Partiolaisten adventtikalenterit ovat jälleen kaupan – nyt ensimmäistä kertaa myös netissä

Adventtikalenterimyynti on partion merkittävin varainhankintakampanja. Kalentereiden tuotto menee paikallisen partiotoiminnan tukemiseen. Kotimaisella adventtikalenterilla on myös Avainlippu.

Partiolaisten adventtikalenteria voi tänä vuonna ostaa ensimmäistä kertaa myös verkosta. Halutessaan kalenterin ostaja pääsee myös valitsemaan, mitä lippukuntaa haluaa tukea.

– Verkkomyynnin avulla esimerkiksi toisella puolella Suomea asuva partiolaisen kummitäti tai vaari pystyy tukemaan oman tutun lapsen tai nuoren partioryhmän toimintaa helposti, adventtikalenterikampanjasta vastaava yhteyskoordinaattori Laura Malinen Suomen Partiolaisista kertoo.

Suurimman työn adventtikalenteri myynnissä tekevät edelleen paikalliset lippukunnat ja innokkaat myyjät kaduilla ja ostoskeskuksissa.

– Adventtikalenterimyynnin vahvuus on nimenomaan paikallistasolla. Tärkeän varainhankinnan lisäksi kampanja saa partiolaiset puhaltamaan yhteen hiileen ja opettaa käytännön taloustaitoja kaikille partiolaisille 7-vuotiaista sudenpennuista lähtien, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelm kertoo.

Partiolaisten adventtikalenteri valmistetaan Suomessa ja kalenterille on myönnetty Avainlippu-merkki. Avainlippu voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle, jonka kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Adventtikalenterin kotimaisuusaste on yli 90 prosenttia.

Kalentereilla katto pään päälle

Adventtikalenterin tuottoja käytetään esimerkiksi retkiin, leireihin ja matkoihin. Ensi vuonna suomalainen partio viettää Roihu-vuotta, joka huipentuu heinäkuussa Evolla järjestettävään suurleiriin. Leirille odotetaan 15 000 osallistujaa.

Rahoja käytetään myös lippukunnan kämppien ja kokoontumistilojen remontoimiseen sekä uusien varusteiden hankintaan. Esimerkiksi Lapin Samoilijat käyttävät kalenterimyynnistä saatavat eurot oman partiokolonsa vastikkeisiin.

– Viime vuonna käytimme rahoja lisäksi myös kämppämme kattoremonttiin ja uusien tikkaiden hankintaan, Lapin Samoilijoiden lippukunnanjohtaja Ville-Pekka Jokela kertoo.

Vuoden 2015 adventtikalenterin on kuvittanut Noora Katto, jonka käsialaa oli myös vuoden 2014 kalenteri. Katon piirtämä kuva siivitti kalenterin viime vuonna kaikkien aikojen myyntiennätykseen.

Lisätietoa

Perustietoa adventtikalenterista: www.adventtikalenteri.fi
Verkkokauppa: www.adventtikalenteri.fi/osta
Adventtikalenterin kiitos-sivu: www.adventtikalenteri.fi/kiitos
Suomen Partiolaisten tiedottaja Elina Kamppari, elina.kamppari@partio.fi, p. 044 2700 609
Lisätietoa Roihu-leiristä: www.roihu2016.fi

Materiaalit

Painolaatuinen kuva kalenterista www.adventtikalenteri.fi/medialle
Kaikkien adventtikalentereiden kuvat vuodesta 1947: www.adventtikalenteri.fi/historia

Partiolaisten perinteinen adventtikalenteri on siivittänyt joulun odotusta monissa kodeissa jo vuodesta 1947.  Adventtikalenteri on ainutlaatuinen, sillä sen luukuista aukeaa aina ajankohtaan liittyvät perinteiset joulusymbolit. Tänä vuonna ensimmäinen luukku avataan jo 29.11. Adventtikalenterien myyntiaika on 15.10.–6.12.

Partio on täynnä ystävyyttä, naurua ja unohtumattomia elämyksiä. Partio on kaikille avoin harrastus, joka vaalii vastuuntuntoisuutta, ympäristön ja toisten ihmisten huomioimista sekä johtajuustaitoja.

Vapaaehtoisemme antavat vuosittain yli 3 miljoonaa tuntia aikaansa lasten ja nuorten partioharrastamisen mahdollistamiseksi. Tämä vastaa yli 1800 nuorisotyöntekijän työpanosta.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry on Suomen suurin nuorisojärjestö, jonka toiminnassa on vuosittain mukana yli 65 000 jäsentä. Maailmanlaajuisesti partiolaisia on noin 45 miljoonaa yli 200 maassa. Meillä olet osa maailmanlaajuista yhteisöä, jonka avulla maailmasta voi tehdä paremman paikan. Lähde mukaan seikkailuun osoitteessa partio.fi/liity