Moni suomalainen on tietämättään pukeutunut Nahen vaatteisiin – 30 vuotta täyttänyt vaatetusalan perheyritys taistelee koronahaasteissa uusin avauksin

Suuria murroksia kokenut vaateteollisuus on koetellut kotimaisia vaatevalmistajia. Lahden seudulla on suunniteltu jo 30 vuotta suomalaisille vartalotyypeille soveltuvia naistenvaatteita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Silti vain harva tuntee Nahe Oy:n nimeltä, vaikka vaatteita saattaa olla jopa omassa vaatekaapissa.

Syy siihen, ettei Nahe välttämättä ole nimenä tuttu edes sen vaatteita käyttäneille, löytyy yrityksen historiasta monen tunnetun tuotemerkin alihankkijana. Nahe valmisti vuosia esimerkiksi Anttilan tavaratalolle suomalaisnaisten suosimia tuotemerkkejä. Vaatteita on valmistettu myös muille tilaajille niin sanotulla private label –periaatteella, joten yritys on toiminut tietoisesti matalalla profiililla tilaajiaan palvellen.

Moni toimiala on joutunut hakemaan koronapandemian vuoksi uusia toimintamalleja, mutta tekstiilialalla on myllertänyt jo aiemmin. Anttilankin tarina päättyi vuonna 2016. Rivit ovat harventuneet ja tuotanto on keskittynyt isoille kasvottomille tekijöille.

Pienillä vastuullisesti tuotetuilla tuotemerkeillä on aina ollut uskollinen kuluttajakuntansa, joka oletettavasti tulee vain kasvamaan.

– Ihmiset ovat heränneet vastuullisuuteen kuluttamisessa ja vaativat sitä myös vaatevalmistajilta. Koronan myötä yhä useampi on alkanut suosia kotimaisia pienyrityksiä. Juhlavuoteen ajoittunut oman verkkokaupan avaaminen vahvistaa sekin uskoamme tulevaan. Nyt on korkea aika lähteä rakentamaan tietoisesti Nahen brändiä, toimitusjohtaja Raija-Liisa Koskinen toteaa.

Nahen housuille Design from Finland -merkki

Jälleenmyyjäliikkeet ovat edelleen Nahen tärkeitä kumppaneita. Koskinen tietää, että valmistajan oma brändinrakennus palvelee myös heitä. Suomalaisnaisille suunnitellut mitoitukset ja vuosikymmeniä jatkunut kehitystyö ovat Nahen vahvuus kaukaa maailmalta tuleviin vaatemerkkeihin verrattuna.

– Siksi onkin hienoa, että housumme saivat huhtikuussa Design from Finland -merkin käyttöoikeuden. Tämä on paras kiitos tekemästämme työstä ja tuntuu erityisen hyvältä näin juhlavuotenamme, Koskinen sanoo.

Raija-Liisa Koskinen suunnittelee Nahen mallistot. Aviomies Seppo Koskinen vastaa myynnistä ja markkinoinnista huolehtii toinen tyttäristä, Heidi Koskinen. Nahelle kankaiden laatu ja eurooppalainen valmistus ovat valintojen hetkellä ratkaisevassa asemassa.

– Haluan, että valikoimissamme on aina perusvärejä ja klassisia printtejä, mutta myös jotain uutta ja yllättävääkin. Usein käy niin, että ensin rakastun itse johonkin kankaaseen ja vasta sitten mietin, mihin se sopisi. Joskus taas kangasta etsitään täsmästi tiettyyn malliin, Raija-Liisa Koskinen kertoo vaatesuunnittelijan filosofiastaan.

Toimitukset ajallaan myös pandemia-aikana

Nahe on saksaa ja tarkoittaa lähellä. Vaatteet ommellaankin vain 300 kilometrin päässä yrityksen toimipaikasta. Tuotannon siirtäminen Viroon oli myönnytys, joka lahtelaisyrityksen oli lopulta pakko tehdä, jotta liiketoiminta pysyi kannattavana.

– Taistelimme huomattavasti pidempään kotimaisen tuotannon puolesta kuin isommat paikalliset vaatevalmistajat. Nykypäivänä 100-prosenttinen suomalaisuus on jo monelle mahdottomuus tällä alalla, Koskinen harmittelee.

Samalla hän toteaa olevansa iloinen siitä, että vastuullisia yhteistyökumppaneita on mahdollista löytää heti Suomenlahden takaa eivätkä toimitukset ole myöhästyneet edes pandemia-aikoina.

– Juhlavuosi on tuonut meille paljon uutta omaksuttavaa verkkokaupan myötä, mutta edelleen toimintamme ykkösasioita ovat hyvin istuvat ja laadukkaat vaatteet sekä tyytyväinen asiakas. Sitä eivät suhdanteet tai trendit tule muuttamaan.

Lisätietoja:

Raija-Liisa Koskinen
toimitusjohtaja, Nahe Oy
+358 40 526 4279
raija.koskinen@nahe.fi

www.nahe.fi

Kuva: (Heidi Koskinen) Raija-Liisa Koskinen valitsee parhaillaan jo kesän 2022 malliston kankaita.