Oma kesämökki järven rannalla on yhä usean suomalaisen haave

Suurin osa suomalaista mökkeilijöistä haluaisi tulevaisuudessa omistaa oman mökin. Näin vastasi 58 prosenttia Suomalaisen Työn Liiton kyselyyn kesämökkien omistamisesta. Lähes 80 prosenttia mökkeilijöistä haluaisi mökin järven rannalta, mutta halukkuutta mökin omistukseen löytyy myös meren rannalta. Nykyisistä mökin omistajista valtaosa, eli yli 90 prosenttia haluaa säilyttää mökin omistuksen tulevaisuudessakin.

Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimuksen mukaan mökkeily on yhä suomalaisten sydäntä lähellä. Vastaajista 26 prosentilla on onni omistaa oma mökki, kun taas yli puolella suomalaista omaa mökkiä ei ole. Vierasmökillä kävijöistä peräti 66 prosenttia haluaisi itsekin mökin omistajaksi ja puolet näistä haluaisi mökin olevan kokonaan oma, eikä tyytyisi jakamaan sitä. Mökin omistaminen on tyypillisintä yli 64-vuotiaiden joukossa (42 % vastaajista) ja ylemmissä tuloluokissa. Yhteisomistukseenkin on silti kiinnostusta etenkin Helsingissä ja muualla Uudellamaalla asuvien joukossa. Mökki meren rannalta on erityisesti Etelä-Suomessa asuvien suosiossa.

– Jos omaa mökkiä ei ole, käytössä oleva mökki on yleensä omien vanhempien mökki. Kesämökin omistaminen kiinnostaa erityisesti alle 35-vuotiaita ja korkein kiinnostus mökin omistamiseen on Pohjois- ja Itä-Suomessa, jossa kolmasosa haaveilee omasta mökistä, kertoo projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta.

Vierasmaja lisää majoituskapasiteettia

Rautia- ja K-rauta-ketjujen myyntipäällikkö Ville Särkilahti vinkkaa vanhempien mökkiä tai yhteisomistusmökkiä käyttäville vierasmajan rakentamista majoituskapasiteetin kasvattamiseksi.

– Vierasmajoja rakennetaan itse vielä jonkin verran, mutta valtaosa ostaa valmispaketin. Niiden tarjonta on viime vuosina kasvanut huomattavasti ja vaihtoehtoja löytyy sekä moderniin että perinteiseen pihapiiriin Särkilahti kertoo. Valmispaketin pystyttäminen on varsin helppoa: se toimitetaan puuosa-toimituksena, jonka lisäksi tarvitaan perustukset, kattomateriaali ja maalia pintaan. Kokonaisuuden suunnitteluun saa eväät Rautiasta, Särkilahti toteaa.

Rautia on mukana Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjassa, joka muistuttaa kuluttajien vaikutusmahdollisuuksista maamme työllisyystilanteeseen. Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan Suomalainen mökkikulttuuri -tutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa 2016 ja 18–79-vuotiaista suomalaisista siihen vastasi 2222 kuluttajaa.

Mistä haluaisit itsellesi mökin?

  1. järven rannalla (alle 200m) 79 %
  2. meren rannalla (alle 200m) 36 %
  3. saaressa 18 %
  4. muun vesistön rannalla (alle 200m) 17 %
  5. hiihtokeskuksessa 7 %
  6. kuivalla maalla (yli 200m vesistöistä) 6 %
  7. taajamassa 3 %

Lisätietoja:

Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 330 3640, merja.mantila@avainlippu.fi
Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 374 7410, jokke.eljala@avainlippu.fi
Ville Särkilahti, myyntipäällikkö, Rautakeskon Piha ja puutarhayksikkö, p. 050 569 5858, ville.sarkilahti@kesko.fi

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus helpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. Vuoden 2016 kampanjassa on mukana noin 50 yritystä sekä mm. Rautia-ketju.
www.sinivalkoinenjalanjälki.fi