Asukas toimintamme keskiössä

Mikä tekee meistä, Helsingin Seniorisäätiöstä organisaation, joka lunastaa ylpeydellä Yhteiskunnallinen Yritys -merkin yhdeksi omaa toimintaansa kuvaavaksi tunnusmerkiksi? Tämän merkin ansaitsemisessa on kysymys vastuullisuudesta. Pohdimme yhdessä tuota sanaa ja sen merkitystä toiminnassamme. Mitä vastuullisuus tarkoittaa meillä Seniorisäätiössä ja kuinka se ilmenee käytännön toiminnassamme?

Toimintamme lähtökohtana ovat asukkaamme ja heidän tarpeensa. Tuotamme vanhuspalveluja ja tarjoamme hoivaa ikäihmisille ympärivuorokautisesti neljässä hoivakodissa Helsingin alueella. Asukkaamme ovat pääasiassa muistisairaita vanhuksia, jotka eivät toimintakyvyltään pärjää enää omissa kodeissaan. Meiltä he löytävät uuden loppuelämän kotinsa, jossa asukkaitamme hoidetaan niin kuin toivoisimme itseämme hoidettavan. Haluamme olla mukana rakentamassa tulevaisuutta, jossa itsekin aikanamme toivoisimme saavamme vanhuutemme viettää. Tahdomme, että meitä kuunnellaan ja toiveillemme annetaan arvoa. Meille on tärkeää, että hoitoomme voi luottaa ja asukkaidemme omaiset voivat saattaa läheisensä turvallisin mielin osaavan ja ammattitaitoisen henkilöstön käsiin.

Huolenpito ei organisaatiossamme ulotu ainoastaan asukkaidemme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen, vaan meillä pidetään huolta myös henkilökunnasta. Hymymme ei hyydy arjen haasteiden keskellä, kun kannustamme ja autamme toinen toistamme! Arvostamme aidosti meillä tehtävää merkityksellistä työtä ikäihmisten hyvinvoinnin eteen ja uskallamme myös myöntää, että emme ole koskaan valmiita oman työmme ja osaamisemme kanssa. Ammennammekin jatkuvasti uutta yhteistyöstä muiden ammattiryhmien, verkostojemme ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Koulutamme ja kannustamme oppimaan uutta; jokaisella on mahdollisuus kouluttautua ja kehittyä työssään.

Rehellisyys maan perii, kuuluu vanha sanonta. Meillä Seniorisäätiöllä rehellisyys tarkoittaa sitä, että asioista voidaan keskustella avoimesti ja myös epäkohdat uskalletaan tuoda esiin. Meillä ei seistä portaikon eri askelmilla, vaan kaikki asetetaan seisomaan yhdessä samalle viivalle, oli sitten kysymys asukkaista, omaisista tai henkilöstöstä. Tällä viivalla seistessämme voimme kaikki yhdessä yhteen ääneen todeta, että meillä on hyvä olla! Tätä kaikkea meille merkitsee vastuullisuus.

Jasmiina Aalto-Hätinen
rekrytointivastaava
Helsingin Seniorisäätiö

Matleena Kaurila
vapaaehtoistyön suunnittelija
Helsingin Seniorisäätiö

Apukirjoittajana on toiminut koko Seniorisäätiön lähes 450-päinen henkilökunta.
Teksti on koottu henkilökunnan näkemyksistä siitä, mitä vastuullisuus tarkoittaa Seniorisäätiössä.

Tämä blogi on osa Yhteiskunnallinen Yritys -merkin blogisarjaa, jossa tuodaan esille vastuullisesti toimivien jäsenyrityksien toimintaa ja #vastuullisuustekoja.