Helsingin Energia ja Pelago polkupyörät palkittiin ansiokkaasta suomalaisesta muotoilusta

Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkkitoimikunta on myöntänyt Helsingin Energialle ja Pelago polkupyörille ansiokkaasta suomalaisesta muotoilusta Design from Finland -tunnustuksen, jonka myötä yritykset saavat Design from Finland -merkin käyttöönsä. Tunnustuksen tarkoitus on lisätä suomalaisen muotoilun ammatillisuutta, tunnettuutta ja kiinnostavuutta kotimaassa ja kansainvälisillä markkinoilla.

– Design from Finland -tunnustus voidaan myöntää tuoteryhmälle, tuotteelle tai palvelulle, joka on muotoiltu tai suunniteltu Suomessa ja voidaan osoittaa, että muotoiluun on investoitu ja sen tuloksena tuotteen tai palvelun tuottama lisäarvo sekä erottautumiskyky ovat kasvaneet. Tunnustuksen saajan tulee myös täyttää Design from Finland -merkin kriteerit, kertoo Design from Finland -merkin Brand Manager Rilla Engblom Suomalaisen Työn Liitosta.

Tunnustuksen avulla korostetaan suomalaisen aineettoman työn merkitystä Suomen menestymisen ja työllisyyden kannalta. Tunnustus jaettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomalaisen Työn Liiton vuosikokouksen ja seminaarin yhteydessä.

Helsingin Energia muotoilee toimivaa kaupunkia

Helsingin Energiassa on aina kiinnitetty erityistä huomiota muotoiluun ja hyvään suunnitteluun.  Laadukkaan designin taustalla on halu pitää huolta siitä, että energian tuotannon ja jakelun kannalta välttämättömät voimalaitokset, sähköasemat, lämpölaitokset, yhteiskäyttötunnelit ja jakeluverkot ym. hyväksytään osana maanpäällistä ja -alaista kaupunkia. Siksi laitokset on toteutettu arvostettujen suomalaisten suunnittelijoiden kanssa. Myös ympäristötaiteella on suuri merkitys vuorovaikutteisena osana kaupunkikuvaa.

– Haluamme tehdä hyvää ja vuorovaikutteista työtä asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa. Hyvä muotoilu ja avoin keskustelu toiminnan tavoitteista auttavat tämän päämäärän toteuttamisessa, kertoo johtaja Jarmo Karjalainen Helsingin Energiasta.

Esimerkkejä Helsingin Energian design- ja palvelumuotoiluhankkeista ovat muun muassa  vuorovaikutteiseen ja maksuttomaan energianeuvontaan suunniteltu Sähkötalossa sijaitseva Energiatori, useat eri energiankulutuksen visualisointiprojektit, Salmisaaren ja Meilahden väliset merelliset maisemapylväät sekä sähkönjakokaappien visualisoinnit.

– Design from Finland -tunnustus on meille osoitus siitä, että pitkäjänteinen – oikeastaan koko yrityksen satavuotisen historian ajan jatkunut – panostuksemme kaupunkiympäristöön on tunnistettu arvokkaalla tavalla. Haluamme toimia visuaalisesti ja toiminnallisesti hyvällä tavalla osana pääkaupunkia.

Yksinkertaisia, laadukkaita pyöriä arkikäyttöön

Pelago on helsinkiläisen veljeskaksikon, Timo ja Mikko Hyppösen perustama polkupyöräyritys, joka syntyi intohimosta pyöräilyyn. Viisi vuotta sitten perustetun Pelago-pyörämerkin suosio on kasvussa ja myynti on kaksinkertaistunut kahtena vuonna peräkkäin.

– Ensimmäiset pyörät valmistimme kierrätyspyörien osista kasaamalla, mutta tätä nykyä rungot valmistetaan Taiwanissa monen globaalin pyöränvalmistajan tavoin. Nykyään työllistämme jo toistakymmentä henkeä ja osa pyöristä kootaan edelleen Jätkäsaaressa, kertoo Timo Hyppönen.

Pelagon kestävät ja kauniit pyörät ovat alkaneet kiinnostaa myös maailmalla ja yrityksellä on jälleenmyyntiä 12 maassa. Suomalaista muotoilua arvostetaan kansainvälillä markkinoilla.

– Design from Finland -tunnustus merkitsee meille paljon, koska sekä suomalaisuus että muotoilu ovat olleet meille tärkeitä tekijöitä alusta lähtien. Olemme halunneet nostaa muotoilulla pyöräilyn arvostusta, mutta myös osallistua omalla panostuksella tähän maailman aikaan — ja siihen mitä Suomessa tehdään, Hyppönen iloitsee.
Lisätietoja

Rilla Engblom, Brand manager, Suomalaisen Työn Liitto, rilla.engblom@avainlippu.fi, 050 385 5476
Jarmo Karjalainen, johtaja (asiakaspalvelu ja viestintä), Helsingin Energia, jarmo.karjalainen@helen.fi, 09 617 2510, 050 559 2231, www.helen.fi
Timo Hyppönen, Pelago polkupyörät, timo@pelagobicycles.com, 045 675 5861, www.pelagobicycles.com
Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkki viestii suomalaisen, ainutlaatuisen muotoilun alkuperästä. Merkki kertoo edelläkävijäyritysten panostuksesta suomalaiseen muotoiluun osana yrityksen liiketoimintaa ja menestystä. www.suomalainentyo.fi/design-from-finland/