Pressiloimen sai kenttäratsastaja Karoliina Setälä Huittisista

Ratsastustoimittajien klubi on perinteisesti luovuttanut Helsinki International Horse Shown yhteydessä Pressiloimen lahjakkaalle nuorelle ratsastajalle. Tänä vuonna Pressiloimen saa 16-vuotias kenttäratsastaja Karoliina Setälä Huittisista.

Lauttakylän lukion ensimmäisellä luokalla opiskeleva Karoliina on valmentajansa Maija  Yli-Huhtalan mukaan kunnianhimoinen. Hän voitti 2014 juniorien kenttäratsastuksen SM hevosellaan Chinox Z  ja tänä vuonna sijoittui hopealle.

Karoliinan mielestä hän pärjää parhaiten kouluratsastuksessa. Lukion jälkeen hän suunnittelee ratsastavansa Euroopassa.

Pressiloimen luovuttavat Ratsastustoimittajien klubin puheenjohtaja  Mirja  Ekholm ja Huvudstadsbladetin taloustoimittaja Patricia Winckelmann-Zilliacus.

Pressiloimen on lahjoittanut Suomalaisen Työn Liitto. Suomalaisesta työstä kertova Avainlippu-merkki juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlipun käyttöoikeus on myönnetty yli 3000 tuotteelle, tuoteryhmälle tai palvelulle. Avainlipun 50-vuotiskampanjan sivustolta suomiplussalle.fi voi lukea lisää Avainlipun historiasta ja juhlavuoden puheenaiheista.

Suomalaisvalmisteisen Pressiloimen on kirjaillut lahtelainen Veljekset Wahlsten Oy.

Lisätietoa

Karoliina Setälä 0440-566097
Valmentaja Maija Yli-Huhtala 050-566 1786

Mirja Ekholm 050-591467

Kuva: Titta Lumio