Tältä näyttää tulevaisuuden työ: monikulttuurisuus kasvaa – kuten myös stressi

Suomalaisen Työn Liiton teettämän selvityksen mukaan suomalaiset uskovat monikulttuurisuuden ja verkostoitumisen yleistyvän entisestään tulevaisuuden työelämässä. Myös stressin määrän uskotaan suurenevan.

Selvityksessä reilulta tuhannelta suomalaiselta tiedusteltiin, miten he uskovat työpaikkojen arjen muuttuvan tulevaisuudessa. Suurin muutos vastaajien mukaan liittyy monikulttuurisuuden lisääntymiseen.

– Vastaajien mielestä työ muuttuu kansainvälisemmäksi ja sitä kautta myös monikulttuurisuus työpaikoilla yleistyy. Taustalla vaikuttaa esimerkiksi kansainvälisten organisaatioiden lisääntynyt näkyvyys Suomessa sekä jo jonkin aikaa jatkunut työn globalisoituminen, arvioi Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala.

Selvitys on osa suomalaisen työn muutosta ja tulevaisuutta tarkastelevaa tutkimushanketta. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan murros näkyy sekä suomalaisten suhtautumisessa työelämään että työhön liitetyissä arvoissa, minkä lisäksi se ulottuu työpaikkojen arkeen.

– Tulokset herättävät monia kysymyksiä siitä, kuinka suomalaisyrityksissä osataan reagoida ja vastata tähän murrokseen. Käynnistämämme tutkimushankkeen myötä tavoitteenamme on tarjota suomalaisyrityksille työkaluja muuttuvan työn tuomiin haasteisiin ja antaa niille eväitä kilpailukyvyn säilyttämiseen ja kehittämiseen. Näin Suomeen voidaan jatkossakin luoda merkityksellistä ja arvokasta työtä, joka tuottaa arvoa kaikille sidosryhmille, Eljala kertoo.

Rajat hälvenevät, paikkasidonnaisuus poistuu ja stressi lisääntyy

Entistä kansainvälisemmäksi käyvän työympäristön lisäksi vastaajat uskovat erilaisten verkostojen ja yhteistyömallien merkityksen lisääntyvän: tulevaisuudessa töitä tehdään vastaajien mukaan yhä enemmän yli organisaatiorajojen.

– Rajat ovat jatkossa häilyvämpiä paitsi organisaatioiden, työpaikkojen ja työntekijöiden välillä, myös siinä, miten ja missä töitä tehdään. Vastaajista moni piti nimittäin hyvin todennäköisenä myös sitä, että työn paikkasidonnaisuus on hiljalleen jäämässä yhä enemmän historiaan. Tämä kytkeytynee selvityksen kärjessä olleeseen monikulttuurisuuden lisääntymiseen, sillä työn muuttuessa kansallisesta kansainvälisemmäksi itse työpaikan sijainnin merkitys vähenee, Eljala huomauttaa.

Tätä mieltä olivat erityisesti yli 55-vuotiaat.

– Vanhin ikäryhmä oli muita enemmän sitä mieltä, että verkostomainen, asiantuntijuus- ja organisaatiorajat ylittävä toiminta lisääntyy, työn paikkasidonnaisuus vähenee ja työt muuttuvat lyhytaikaisemmiksi niiden projektiluontoisuuden takia, Eljala vahvistaa.

Näkemys työn toimipaikkasidonnaisuuden vähenemisestä korostui myös johtavassa asemassa työskentelevien keskuudessa, minkä lisäksi heidän näkemyksissään nousi muita vahvemmin esiin ajatus työn vaativuuden lisääntymisestä. Usko työpaineen lisääntymiseen sen sijaan näkyi kaikkien vastaajien keskuudessa.

Miten käy työtyytyväisyyden?

Vähiten todennäköisenä vastaajat pitivät työtyytyväisyyden lisääntymistä sekä yritysten toiminnan kehittymistä avoimemmaksi. Hieman yllättäen myös usko sosiaalisen kanssakäynnin lisääntymiseen oli vähäistä.

– On mielenkiintoista huomata, että vastaajat uskovat verkostoitumisen työelämässä lisääntyvän, mutta sosiaalisen kanssakäymisen ei arvella lisääntyvän lainkaan samassa suhteessa. Tämä viittaa todennäköisesti siihen, että verkostoituminen lisääntyy nimenomaan teknologiavälitteisesti esimerkiksi erilaisten sähköisten työkalujen ja sosiaalisen median kautta, Jokke Eljala arvioi.

– Kaikkiaan uuden teknologian vaikutus työn muutokseen vaatii vielä jatkoselvittelyä. On kuitenkin selvää, että yritysten kyky hyödyntää teknologiaa sekä sitouttaa ja vaalia eri taustan omaavia työntekijöitä on ratkaisevassa asemassa tulevaisuuden kannattavalle liiketoiminnalle – ja kaikki tämä edesauttaa myös työssä viihtymistä, Eljala summaa.

Kysely: Kuinka todennäköisenä pidät seuraavia työn toimintatapamuutoksia?

(Asteikko 1 = erittäin epätodennäköinen…5=erittäin todennäköinen). Top 3 vastatut vaihtoehdot.

Monikulttuurisuus työpaikoilla lisääntyy 4,21
Työpaine lisääntyy 4,04
Organisaatiorajat ylittävä toiminta lisääntyy 3,85
Työn paikkasidonnaisuus vähenee 3,78
Työt muuttuvat projektivetoisiksi 3,67
Tehtävät muuttuvat vaativammiksi 3,65

Työntekijän rooli tuotekehityksessä kasvaa 2,89
Työ on entistä mielekkäämpää 2,86
Sosiaalinen kanssakäynti lisääntyy 2,79
Yritysten toiminnasta tulee avoimempaa 2,74
Työhön ollaan entistä tyytyväisempiä 2,59

Innolink Research Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa keskityttiin selvittämään miten suomalaiset kokevat itsensä työntekijänä nyt ja tulevaisuudessa. Tutkimus toteutettiin sähköisenä internet-paneelitutkimuksena 15–74-vuotiaille suomalaisille huhtikuussa 2014. Vastaajia oli yhteensä 1011. Tutkimusta täydennettiin laadullisella kyselytutkimuksella, jossa vastaajia oli 55. Tutkimuksen virhemarginaali oli ± 3 %.

Raportti on osa Suomalaisen Työn Liiton tutkimushanketta, jonka tavoitteena on selvittää suomalaiseen työhön vaikuttavia muutosvoimia ja niiden avaamia mahdollisuuksia. Tunnistamalla muutoksen avaintekijät Suomeen voidaan luoda merkityksellistä ja arvokasta työtä.

Tarkemmat tiedot tutkimuksesta löydät täältä.

Lisätietoja:

Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 374 7410, jokke.eljala@avainlippu.fi
Hanna Malinen, viestintäpäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 369 4949, hanna.malinen@avainlippu.fi

Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Liitto hallinnoi suomalaisen työn puolesta toimivia merkkejä ja verkkopalveluita. Vuonna 1912 perustetulla liitolla on yli 2500 yritys- tai yhteisöjäsentä. www.avainlippu.fi