Vuoden 2017 paras opinnäytetyö yhteiskunnallisesta yritystoiminnasta valittu

Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun KTM Outi Lehtosen opinnäytetyö on valittu vuoden 2017 parhaaksi yhteiskunnallista yritystoimintaa käsitelleeksi opinnäytetyöksi. Kuudennen kerran järjestetyn opinnäytetyökilpailun voittaja palkittiin 1 000 eurolla Tampereella Vastuullisen liiketoiminnan tutkimuspäivien yhteydessä.

FinSERN palkitsee yhdessä Arvoliiton ja Yhteiskunnallinen yritys -merkin kanssa vuosittain parhaan yhteiskunnallista yritystoimintaa käsittelevän opinnäytetyön.

Outi Lehtosen opinnäytetyö ”Merkityksellinen innovaatiotoiminta: yhteiskunnallisten yritysten johtajien jäsennyksiä innovaatiotoiminnan merkityksestä” kuvaa ja tulkitsee suomalaisten yhteiskunnallisten yritysten johtajien ajatuksia innovaatiotoiminnasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa erilaisia johtajien innovaatiotoiminnalle antamia merkityksiä ja luoda niiden pohjalta kattava kuvaus siitä, millaisena osana innovaatiotoiminta nähdään yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä.

Tutkimuksen keskeiset johtopäätökset tiivistyvät kolmen huomion ympärille:

  1. Innovaatiot ovat keskeisessä osassa yhteiskunnallisten yritysten selviytymisessä.
  2. Toimintaa ohjaavat arvot toimivat innovaatiotoiminnan lähtökohtana, mutta asettavat sille samalla haasteita.
  3. Jotta yhteiskunnallinen yritys pystyy innovoimaan sekä kehittämään oman toimintansa lisäksi ympäröivää yhteiskuntaa, vuorovaikutus ja yhteistyö ovat välttämättömiä.

Outi Lehtosen tutkimus on huolellisesti ja johdonmukaisesti toteutettu. Tutkimuksen tuloksista on selkeästi hyötyä yhteiskunnallisten yritysten käytännön toiminnan kehittämisessä.

Kaikki kilpailuun osallistuneet saivat vuoden mittaisen FinSERN:n jäsenyyden, joka oikeuttaa osallistumaan tutkimusverkoston järjestämiin tilaisuuksiin ja muihin jäsenetuihin.

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkimusverkosto FinSERN:n, Arvoliiton ja Yhteiskunnallinen yritys -merkin järjestämän kilpailun tarkoituksena on herättää kiinnostusta yhteiskunnallista yritystoimintaa koskevaan tutkimukseen erityisesti yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa, parantaa tutkimustulosten leviämistä sekä edistää yhteiskunnallisen yritystoiminnan tunnettuutta.

 

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Harri Kostilainen, FinSERN, 040 501 9394

Brand Manager Niina Ollikka, Suomalaisen Työn Liitto, 040 674 8773

Eettisen johtamisen asiantuntija, Soilikki Viljanen, ARVO, 0400 610 709