Mitä nyt, kun Suomi 100 on ohi?

Vuosi 2017 oli merkittävä vuosi Suomelle. Tulihan kyseisenä vuonna 100 vuotta täyteen Suomen itsenäistymisestä. Suomen taloudenkin osalta alkoi varsin railakas kasvu, joka toki oli jo nähtävissä vuoden 2016 lopulla. Nyt kun juhlahumu on laantunut, on hyvä miettiä, mitä opimme vuodesta 2017 ja suomalaisista.

Suomalaisen Työn Liitto oli mukana Suomi 100 -juhlavuodessa Made by Finland -kampanjalla. Kampanjan tarkoitus oli herättää meidät suomalaiset olemaan ylpeitä osaamisestamme, tavastamme tehdä asioita ja ratkoa ongelmia. Kampanjan aikana saimme paljon tietoa suomalaisten näkemyksistä menestyksen avaimista, ylpeyden aiheista ja mielikuvista suomalaiseen työelämään.

Menestyksen ja ylpeyden aiheet kietoutuivat meidän suomalaisten mielessä kolmeen tärkeään pilariin, jotka ovat luonto, koulutus ja teknologia. Nämä kolme tekijää nousivat vahvasti esiin tekemissämme tutkimuksissa. Menestykseen ja onnistumiseen tarvitaan vahvuuksien tunnistamisen lisäksi rohkeutta ja esillä oloa.

Selvitysten valossa suurin osa suomalaisista haluaisi kuulla enemmän suomalaisten yritysten menestystarinoista ja samaan aikaan oltiin sitä mieltä, että meillä on paljon huippuosaamista, josta ei tiedetä. Uudenlaisen ajattelun ja suunnan näyttämiseksi sopisi tässä kohtaa vallan mainiosti uusien päivitettyjen sanalaskujen mukaisesti uudenlainen rohkeus ”Joka kuuseen kurkottaa se valtaa globaalit markkinat”. Tällaisen asenteen avulla tulemme varmasti kuulemaan hienoista suomalaisista menestystarinoista niin kansainvälisillä markkinoilla, kotimarkkinoilla kuin matkailunkin saralla.

Suomalaisen Työn Liitto oli myös mukana tunnistamassa suomalaisen työelämän vahvuuksia. Ajatuksena oli selvittää, tunnistammeko me itse ne työelämän vahvuudet, joissa Suomi on maailman kärkeä kansainvälisten vertailujen valossa. Vahvuuksien tunnistamisen taustalla on pidempiaikainen tavoite luoda suomalaisen työelämän brändimielikuvaa. Työelämän brändin tarkoitus on esittää Suomi houkuttelevana maana osaavalle kansainväliselle työvoimalle sekä ulkomaisille investoijille.

Suomalaisen työelämän vahvuudet, osaaminen, yhteistyö ja turvallisuus, tunnistetaan sekä työntekijöiden että työnantajien keskuudessa. Varsinkin osaaminen ja turvallisuus ovat paremmin tunnistettuja asioista suomalaisessa työelämässä. Näiden varaan suomalaisen työelämän on helppo rakentaa isossa kuvassa kiinnostava tarina tulevinakin vuosikymmeninä. Vaikka kansainvälisessä vertailussa Suomi pärjää myös yhteistyön osalta, sitä ei tunnistettu yhtä vahvasti suomalaisten keskuudessa.

Kaiken kaikkiaan suomalaisista piirtyy varsin kiinnostava kuva perinteistä ponnistavana, uuteen uskovana, osaavana ja turvallisuutta rakastavana kansakuntana, joka pystyy ainakin muiden mielestä yhteistyöllä ratkaisemaan asioita. Nyt kun Suomi on siirtynyt itsenäisyyden seuraavalle satavuotistaipaleelle, on hyvä miettiä, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin meillä Suomalaisen Työn Liitossa uskotaan voimakkaasti yhteistyöhön ja kotimaisen osaamisen vahvuuteen. Sen vuoksi Suomalaisen Työn Liitto on aloittamassa suuren Avainlippu-kampanjan, jonka tavoitteena on auttaa ihmisiä kysymään oikeita kysymyksiä heidän jokapäiväisessä elämässään. Näiden oikeiden kysymysten kautta pystymme varmistamaan suomalaisen työn kehittymisen ja vahvistumisen siten, että päivitetyt sananlaskut toteutuvat: ”Ken suomalaista ostaa, se elintasoamme nostaa.”

Kommentoi