Suomalaisten mielestä 15 vuotta on paras ikä aloittaa kesätyöt

Sopivin ikä kesätöiden aloittamiseen on suomalaisten mielestä 15 vuotta, kertoo Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-kysely. Yhteensä yhdeksän kymmenestä vastaajasta katsoo, että kesätyöt olisi parasta aloittaa alle 17-vuotiaana. Esikuvat työn tekemiselle löytyvät läheltä: yli puolelle suomalaisista se on joko isä tai äiti - julkkisten ja poliitikkojen sijaan.

15-vuoden aloitusikää kesätöille kannatti lähes puolet, eli 45 prosenttia, kyselyyn vastanneesta tuhannesta suomalaisesta. Yli neljäsosa vastaajista, 27 prosenttia, katsoo kuitenkin nuorten olevan valmiita töihin jo 13–14-vuotiaina. Erityisesti Keski-Suomessa sekä lapsiperheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia, kannatettiin muita vastaavia ryhmiä enemmän kesätöiden aloittamista jo 13–14 vuoden iässä.

Kesätöiden aloittamisen 17. ikävuoteen jättäisi vain neljä prosenttia vastaajista, ja sitä myöhempään vielä harvempi.

– Näin koulujen päättyessä kesätöiden alkaminen on ajankohtaista useissa perheissä. Ensiaskeleensa työelämässä ottavat monet nuoret, jotka ovat suomalaisen työn tulevaisuus. Monet hakevat ja toivottavasti myös löytävät kesätöiden kautta suuntaa omalle uralle. Kaikille kesätyöt tarjoavat kuitenkin arvokasta työkokemusta, josta on varmasti hyötyä myös myöhemmin työelämässä, toteaa Brand Manager Reetta Mentu Suomalaisen Työn Liitosta.

– Tänä kesänä työllistämme ABC-liikennemyymälöissä eri puolilla Suomea noin 1000 kesätyöntekijää. Haluamme tarjota nuorille monipuolisen työkokemuksen. ABC:llä nuori pääsee tutustumaan polttonestekauppaan sekä market- ja ravintolatoimialaan samalla kertaa. Kokemuksemme mukaan nuoret ovat innostuneita oppimaan ja omaksuvat hyvin palveluhenkisyyden, jonka tärkeyttä korostamme koko ajan henkilökunnallemme, kertoo Antti Heikkinen SOK ABC-ketjuohjauksesta.

Esikuvat työlle löytyvät kotoa

Tärkeimpinä mallihenkilöinä työn tekemiseen suomalaiset pitävät kyselyn mukaan omia vanhempiaan: isä on esikuva hieman vajaalle kolmannekselle vastaajista ja äiti vajaalle neljännekselle.

– Isää pitävät esikuvanaan niin naiset kuin miehet. Äiti sen sijaan on esikuva työn tekemiseen selkeästi tyypillisemmin naisille. Tuloksissa huomionarvoista on myös se, että suomalaiset eivät selvästikään hae esikuviaan julkisuudesta. Toisin kuin voisi luulla, viihdealalla ja politiikassa menestyneet mainitsee esikuvakseen vain yhteensä kolme prosenttiyksikköä vastaajista, Mentu kuvaa.

Yllättäen suurin osa vastaajista, 35 prosenttia, ilmoitti, ettei heillä ole lainkaan esikuvia.

– Sen sijaan luonnollista on, että nuorilla, eli alle 24-vuotiailla, on vanhempia ikäryhmiä selkeästi tyypillisemmin esikuvia työn tekemiseen. Nuoret nostivat muita enemmän esikuvikseen etenkin isän, äidin, isovanhemmat, suuryritysten johtajat ja sisarukset, Mentu kertoo.

Lisätietoa tutkimuksista löytyy Avainlippu-merkin suomiplussalle.fi-kampanjasivustolta. Sivustolta löytyy tietoa myös käynnissä olevasta Avainlipun 50-vuotisjuhlavuodesta: Suomen pitkäikäisintä alkuperämerkkiä juhlistetaan kesällä muun muassa kuudella eri paikkakunnalla järjestettävissä tapahtumissa.

Mikä on mielestäsi sopiva ikä aloittaa kesätyöt?

  • 13-vuotiaana (12 %)
  • 14-vuotiaana (15 %)
  • 15-vuotiaana (45 %)
  • 16-vuotiaana (19 %)
  • 17-vuotiaana (4 %)

  • 22-vuotiaana (1 %)

Kuka on esikuvasi työn tekemiseen?

  • Minulla ei ole esikuvia (35 %)
  • Isä (30 %)
  • Äiti (23 %)
  • Yrittäjät, jotka työllistävät muita (13 %)
  • Työkaveri (9 %)
  • Puoliso (8 %)

  • Viihdealalla menestyneet (2 %)
  • Politiikassa menestyneet (1 %)

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Avainlippu-tutkimukseen. Kopla Helsingin tekemä kyselytutkimus toteutettiin maaliskuussa ja siihen vastasi 1001 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista.

Lisätietoja:
Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 407 2623, tero.lausala@avainlippu.fi
Reetta Mentu, Brand Manager, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 561 5030, reetta.mentu@avainlippu.fi

Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlipun käyttöoikeus on myönnetty 3000 tuotteelle, tuoteryhmälle tai palvelulle. Lue lisää suomalainentyo.fi

Avainlipun Juhlavuoden kumppaneina ovat Avainlippua kantavia yrityksiä, tuotteita ja palveluja: ABC, UPM BioVerno, RAY, Pingviini, Piltti, Smartum ja Diacor. Ympäri Suomea järjestettävissä tapahtumissa mukana kulkee merikontista rakennettu Avainlippu-koti, jota ovat rakentamassa ja sisustamassa Tikkurila, Timberwise, Vallila, Genelec, Topi-keittiöt, Cariitti, MPY:n Lilli Digitalkkari, Solifer-polkupyörät, F-Secure, Karto, KPPR-Steel Oy sekä Helsingin Villasukkatehdas. Paikallisina kumppaneina ovat mm. Best-In Kuopiossa ja Coronaria Oulussa. Avainlipun 50-vuotiskampanjan sivusto suomiplussalle.fi