Merikratos Suomalaisen Työn Liiton jäseneksi

Merikratos on liittynyt Suomalaisen Työn Liiton jäseneksi. Suomalaisen Työn Liiton jäsenyys tuo esille yritysten arvopohjaa suomalaisen työllisyyden edistäjänä. Merikratos on Suomen vanhimpia lapsiperheiden hyvinvointipalveluita tuottava yritys, jonka juuret ovat osuuskuntatoiminnassa.

Merikratos haki Suomalaisen Työn Liiton jäsenyyttä viestiäkseen selkeästi asiakkailleen ja kumppaneilleen olevansa vastuullinen Suomalaisia hyvinvointipalveluita  tuottava yritys, kertoo toimitusjohtaja Esko Sillanpää.  Merikratoksen arvopohja muodostuu vastuullisuudesta, vaikuttavuudesta ja hyvinvoinnista – niin asiakkaiden, kuin henkilöstönkin. Työllistämme vajaat sata sosiaali- ja terveysalan asiantuntijaa, joilla osaamista lapsiperheiden hyvinvoinnista on yhteensä noin 800 henkilötyövuotta.

Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä ja tätä missiotaan liitto on toteuttanut jo yli sata vuotta.

– Jäseniämme yhdistää halu toimia suomalaisen työn puolesta ja viestiä suomalaisesta osaamisesta ja vastuullisuudesta, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo.

Suomalaisen Työn Liiton jäseneksi voivat liittyä suomalainen oikeuskelpoinen osakeyhtiö, osuuskunta sekä yhdistys tai muu yhteisö. Liiton jäseneksi ottamisesta päättää johtokunta. Liitolla on noin 2800 jäsenyhteisöä (syyskuu 2016), jotka työllistävät yhteensä noin 316 000 henkeä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 106 577 900 000 e.

Pienet ja suuret yritykset yhdistävä liitto

Jäsenyritysten koko ja toimialat vaihtelevat suuresti. Suurimmat edustetut toimialat liiton jäsenkunnassa ovat tukku- ja vähittäiskauppa, rahoitus- ja vakuutusala sekä rakennusala.

– Viimeisten vuosien aikana olemme huomanneet muutoksen uusien jäsentemme toimialoissa. Valmistavan teollisuuden rinnalle on noussut esimerkiksi ohjelmistoalan sekä palvelualojen yrityksiä, kuten Merikratos. Suomessa tehtävä työ muuttuu ja tämä näkyy jäsenkuntammekin monipuolistumisessa. On hienoa saada monipuoliseen jäsenkuntaamme mukaan Merikratoksen kaltainen yritys, Lausala iloitsee.

Suomalaisen Työn Liiton jäsenyhteisöt saavat käyttöönsä tutkimuksia kuluttajakäyttäytymisen muutoksista, työn tulevaisuudesta sekä suomalaisuuden vaikutuksesta ostopäätöksessä. Lisäksi liitto tuo jäseniään esiin omissa viestintäkanavissaan ja tekee aktiivista mediaviestintää.

– Liiton jäsenet ovat osa merkittävää arvoyhteisöä, jotka verkostoituvat ja viestivät yhdessä sen puolesta, että Suomessa on tulevaisuudessa lisää työtä ja että Suomessa tehtävä työ on kaikille osapuolille merkityksellistä ja arvokasta, Lausala jatkaa.

Lisätietoja

Esko Sillanpää, toimitusjohtaja, Merikratos Oy, 040 820 6631, esko.sillanpaa@merikratos.fi
Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, 050 407 2623, tero.lausala@avainlippu.fi

Merikratos on vastuullinen yritys, joka tarjoaa lapsiperheiden hyvinvointipalveluita, lastensuojelun palveluita organisaatioille sekä vaativan johtajuuden kehittämistä. www.merikratos.fi

merikratos

Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä ja verkkopalveluita sekä toteuttaa työn muutokseen ja suomalaisuuden arvoon liittyviä kampanjoita ja tutkimuksia. www.suomalainentyo.fi