Uusia Yhteiskunnallinen yritys -merkkejä myönnetty

Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkkitoimikunta on myöntänyt uusia merkkejä yritysten käyttöön.

Yhteiskunnallinen yritys -merkki voidaan myöntää yrityksille, joiden ensisijainen tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia ja ne käyttävät vähintään puolet voitostaan tähän. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti.

Uudet merkinkantajat

Oy Botniarosk Ab

Oy Botniarosk Ab on kahdeksan Pohjanmaan kunnan vuonna 1996 perustama jäteyhtiö, jonka tavoitteena on jätehuollon hoitaminen tehokkaasti ja taloudellisesti voimassaolevaa lainsäädäntöä ja määräyksiä noudattaen. Ensisijaisesti yhtiö vastaa jätelain mukaan kunnan vastuulla olevasta jätteestä.

Enviro Vet Oy

Enviro Vet Oy on ympäristöterveydenhuollon kehittämiseen erikoistunut eläinlääkäreiden asiantuntijaverkosto, joka tuottaa alan korkealaatuista osaamista. Yritys kehittää kunnallisen ympäristöterveydenhuollon toiminnan laatua, tasapuolisuutta ja vaikuttavuutta.

Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö sr

Säätiön tarkoituksena on ikäihmisten, vammaisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien tai muutoin erityisen tuen tarpeessa olevien henkilöiden asuinolojen ja asunnonsaantimahdollisuuksien parantaminen. Säätiö vuokraa asuntoja ja tuottaa niihin hoiva- ja ohjauspalveluita sekä kotiin annettavia palveluita.

Impactor Consulting osk

Yrityksen tarkoituksena on edistää yhteiskunnallisten organisaatioiden toimintaedellytyksiä auttamalla niitä mallintamaan, arvioimaan ja kehittämään omaa vaikuttavuuttaan. Näin luodaan pohjaa mm. vaikuttavuusinvestoinneille, jotka voivat lisätä yritysten rahoitusmahdollisuuksia.

Kuusankosken Vanhainhuoltoyhdistys ry

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää kouvolalaisten ikäihmisten toimintakykyä ja sosiaalista turvallisuutta hankkimalla asuntoja ja tuottamalla laadukkaita asumis-, kuntoutus- ja virkistyspalveluja.

QLU Oy

QLU Oy tuottaa markkinoille palveluita ja ratkaisuja, jotka auttavat huonokuuloisia henkilöitä toimimaan yhteiskunnassa yhdenvertaisina normaalikuuloisten kanssa. Yritys auttaa tarjoamaan kuulolaitteiden käyttäjille yhdenvertaiset kuulemisolosuhteet ja palvelutason julkisissa tiloissa.

Salon Palvelutalosäätiö sr

Salon kaupunki ja vammaisjärjestöt ovat perustaneet Salon Palvelutalosäätiön vuonna 1982. Salon Palvelutalosäätiö vuokraa asuntoja ja tuottaa ruokapalveluja ikäihmisille ja erityisryhmille edistäen ja tukien heidän hyvinvointia ja elinolosuhteita Salon kaupungissa.

Suomen Aluetieto Oy

Yhtiön tehtävänä on tuottaa aluekehittämisessä tarvittavaa tietoa yritysten tarpeista sekä tarpeiden käsittelyyn soveltuva yhteinen tietoympäristö. Näin pystytään tuottamaan reaaliaikaista tietoa operatiivisen toiminnan tueksi elinvoimapalveluyhtiöille ja löytämään esim. piilotyöpaikkoja niin, että yhä useampi ihminen työllistyisi.

Tampereen Tulkkikeskus Oy

Tampereen Viittomakieliset ry:n omistaman yrityksen tarkoituksena on tarjota laadukasta ja asiantuntevaa tulkkauspalvelua viittomakielisille, huonokuuloisille ja kuurosokeille.

Uudenmaan Seniorikodit Oy

Uudenmaan Seniorikodit Oy tuottaa luotettavien kumppanien kanssa turvallista ja kodikasta ikäihmisten asumista ja hoivaa Uudenmaan alueella. Yritys toteuttaa kodikkaita asumisympäristöjä ja palveluja, joissa korostuu jokaisen asukkaan oikeus omannäköiseen elämään.

Valkealan Iltatähti ry

Vuonna 1971 perustetun yhdistyksen tavoitteena on parantaa vanhusten ja vammaisten sosiaalista asemaa tarjoamalla asumismahdollisuuksia, ja tuottamalla hoivaa, hoitoa ja erilaista viriketoimintaa kodinomaisessa ympäristössä. Lisäksi tavoitteena on vanhusten ja vammaisten fyysisen ja henkisen kunnon ylläpitäminen kannustamalla heitä yhteisöllisyyteen ja omatoimisuuteen.

Ylämaan Kosenkotiyhdistys ry

Ylämaan Kosenkotiyhdistys tekee valistustyötä vanhusten ja vammaisten elämää ja oloja koskevista asioista ja ylläpitää vuokra- ja palveluasuntoja. Yhdistys järjestää myös mm. asumis-, kuntoutus-, hoiva- ja virkistyspalveluja, ja organisoi vanhuksille, vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille virkistys- ja harrastustoimintaa.