Osta työtä Suomeen -päivää vietetään perjantaina 1.12. – Avainlippu-merkistä tunnistaa Suomessa valmistetun tuotteen

Joulukuun ensimmäisenä perjantaina, itsenäisyyspäivän alla suositaan taas suomalaista. Jo kolmatta kertaa järjestettävällä Osta työtä Suomeen -päivällä halutaan muistuttaa kuluttajia kotimaisen työn tärkeydestä. Tutkimuksen mukaan kotimaisuudesta kertovat alkuperämerkit, Avainlippu etunenässä, motivoivat eniten ostamaan tuotteita.

Ostamalla suomalaisia tuotteita luodaan Suomeen uusia työpaikkoja – se on myös oiva tapa juhlistaa 100-vuotiasta Suomea. Jos jokainen suomalainen käyttäisi 10 euroa kuukaudessa enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, syntyisi Suomeen vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa.

– Osta työtä Suomeen -päivänä halutaan herätellä suomalaisia pohtimaan omien kulutuspäätöstensä vaikutusta. Päivän tavoitteena on, että yhä useampi suomalainen ostaisi vain kotimaisia tuotteita ja palveluita, ja kiinnittäisi huomiota suomalaisten tuotteiden ja palveluiden työllistävään vaikutukseen, Suomalaisen Työn Liiton projektipäällikkö Merja Mantila kertoo.

Arvostettu Avainlippu-merkki motivoi ostamaan

Suomalaisen Työn Liiton ja Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa selvitettiin, mitkä erilaisista tuotteisiin liitettävistä tunnuksista motivoivat eniten ostopäätöksissä. Alkuperästä kertovat merkit nousivat selvästi kärkeen. Avainlippu motivoi ostamaan useampia suomalaisia (74 %) kuin mikään muu merkki tai tunnus. Toiseksi eniten kuluttajia motivoi Sirkkalehti-merkki (64 %) ja Hyvää Suomesta -merkki (61 %). Kolmannes suomalaisista sanoo tarkistavansa aina tai useimmiten onko tuotteessa tai palvelussa Avainlippu-merkki.

– Yli 50 vuotta suomalaisesta valmistuksesta ja työstä kertonut Avainlippu on hyvin tunnettu ja arvostettu merkki. Markkinointi & Mainonnan ja Taloustutkimuksen Arvostetuimmat brändit -selvityksessä Avainlippu nousi tänä vuonna Suomen 8. arvostetuimmaksi brändiksi, iloitsee Mantila ja jatkaa:

– Kuluttajat luottavat alkuperämerkkeihin, joiden taustalla on tarkat kriteerit. Tuloksista näkee, että esimerkiksi kauppojen omat kotimaisuusmerkinnät ja Suomen lippu, jonka käyttöä mikään taho ei valvo, eivät ole yhtä motivoivia ostopäätöksessä.

Suomi 100 -tunnus motivoi noin kolmannesta vastaajista ostamaan.
– Tätä voidaan pitää hyvänä tuloksena tunnukselle, joka on ollut käytössä vain tämän vuoden ajan. Juhlavuosi on varmasti saanut monet suomalaiset arvostamaan kotimaista osaamista enemmän, Mantila toteaa.

Selvä enemmistö suomalaisista (91 %) pitää Suomessa valmistetun tuotteen valintaa vastuullisena tekona. Valinnan katsotaan muun muassa edistävän kotimaan työllisyystilannetta ja tukevan suomalaisia yrityksiä.

– Vastuullisen kuluttamisen trendi on ollut selkeästi nousussa. Kotimaassa valmistetun tuotteen valinta voi olla yksi vastuullisen kuluttamisen kriteeri. Kotimaassa valmistetun tuotteen työllistävä vaikutus on viime vuosina noussut tärkeimmäksi syyksi ostaa suomalaisia tuotteita ja palveluita. Osta työtä Suomeen -päivä on hyvä päivä kiinnittää huomiota omiin valintoihin ja lisätä suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostamista, Mantila kannustaa.

Facebookissa voi liittyä Osta työtä Suomeen -päivän tapahtumaan sekä kutsua ja haastaa mukaan ystäviä. Omista sinivalkoisista valinnoista voi myös kertoa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #ostatyötäsuomeen.

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamiin Made by Finland -kampanjatutkimuksiin. Taloustutkimuksen tekemät kyselytutkimukset toteutettiin helmikuussa 2017 (johon vastasi 2 219 iältään 18–79-vuotiasta suomalaista) sekä lokakuussa 2017 (johon vastasi 1065 iältään 18–79 vuotiasta suomalaista).

Lisätietoja

Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, 050 407 2623, tero.lausala@suomalainentyo.fi
Hanna Malinen, viestintäpäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 369 4949, hanna.malinen@suomalainentyo.fi

Made by Finland -kampanja on Suomalaisen Työn Liiton, sen jäsenten ja yhteistyöorganisaatioiden yhteinen kampanja ja virallinen osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Kampanjassa on mukana yli 80 Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritystä ja sen tavoitteena on lisätä ylpeyttä suomalaista monimuotoista työtä kohtaan. Made by Finland kokoaa yhteen myös suomalaisen työelämän asiantuntijat. Osana Made by Finland -kampanjaa Suomalaisen Työn Liitto, Tekes, Työelämä 2020 -hanke ja Työterveyslaitos tarkastelevat ja kehittävät yhteistyössä suomalaista työelämää ja sen vahvuuksia.