Ornamo jakoi Kipinärahaa Suomen juhlavuoden muotoiluhankkeisiin

Teollisuustaiteen Liitto Ornamon vuoden 2015 Kipinärahat on jaettu! Kipinärahan tarkoituksena on tukea merkittävien, monialaisten muotoiluhankkeiden käynnistämistä. Tänä vuonna valinnoissa painotettiin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden hankkeita sekä kansainvälisen toiminnan edistämistä.

Ornamo jakoi Kipinärahaa Suomen juhlavuoden muotoiluhankkeisiin

Teollisuustaiteen Liitto Ornamon vuoden 2015 Kipinärahat on jaettu! Kipinärahan tarkoituksena on tukea merkittävien, monialaisten muotoiluhankkeiden käynnistämistä. Tänä vuonna valinnoissa painotettiin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden hankkeita sekä kansainvälisen toiminnan edistämistä.

Hakemuksia saapui 13 kpl, joista Ornamon hallitus jakoi Kipinärahaa kolmelle hankkeelle, yhteensä 10 000 euroa.

4 000 euroa myönnettiin Heidi Lehto-Karhun ja Tarmo Karhun Elävä kansallispuku -hankkeelle. 3 000 euroa sai Janne Asikainen ja työryhmä Suunnittelukilpailu ja pilottihanke tapahtumaruokailun kehittämiseen pakkausmuotoilun avulla -projekti, ja toiset 3 000 euroa Sari Niiniluodon Start Design Trade -hanke.

”Monialaisuus, yhteistyö, ruokakulttuuri, osallistaminen ja Aasian kasvavat markkinat ovat kaikki trendejä, jotka ovat muotoilualan ytimessä juuri nyt. Kipinäraha on alkusysäys, jonka avulla haluamme tukea lupaavien hankkeiden käynnistämistä. Tämä antaa tekijöille mahdollisuuden idean kehitystyölle ja rahoittajien löytämiselle”, sanoo hanketta Ornamossa luotsaava projektipäällikkö Petra Ilonen.

Elävä kansallispuku -hankkeessa ympäri Suomea kiertävissä, osallistavissa työpajoissa tuotetaan ideoita ja suunnitelmia nykyhetken kansallispuvusta. Ideat toteutetaan protomalleiksi, jotka esitellään kiertonäyttelyssä Suomen itsenäisyyden juhlavuotena 2017. Hankkeella halutaan tuoda esiin käyttäjälähtöistä muotoilua, ja luoda muotoilun menetelmillä uudenlaista kuvaa kansallisesta identiteetistämme – historiallisen, paikoin pysähtyneenkin kuvan rinnalle. Samalla halutaan edesauttaa käsityöläisten työllistymistä.

Suunnittelukilpailu ja pilottihanke tapahtumaruokailun kehittämiseen pakkausmuotoilun avulla -hankkeessa yhdistetään suomalaista muotoilun ja pakkausteknologian huippuosaamista kulttuuri- ja urheilutapahtumien catering-palveluissa. Tavoitteena on uudistaa yleisötapahtumien ruokailukokemuksia. Hankkeessa pilotoidaan Open Innovation -ajattelutapaa osana pakkausteollisuuden innovaatiotoimintaa. Uusien pakkausinnovaatioiden lanseeraus tapahtuu yleisö- ja yksityistapahtumissa Suomen itsenäisyyden juhlavuotena, kesällä 2017.

Start Design Trade -hankkeessa perustetaan dynaaminen muotoilijoiden ja suunnittelijoiden rekrytointipalvelu. Palvelukonsepti tarjoaa tietotaitoa oikean henkilön tai toimiston palkkaamiseen projektiin, vakituiseen työsuhteeseen tai harjoittelupaikan täyttämiseen. Start Design Trade pyrkii selkeyttämään muotoilijoiden osaamisvahvuuksia toiselle osapuolelle. Start Design Trade-hankkeen tuleva markkina-alue on Suomi sekä Intiassa Maharastra, Gujarat sekä Suur-Delhi. Nämä alueet ovat Intian tällä hetkellä nopeiten kasvavia talous- ja markkina-alueita.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Petra Ilonen
muotoilu@ornamo.fi p. 046 878 2572

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo on muotoilun ja taideteollisten alojen valtakunnallinen aatteellinen ja ammatillinen asiantuntijajärjestö, joka palvelee 2 200 jäsentä. Ornamo tukee muotoilualan koulutettuja sekä työsuhteissa ja yrittäjinä, toimii jäsentensä edunvalvojana, alan asiantuntijana ja kehittäjänä, järjestää koulutuksia, seminaareja ja näyttelyitä sekä edistää alan kansainvälistä yhteistyötä. Muotoilu- ja taidealojen ammattilaiset työskentelevät sisustusarkkitehtuurin, teollisen muotoilun, huonekalu-, tekstiili- ja vaatesuunnittelun, immateriaalisen suunnittelun, taideteollisen taiteen ja taidekäsityön aloilla.