanja, mitä kuuluu työhösi digitaalisen markkinoinnin asiantuntijana?

Hyvin monipuolisesti erilaisia markkinoinnin ja viestinnän tehtäviä. Teen sisältöjä Suomalaisen työn sosiaaliseen mediaan, kehitän some-konsepteja ja vastaan vaikuttajamarkkinoinnista. Osallistun myös viestinnän ja markkinoinnin kampanjoiden toteutukseen. Suomalaisessa työssä aloitin huhtikuussa 2021. Ensimmäinen työpäiväni oli sattumalta myös syntymäpäiväni.

Mitkä asiat motivoivat sinua työssäsi?

Työn monipuolisuus. Voin tehdä hyvin erilaisia hommia esimerkiksi eri merkkien ja emobrändin parissa. Minulla on myös hyvät vaikutusmahdollisuudet työhöni. Se, että oman äänen saa kuuluviin työhön liittyvissä asioissa, motivoi tosi paljon

Kumman seuraavista valitsisit?

Luova kaaos vai täydellinen järjestys?

Vähän molemmat. Yleensä luova kaaos on valloillaan viikon keskivaiheilla. Pyrin kuitenkin päättämään viikon aina jonkinlaiseen järjestykseen, jotta uusi viikko alkaa hallitummin.

Toimistopäivä vai etäpäivä?

Mieluummin etätyöt, vaikka on toimistopäivilläkin paikkansa.

Instagram vai LinkedIn?

Instagram ainakin vielä toistaiseksi. Jännityksellä tosin odotan, miten Metan viimeaikaiset muutokset vaikuttavat kanavaan ja sen tulevaisuuteen. Kääntyykö kelkka kohti LinkedIniä vai nouseeko kenties joku uusi somekanava lemppariksi. Saa nähdä.

Nopea ideointipalaveri vai pitkä lounaskeskustelu?

Hektisessä työarjessa pitkät lounaskeskustelut ovat harvinaista herkkua, joten valitsen ehdottomasti sen!

Kuvassa Tanja Lindholm

Mitkä asiat sinulle tuovat työn iloa?

Saan toimia työssäni merkityksellisten ja tärkeiden asioiden äärellä ja markkinoida asioita, jotka sopivat omiin arvoihini. Työn myötä olen sisäistänyt aiempaa paremmin, kuinka tärkeää suomalainen työ on ja että siitä kannattaa olla ylpeä. Työn kautta olen myös päässyt tapaamaan monia arjesta tuttujen tuotteiden tai brändien tekijöitä. On ollut hauska nähdä konkreettisesti, ketkä ovat tuotteiden takana. Nämä kohtaamiset konkretisoivat suomalaista työtä.

Avainlippu täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Mihin Avainlipputuotteeseen sinulla liittyy jokin tärkeä muisto?

Muutama vuosi sitten siskontyttöni kysyi minulta, mitä teen työkseni. Pohdin, miten selittäisin asian taaperoikäiselle lapselle. Päätin näyttää kuvan Avainlipusta ja selitin, mistä merkki kertoo. Hetken kuluttua lähdimme ulkoilemaan, ja siskontyttöni bongasi Avainlipun omista Kuoman talvikengistään. Hän kertoi minulle innoissaan, että ne on tehty Suomessa. Selkeästi oppi merkin kriteereistäkin oli mennyt perille.

Kuomat ovat minulle tutut myös omasta lapsuudestani eli ne ovat todellinen kotimainen klassikkotuote!

Näin työkaverit kuvailevat Tanjaa:

“Tanja on työkaverina luotettava ja hyvä sparrailukaveri. Hän esittää oivaltavia kehitysideoita.”

“Tanja on huipputyyppi, rento ja mukava. Tanja osaa hommansa, opettelee mielellään uutta eivätkä hommat jää koskaan puolitiehen.”

Kuvassa Tanja Lindholm

Tanja Lindholm

digitaalisen markkinoinnin asiantuntija
Suomalainen työ ry:n digitaalinen markkinointi, sosiaalinen media, vaikuttajamarkkinointi
Kuvassa Jussi Koskinen Sukkamestareilta
Uutiset

Tanskan puolustusvoimien hankintasopimus Suomeen merinovillasukkien valmistuksesta

Tanskan puolustusvoimien hankinta organisaatio The Danish Ministry of Defence Acquisition and Logistics Organisation (DALO) ja…
Kuvassa Tanja Lindholm
Uutiset

Luotettava ja oivaltava kehittäjä

Suomalaisen työn tekijät -esittelysarjan aloittaa digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Tanja Lindholm.
Avainlippu-logo
Uutiset

Uusia Avainlippu-tuotteita, -palveluita ja -verkkokauppoja

Uusia Avainlippu-merkin käyttöoikeuksia on jälleen myönnetty suomalaisille tuotteille, tuoteryhmille, palveluille ja verkkokaupoille. Katso kattava lista…
Suomalainen työ