Tutkimus: Lauantai on viikon paras päivä – suomalaiset onnellisimmillaan klo 18-21

Lauantai on suomalaisten mielestä viikon paras päivä, ja onnenhetkiä koetaan erityisesti illalla, selviää Veikkauksen teettämästä tutkimuksesta. Tähän kellonaikaan osuvat suomalaisen lauantain peruselementit: sauna, rentoutuminen, television katselu ja herkuttelu.

Vastaajista 45 prosentin mielestä lauantai on viikon paras päivä. Toiseksi tutkimuksessa kiri perjantai, joka oli 16 prosentin mielestä viikon paras päivä. Parasta lauantaissa on suomalaisten mielestä kiireettömyys ja vapaus tehdä mitä vain – vaikka harva mitään kovin erikoista tekeekään.

Tutkimuksessa selvisi, että lauantaita vietetään yleisimmin kotona perheen kanssa. Suomalaisten suosikkipuuha lauantaisin on tv:n ja elokuvien katselu, jota yli puolet vastaajista kertoo tehneensä kyselyä edeltävänä lauantaina. Toiseksi suosituin lauantaipuuha oli yleinen tekemättömyys (50%) ja kolmanneksi eniten oleiltiin puolison kanssa (41%).

– Lauantainvietossa kotoilu korostuu ja viimeistään lauantai-ilta halutaan rauhoittaa kotona perheen ja läheisten kanssa vietetylle ajalle. Lauantai-illan kotoilu on vapaaehtoista – kotisohvan ja television kombinaatio vie usein voiton muilta, kodin ulkopuolella suoritettavilta aktiviteeteilta. Rentouttavaan ja rauhalliseen lauantai-iltaan liittyy edelleen vahvasti myös sauna, suomalaisen lauantain ikoni, tutkimuksen toteuttaneen Frankly Partnersin tutkija, KTL Satu Roponen sanoo.

Tutkimuksen mukaan lauantai on tulevaisuudessa vielä nykyistäkin selvemmin rento kotoilupäivä. Ainoastaan nuoret toivovat lauantainsa muuttuvan nykyistä aktiivisemmaksi.

Vapaa-ajasta otetaan myös stressiä: lauantai on kuin “minijoulu”

Suomalaisten lauantai alkaa onnellisesti. Aamupäivä klo 9–12 on toiseksi onnellisin ajanjakso. Aamulla suomalaiset ovat onnellisia, sillä takana ovat yleensä pitkät yöunet ja edessä hidas aamupala. Lisäksi koko päivä rajattomine mahdollisuuksineen on vielä edessä.

Klo 12–18 onnellisuus laskee. On aika tehdä kotityöt ja käydä kaupassa. Suomalaisten muistoissa lauantai oli siivouspäivä, nykyään se on joka kolmannelle perinteinen markettipäivä.

– Se, mitä lauantaisin haluttaisiin tehdä, ei välttämättä kuitenkaan kohtaa todellisuuden kanssa. Lauantaille ja sen onnistumiselle asetetaan kovia odotuksia, jotka lopulta jäävät toteutumatta. Siinä mielessä suomalainen lauantai on kuin ”minijoulu” – täynnä toiveita ja mahdollisuuksia, mutta myös paineita sen suorittamisesta, Roponen sanoo.

Naisten lauantaihin kuuluu miehiä useammin kotitöitä ja kokkailua. Miehet taas käyttävät korostuneesti naisia enemmän lauantaisin aikaa omiin harrastuksiinsa.

Todellinen onnen ”prime time” koetaan lauantaina klo 18–21. Tähän ajanjaksoon liittyy yleensä myös saunominen, jonka noin kolmannes vastanneista kertoi liittyvän lauantaihinsa. Muita onnen tuojia ovat kiireetön rentoutuminen läheisten kanssa ja elokuvien katselu.

Lotto osa lauantaita jo 45 vuotta

Lotto on pysynyt osana suomalaisten lauantaita jo 45 vuoden ajan, ja joka neljännellä vastaajalla on selvät muistot lottoarvonnasta osana lauantai-illan viettoa. Parhaiten suomalaisten mieliin jääneitä televisioohjelmia ovat: 1. BumtsiBum, 2. Napakymppi, 3. Uutisvuoto, 4. Putous, 5. Avara luonto ja lottoarvonta.

Parhaimmillaan lottolähetystä on tv:n ääressä jännittänyt yli miljoona suomalaista. Yhä nykyisinkin se kerää televisioiden ääreen lähes puoli miljoonaa katsojaa. 16 vuotta Lottoa juontanut Johanna Helin tietää, että syy tähän ei ole itse arvontaohjelmassa, vaan unelmoinnissa.

– Itse peli tai lähetyshän eivät ole jännittäviä, vaan se mitä siitä voi seurata. Tunne siitä, että kuka tahansa voi voittaa, ja kaikki voivat osallistua unelmointiin.

1973_Lottorynnakko_Kontula_8700_3_62250_3

Tutkimuksen toteutus:

  • Tutkimuksen toteutti Veikkauksen toimeksiannosta Frankly Partners. Vastaajien rekrytoinnista vastasi Norstat Finland.
  • Tutkimuksessa oli neljä vaihetta: taustaselvitykset, visionäärien haastattelut tulevaisuuden lauantaista, laadullinen yhteisötutkimus (n 85) sekä väestöä edustava kyselytutkimus (n 1075).
  • Kvalitatiivinen yhteisötutkimus toteutettiin 15.–17.1.2016. 85 vastaajaa suoritti tehtäviä nettiyhteisössä viikonlopun ajan ja piti muun muassa nettipäiväkirjaa lauantaista.
  • Väestöä edustava kvantitatiivinen online-kyselytutkimus toteutettiin 4.-8.2.2016. Kyselyyn vastasi 1075 yli 18-vuotiasta suomalaista.
  • Tutkimustuloksissa esiintyvät prosenttiluvut ovat väestöä edustavasta kvantitatiivisesta tutkimuksesta.

Lisätiedot:

  • Tutkimukseen liittyvät kysymykset: Satu Roponen, tutkija, Frankly Partners, p. 040 730 7243
  • Veikkaukseen ja Lottoon liittyvät kysymykset: Pipsa Öhman, tiedottaja, Veikkaus, p. 044 088 0473

Tutkimusmateriaalit ja kuvia ladattavissa: https://emmi.fi/veikkaus/?cart=5702-iakblaafmd&l=FI