Kuntapäättäjien tilaisuudesta vinkkejä kotimaisuuden huomioimiseen hankintastrategiassa

Suomalaisen Työn Liiton kuntapäättäjille suuntaamassa tilaisuudessa esiteltiin erilaisia tapoja huomioida suomalaiset ja paikalliset yritykset julkisten hankintojen kilpailutuksissa. Kuntapäättäjille tarjoiltiin vinkkejä asioista, joita on tarpeen huomioida hankintastrategiaa laatiessa. Onnistuneiden hankintojen tekeminen edellyttää ajantasaista hankintastrategiaa.

Julkisten hankintojen merkitys suomalaiselle työlle on suuri, sillä erilaiset hankintayhtiöt niin valtion kuin kuntien ja kaupunkien tasolla käyttävät tavaroiden ja palveluiden hankintaan 47 miljardia euroa. Tästä syystä kuntien hankintastrategioissa on tärkeä tuoda esille erilaiset tavat, jotka mahdollistavat suomalaisten yritysten pärjäämisen julkisten hankintojen kilpailutuksissa. Tuohan jokainen 1 miljoonan euron lisäys julkisten hankintojen kotimaiseen tuotantoon lähes 326 000 euron lisäverotulot, mutta ennen kaikkea 19 uutta työpaikkaa yrityksiin.

Tilaisuuden avasi Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala. Puheessaan Tero korosti julkisten hankintojen vaikutusta työpaikkojen syntyyn ja miksi hankintojen tekeminen suomalaisilta yrityksiltä on vastuullista ja hyödyttää myös julkista sektoria monin tavoin. Jotta kunnat pystyvät tekemään onnistuneita hankintoja, vaaditaan niiltä hyvin mietittyä ja ajantasaista hankintastrategiaa, jossa painotetaan ja edistetään kunnalle tärkeinä pidettyjä asioita. Työn valitsemisen puolesta puhuminen on liiton tärkein tehtävä ja julkisten hankintojen merkitys korostuu myös tämän osalta, sillä liiton yli 5 000 jäsenyrityksestä lähes viidennes sanoo asiakkaakseen julkisen sektorin. Esityksensä loppuun Tero toi esille liiton viestit kunnanpäättäjille, jotka löytyvät liiton päättäjille-sivulta vinkkeinä kuntapäättäjille.

Aula Research Oy:n toimitusjohtaja Juha Vekkilä kävi seikkaperäisesti läpi selvityksen tuloksia ja onnistuneita kuntahankintoja eri näkökulmista. Juhan esityksessä korostui markkinavuoropuhelun ja laadun merkitys hinnan sijaan, kun puhutaan hankinnoista, jotka mahdollistavat paremman kuntalaisten varojen käytön ja kokonaiskustannuksiltaan taloudellisempien hankintojen toteutumisen. Juhan esityksessä käymät julkisten hankintojen esimerkit löytyvät helposti Vinkit kuntapäättäjille -raportista.

Tilaisuuden loppupuolella Pudasjärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Riekki ja Siilinjärven kunnanjohtaja Vesa Lötjönen kommentoivat kuulemaansa ja päättäjille tarjoiltuja vinkkejä. Molemmat toivat kommenteissaan esille kuntapäättäjien vastuun hankintastrategian merkityksestä hankintojen ohjaajana. Vesat olivat myös yhtä mieltä markkinavuoropuhelun merkityksestä yritysten kuulemisessa, jotta kunnat pystyvät tekemään tarpeisiinsa sopivia hankintoja. Vahvana viestinä yritysten suuntaan tuli toive, että ne olisivat aktiivisia markkinavuoropuhelun aikana ja samalla huomioimaan asiakkaan esittämät vaatimukset kilpailutuksissa.

Jos tilaisuus jäi väliin, niin ei hätää. Suomalaisen Työn Liiton päättäjille-sivuilla on tilaisuuden tallenteen lisäksi muitakin kiinnostavia julkisten hankintojen materiaaleja. Kenties osuvin kommentti tuli tilaisuuteen osallistuneelta kuulijalta:

”Hyvä pointti ottaa mallia muista kunnista, miten muualla toimitaan. Verkostoituminen ja vuoropuhelu tärkeää, sekä tällaiset koulutus- ja keskustelutilaisuudet. Kiitoksia paljon, taas on uutta ajateltavaa!”