Avainlippu-yritykset hyvällä asialla – 1 500 karanteenikassia Uudenmaan alueen ikäihmisille

Suomalaisen Työn Liitto, Metsä Tissue Oyj, Stella Kotipalvelut Oy ja Avainlippu-yritykset yhdistivät voimansa ilahduttaakseen poikkeusolojen vuoksi kotieristyksessä olevia ikäihmisiä. Huhtikuussa Stellan kotihoitajakäyntien yhteydessä lahjoitetaan 1 500:lle Uudenmaan alueen ikäihmiselle wc-paperia ja elintarvikkeita sisältävä kestokassi.

Moni suomalaisyritys on halunnut osallistua hyvän tekemiseen ja lähtenyt mukaan auttamaan aiemmin eristettynä olleen Uudenmaan alueen ikäihmisiä lahjoittamalla tuotteensa karanteenikassiin omana vastuullisuustekonaan. WC-paperi on noussut koronakriisin aikana otsikoihin yhtenä keskeisenä tuotteena, jonka saatavuuden on oltava aina kunnossa. Metsä Tissue halusikin olla mukana varmistamassa, että myös kaikkein haastavimmassa tilanteessa olevilla on mahdollisuus saada pehmopapereita.

”Suomen suurimpana pehmopaperivalmistajana haluamme kantaa vastuumme perustarvikkeiden saatavuudesta. Olemme viime viikkojen aikana keskittyneet jatkuvuuden turvaamiseen ja toimittamaan jatkuvasti lisää tavaraa kauppoihin myös poikkeusoloissa. Kaikilla ihmisryhmillä ei kuitenkaan ole tässä tilanteessa mahdollisuutta asioida kaupoissa, mistä syystä halusimme olla mukana auttamassa myös erityisen haastavassa tilanteessa olevia ihmisiä omalta pieneltä osaltamme”, Johanna Kesti Metsä Tissuen viestinnästä kertoo.

Jaettavista tuotteista toivelistauksen koosti Martat, ja kassien jakelusta vastaavat Stella Kotipalvelut Oy ja AddSecure Smart Care Oy, jotka jakavat lahjoitukset niitä erityisesti tarvitseville kotipalveluiden piirissä oleville ihmisille.

”Olemme erittäin otettuja, että saamme olla mukana tässä hienossa toimialarajat ylittävässä yhteistyössä. Parhaimmillaan kriisitilanteet yhdistävät ja tiivistävät rivejä niin henkilöstön keskuudessa kuin muillakin rintamilla. Haastavasta ajasta huolimatta Stellan kotihoidon ja kotipalveluiden ammattilaiset ovat auttaneet esimerkillisesti koko pandemiakauden ajan kotona asuvia ikäihmisiä. Yhteistyön henki on ollut vahva. Toivottavasti voimme osaltamme näiden jakamiemme kassien myötä helpottaa ja ilahduttaa asiakkaidemme arkea”, Stella Kotipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Jarno Karhinen sanoo.

Kotimaisen ostaminen on vastuullisuusteko

Yhteisprojektia vetävä Suomalaisen Työn Liitto iloitsee jäsenyritystensä halusta auttaa ihmisiä poikkeusoloissa. Monet ihmisryhmät kärsivät pandemiasta erityisen paljon, ja yritysten keskuudessa on auttamishalua siitäkin huolimatta, että kriisiaika on tuonut poikkeusolot myös yritysten toimintaympäristöön.

”Ihmisten auttaminen on osa meidänkin vastuullisuusajatteluamme, että pidetään ihmisistä vaikeissa tilanteissa huolta, oli sitten kyse työntekijöistä tai tässä tapauksessa ikäihmisistä. Myös kotimaisten tuotteiden ja palveluiden ostaminen on nyt vastuullisuutta, sillä vain kysynnällä voidaan vaikuttaa työllisyyteen ja työpaikkojen säilymiseen”, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala korostaa.

Metsä Tissue lahjoitti projektiin Mäntän yli 150-vuotiaalla tehtaalla valmistetut Lambi-wc-paperit sekä kestokassit.

”Olemme Metsä Tissuella ylpeitä pitkästä historiastamme suomalaisten suosikkipaperien tekijänä. Lambi-tuotteiden pääraaka-aine on suomalainen sellu, joka on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä. Kyse on siis todellisesta lähituotteesta”, Johanna Kesti kertoo. ”Olemme iloisia, että Suomalaisen Työn Liitto tarttui niin innolla koordinoimaan tätä hanketta ja mahdollisti erilaisten yritysten yhteistyön.”

Projektia voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #vastuullisuusteko, #karanteenikassi ja #pidetäänhuolta.

Lisätietoja:

Johanna Kesti, brändijohtaja, Metsä Tissue Oyj, johanna.kesti@metsagroup.com, puh. 040 417 5660

Jarno Karhinen, toimitusjohtaja, Stella Kotipalvelut Oy, jarno.karhinen@stella.fi, puh. 0400 976 906

Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, tero.lausala@suomalainentyo.fi, puh. 050 407 2623

Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, merja.mantila@suomalainentyo.fi, puh. 050 330 3640

Suomalaisen Työn Liitto
toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä ja vaikuttaa ostopäätöksiin, jotta työpaikat säilyvät ja uusia syntyy. www.suomalainentyo.fi

Metsä Tissuepuhtaampaa arkea tekemässä. Olemme yksi Euroopan johtavista koti- ja suurtalouksien pehmopapereiden toimittajista ja maailman johtava tiivispapereiden toimittaja. Tuotemerkkimme ovat Lambi, Serla, Mola, Tento, Katrin ja SAGA. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat viidessä maassa, ja työllistämme noin 2 500 henkilöä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,0 miljardia euroa. Metsä Tissue on osa Metsä Groupia, joka on vastuullisen biotalouden edelläkävijä. www.metsatissue.com

Stella on maan johtavia toimijoita kotiin tuotettavissa palveluissa. Stella haluaa kotona tuotettavien palveluidensa kautta helpottaa jokaisen suomalaisen arkea ja parantaa hyvinvointia. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli noin 35 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 1 500 henkilöä. www.stella.fi