Avainlippu myönnetty pilvipalveluita tarjoavalle K&T Neutech Oy:lle

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Helsingissä toimivalle K&T Neutech Oy:lle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. K&T Neutech Oy tarjoaa kotimaisia pilvipalveluita, webhotelleja sekä palvelimia. Pienenä ja ketteränä yrityksenä K&T Neutech haluaa taata tehokkaan ja laadukkaan palvelun asiakkailleen sekä luoda kestäviä kumppanuuksia heidän kanssaan.

Avainlipun ensisijaisena myöntämiskriteerinä on, että tuotteen oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi lasketaan kotimaisuusaste, jonka on oltava vähintään 50 prosenttia omakustannusarvosta. Omakustannusarvossa otetaan huomioon palveluun liittyvät kustannukset, kuten henkilöstökustannukset, alihankinnat ja materiaalihankinnat. Avainlippua palvelulle hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

– Haimme Avainlippu-tunnustusta, sillä kotimaisuus kuuluu tärkeänä osana liiketoimintaamme. Toimimme alalla, jossa kotimaisuus kasvattaa kilpailukykyä ja kertoo luotettavista palveluista. Etenkin tietoturvaan liittyvissä asioissa kotimaisuus luo ehdotonta luotettavuutta ja turvaa asiakkaillemme. Palvelumme tuotetaan alusta loppuun Suomessa ja kauttamme kulkeva tieto pysyy Suomen rajojen sisällä. Haluamme myös viestittää kotimaisuudella, että noudatamme Suomen lakeja ja Viestintäviraston virallisia määräyksiä palveluidemme tuottamisessa, kertoo K&T Neutechin markkinointipäällikkö Nina Kivisilta.

Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan 92 prosenttia suomalaisista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Vastaajista yli kaksi kolmasosaa (69 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin erittäin paljon tai melko paljon.

Suomalaisen Työn Liitossa markkinointipäällikkönä työskentelevä Reetta Mentu kertoo, että työn muotojen muutos Suomessa näkyy myös Avainlipun käyttäjissä.

– Avainlippu on nykyään myös vahva palvelujen suomalaisuudesta kertova merkki. Yli kolmestatuhannesta myönnetystä merkistä reilua tuhatta kantaa palveluyritys. Uusista hakemuksista jo puolet on palveluyritysten hakemuksia, joten niiden suhteellinen osuus kasvaa koko ajan.

– Avainlippuun kuluttajat liittävät positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta sekä työllistävyydestä. Erityisesti tietoturvakysymyksissä suomalaisuus mielletään kilpailueduksi, joten Avainlippu sopii myös K&T Neutechille hienosti, Reetta Mentu kertoo.

Lisätietoja
Nina Kivisilta, Markkinointipäällikkö, K&T Neutech Oy, 050 570 0780, nina.kivisilta@neutech.fi
Reetta Mentu, Markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 561 5030, reetta.mentu@avainlippu.fi

Me olemme pieni ja ketterä yritys, joka haluaa luoda kestäviä kumppanuuksia asiakkaidensa kanssa. Meillä on koossa hyvä porukka, joka on sitoutunut asiakkaisiinsa, toisiinsa sekä työhönsä. Olemme tuottaneet internetpalveluita jo vuodesta 1996 pääkaupunkiseudulla. Palveluitamme ovat pilvipalvelut, webhotellipalvelut sekä palvelimet. Valmiiden pakettien lisäksi tarjoamme yrityksille yksilöllisiä ratkaisuja räätälöimällä palvelujamme asiakkaan tarpeille sopivaksi. – Neutech

Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Liitto hallinnoi suomalaisen työn puolesta toimivia merkkejä ja verkkopalveluita. Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Joulukuussa 2015 Avainlippua kantaa yhteensä yli 3100 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. www.suomalainentyo.fi