Suomalaiset perheyritykset Eskimo Finland Oy ja KiiltoClean Oy yhteistyöhön taistelussa parhaiden makujen puolesta

Eskimo Finland Oy ja KiiltoClean Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen digitaalisen omavalvontajärjestelmän, Eskimo OVAn, jälleenmyynnistä. Yhteistyön myötä KiiltoCleanin asiakkaat voivat päästä hyödyntämään digitaalista järjestelmää, jota on menestyksellisesti käytetty ammattikeittiöiden omavalvonnassa jo yli kymmenen vuoden ajan.

Eskimo OVA on enemmän kuin vain omavalvontajärjestelmä. Se on käytännössä keittiön digitaalinen johtamisjärjestelmä, joka auttaa tehostamaan ja kehittämään ammattikeittiöiden toimintaa. Eskimo OVA skaalautuu kaikkiin omavalvonnan vaiheisiin, ja mahdollistaa lämpötilojen mittaamisen lisäksi hygieniatasojen nopean ja tehokkaan mittaamisen. Tulokset hygieniatestistä saadaan saman tien, toisin kuin perinteisissä menetelmissä, joissa tuloksia joudutaan odottamaan usean päivän ajan. Kaikki Eskimo OVA -tulokset tallentuvat automaattisesti pilvipalveluun, josta niitä voivat tarkastella haluttaessa asianomaisten lisäksi esimerkiksi elintarviketarkastajat.

– Yhteistyö KiiltoCleanin kanssa avaa meille lisää mahdollisuuksia kehittää omavalvontaa muuallakin kuin ammattikeittiöissä. Keskusteluissa KiiltoCleanin kanssa olemme todenneet meillä, kahdella suomalaisella perheyrityksellä, olevan paitsi samanlaiset arvomaailmat, myös runsaasti kasvuhalua. Eskimo ja KiiltoClean jakavat syvän ymmärryksen siitä, että asiakkaat hyötyvät eniten, kun erilaisia osaamisia yhdistetään modernilla tavalla, sanoo Eskimo Finlandin toimitusjohtaja Peter Fredman.

– Tämä yhteistyö mahdollistaa meille tavan hyödyntää teollista internetiä nopeasti ja tehokkaasti hygienia- ja puhtausratkaisuissamme. Olemme jo aiemmin tarjonneet asiakkaillemme tapoja seurata ja valvoa pesuprosesseja internetin välityksellä, mutta Eskimo OVA -palvelun avulla voimme tuottaa aivan uutta ja mitattavaa lisäarvoa. Yhteistyö tulee entisestään parantamaan Eskimo OVA -palvelua käyttävien asiakkaiden kilpailukykyä, koska voimme täydentää kokonaisuutta hygieniaosaamisellamme. Olen varma, että voimme tällä yhteistyöllä tuoda asiakkaillemme hyötyä kotimaan lisäksi myös vientimarkkinoilla, sanoo KiiltoClean Oy:n liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Jussi Pullola.

Eskimo OVA on erittäin helppokäyttöinen, ja se säästää tutkitusti aikaa muiden töiden hoitamiseen. Järjestelmän kiinteät anturit mittaavat kohteiden, esimerkiksi kylmiöiden ja pakastinten, lämpötiloja jatkuvasti. Mobiilipäätteiden avulla voidaan mitata esimerkiksi ruoan vastaanottokuljetuksia ja tarjolla olevia ruokia. Eskimo OVA on kattava omavalvonnan kokonaisuus: pilvipalveluun voidaan tallentaa omavalvontasuunnitelma, ja järjestelmä muistuttaa suunnitelman mukaisista siivous- ja ylläpitotoimista. Asiakkailta saatujen palautteiden mukaan järjestelmän lähettämät hälytykset vikatilanteissa ovat säästäneet jopa tuhansien eurojen arvosta rahaa.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Peter Fredman, Eskimo Finland Oy, puh. 050 4011 616 ja johtaja

Business Development Jussi Pullola, KiiltoClean Oy, puh. 040 5017 505