Tutkimus: työilmapiiri työhyvinvoinnin tärkein tekijä

Suomalaiset uskovat, että työhyvinvoinnin tärkeimmät tekijät ovat hyvä työilmapiiri, motivoiva työ ja mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön ja toimenkuvaan. Valtaosa, 96 prosenttia, suomalaisista on lisäksi sitä mieltä, että jokaisen työntekijän tulee kantaa vastuuta oman työyhteisönsä hyvinvoinnista. Tulokset selviävät Suomalaisen Työn Liiton Made by Finland -tutkimuksesta.

Suomalaisten mielestä työhyvinvointi syntyy hyvästä työilmapiiristä, motivoivasta työstä ja mahdollisuudesta vaikuttaa omaan työhönsä. Häntäpäähän jäävät työhyvinvointitekijöinä sen sijaan palkka ja uralla eteneminen. Suomalaiset näkevät vastuunkannon oman työyhteisön hyvinvoinnista jokaisen työntekijän tehtävänä. Erityisesti kaikkein nuorimmat ja vanhimmat vastaajaryhmät painottivat oman vastuun merkitystä. Lähes saman verran, 93 prosenttia suomalaisista, on puolestaan sitä mieltä, että organisaatioiden tulee kantaa vastuuta työntekijöidensä hyvinvoinnista myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Tätä mieltä olivat erityisesti naisvastaajaryhmät, kaikkein nuorinta ja vanhinta ikäryhmää lukuun ottamatta.

– Työilmapiirillä on suuri merkitys työhyvinvointiin ja myös aiemmat tutkimukset osoittavat, että henkilöstöön ja tuotekehitykseen panostavat yritykset ovat muita useammin voitollisia, kertoo Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala. On kiinnostavaa, että tuottavat työntekijät ovat tyytyväisimpiä työntekijöitä ja sama pätee myös toisinpäin, eli tyytyväiset työntekijät ovat tuottavampia. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että työhyvinvointi näyttäisi olevan kaiken perusta ja sitä kehittämällä organisaatiot ja yritykset pääsevät parempiin tuloksiin, jatkaa Eljala.

Suomalaisten mielestä työ luo hyvinvointia. Tätä mieltä oli 94 prosenttia suomalaisista ja eritoten miehet ikähaitarin molemmista päistä sekä yli 35 vuotiaat naiset.

– Suomalainen työ perustuu yhteistyölle ja luottamukselle. Se on hyvinvoinnin lähde, joka pitää meidät maailmankartalla myös seuraavat 100 vuotta. Yhdessä tekeminen ja jakaminen sekä toisten ihmisten auttaminen luovat uusia ideoita ja hyvinvointia, summaa Eljala.

– Myös Työterveyslaitoksen selvitys nuorten työntekijöiden työelämäodotuksista tukee näitä Suomalaisen Työn Liiton kyselyn tuloksia. Kun kysyimme nuorilta heidän näkemyksiään hyvästä työpaikasta, nousivat työyhteisöön liittyvät asiat listan kärkeen, sanoo erikoistutkija Auli Airila Työterveyslaitoksesta.

Mitkä ovat mielestäsi työhyvinvoinnin tärkeimpiä tekijöitä?

  1. Hyvä työilmapiiri 52 %
  2. Motivoiva työ 37 %
  3. Mahdollisuus vaikuttaa oma työn sisältöön ja toimenkuvaan 29 %
  4. Turvattu työpaikka 24 %
  5. Joustavuus työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa 22 %
  6. Alaisiinsa luottava esimies 21 %
  7. Mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksia 20 %
  8. Viihtyisä ja toimiva työympäristö 16 %
  9. Yhdessä tekemisen henki 16 %
  10. Hyvät työtoverit 15 %
  11. Välittävä esimies 14 %
  12. Itsensä kehittämisen mahdollisuudet 13 %
  13. Hyvä palkka 12 %

 

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Made by Finland -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa 2017 ja siihen vastasi 2 219 iältään 18–79-vuotiasta suomalaista. Suomalaisen Työn Liiton, sen jäsenten ja yhteistyöorganisaatioiden yhteinen Made by Finland -kampanja juhlistaa suomalaista työtä ja sen menestystarinoita. Mukana on yli 80 yritystä ja organisaatiota. Seuraa Made by Finlandia ja osallistu keskusteluun Twitterissä #madebyfinland.

Lisätietoja:

Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, jokke.eljala@suomalainentyo.fi, 050 374 7410
Auli Airila, erikoistutkija, Työterveyslaitos, auli.airila@ttl.fi, 043 824 5472

Made by Finland -kampanja on Suomalaisen Työn Liiton, sen jäsenten ja yhteistyöorganisaatioiden yhteinen kampanja ja virallinen osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Kampanjassa on mukana yli 80 Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritystä ja sen tavoitteena on lisätä ylpeyttä suomalaista monimuotoista työtä kohtaan. Made by Finland kokoaa yhteen myös suomalaisen työelämän asiantuntijat. Osana Made by Finland -kampanjaa Suomalaisen Työn Liitto, Tekes, Työelämä 2020 -hanke ja Työterveyslaitos tarkastelevat ja kehittävät yhteistyössä suomalaista työelämää ja sen vahvuuksia.