Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja aikoo luoda tuhansia työpaikkoja Suomeen

K-kaupat ja Suomalaisen Työn Liitto yhdessä suomalaisten elintarvikevalmistajien ja käyttötavarateollisuuden kanssa käynnistivät ennen joulua yhteistyön suomalaisen työn puolesta. Tavoitteena on lisätä suomalaisten tuotteiden myyntiä ja tietoisuutta suomalaisen työn ostamisen myönteisistä vaikutuksista. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja lanseerattiin mukana oleville yrityskumppaneille Finlandia-talossa maanantaina 13.1.2014 pidetyssä tilaisuudessa.

– Kampanja koskettaa meitä kaikkia ja jokainen voi kokea asian omakseen. Vuoden kestävä kampanja on pitkävaikutteinen ja voi todella muuttaa ostokäyttäytymistä, sanoi Ruokakeskon Tavarakauppa-yksikön johtaja Ari Akseli tilaisuudessa.

– On ollut ilo kertoa kampanjasta eri yrityksille ja järjestöille, sillä vastaanotto on äärettömän myönteinen. Kaikki seisovat tämän asian takana, Akseli kertoi.

10 eurolla 10 000 työpaikkaa

– Mikäli jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa 10 eurolla lisää suomalaisia tuotteita ja palveluita, syntyisi 10 000 vuosityöpaikkaa, summasi Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala kumppaneille tilaisuudessa.

Kuulostaa uskomattomalta, mutta lukujen taustalla ovat tarkat kansantaloustieteelliset laskelmat. Pienilläkin teoilla on vaikutusta.

Kampanjaan toivotaan lisää erityisesti paikallisia tuottajia, sillä työpaikkoja syntyy usein juuri näihin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. K-kauppiailla on erinomaiset mahdollisuudet tehdä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa, sillä kauppiaat ovat itsenäisiä yrittäjiä, jotka räätälöivät oman kaupan valikoimat asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Nyt luodaan ilmiötä

Kampanja kestää koko tämän vuoden ja on laaja-alaisuudessaan ja vaikuttavuudessaan vailla vertaa: se kokoaa laajalla rintamalla yhteen niin kaupan, valmistajat, alan järjestöt kuin kuluttajatkin.

– Nyt ollaan luomassa ilmiötä. Mukana on jo 44 yritystä, tuhat kauppaa, miljoona asiakaskäyntiä päivässä ja 290 asiakaskäyntiä vuodessa, kiteytti kampanjan projektipäällikkönä Ruokakeskossa toimiva Ari Sääksmäki.

– Kyse ei ole mistään sinivalkopesusta, vaan teoista, joilla haluamme lisätä suomalaisten tuotteiden myyntiä ja sitä kautta luoda lisää työpaikkoja Suomeen. Kampanjan myötä tuomme K-kaupoissa entistä paremmin esille alkuperämerkittyjä tuotteita. Kampanjassa ovat mukana tutut suomalaisesta työstä ja alkuperästä kertovat merkit Avainlippu, Design from Finland, Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti-merkki. Kuluttajia osallistetaan kampanjaan mukaan koko vuoden ajan eri kanavien kautta, myös sosiaalisessa mediassa. Suomalaisen tuotteen valitsemisen tulee olla kuluttajalle helppoa, sillä pienilläkin valinnoilla on kansantaloudellisesti valtava merkitys, painottaa kampanjan projektipäällikkönä Suomalaisen Työn Liitossa toimiva Merja Mantila.

Positiivisuuden kierre

Finlandia-talon tilaisuudessa kuultiin kampanjakonseptin lisäksi filosofi Esa Saarisen puheenvuoro suomalaisuudesta voimavarana. Saarinen totesi, että kaikki merkit ilmassa puhuvat sen puolesta, että tapahtumassa väreilee todellisen läpimurron lupaus.

Saarinen puhui esityksessään positiivisuuden kierteestä, joka voidaan saavuttaa yhteistyössä eri tahojen vahvuuksia hyödyntäen.

– Yhteistyön voimaa ei pidä väheksyä, Esa Saarinen kiteytti.

Kun mukana ovat alan toimijat ja järjestöt Suomalaisen Työn Liiton johdolla, K-kaupat ja K-ryhmän kanavat sekä Suomen suurimpia valmistajayrityksiä, on kampanjan laajuus ja tavoittavuus vailla vertaa. Yhdessä voimme tehdä jotakin merkittävää – tehdään yhdessä maailman suurin sinivalkoinen jalanjälki.

kampanjayritykset

Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaan on liittynyt mukaan jo 44 yritystä. Mukaan toivotaan lisää paikallisia toimijoita.

Kampanjan verkkosivut kutsuvat kuluttajat ja yritykset mukaan ideoimaan tapoja tukea suomalaista työtä. Verkkosivuilta löydät myös lisätietoja kampanjaan osallistuvista yrityksistä ja tuotteista.

 

 avainlippu_100  Avainlippu on Suomessa valmistettujen tuotteiden ja Suomessa tuotettujen palveluiden alkuperämerkki. Kotimaisuusasteen on oltava yli 50 %. Avainlipun käyttöoikeuden myöntää Suomalaisen Työn Liitto.
 dff_merkki100 Design from Finland -merkki viestii suomalaisen, ainutlaatuisen muotoilun alkuperästä. Merkin käyttöoikeuden myöntää Suomalaisen Työn Liitto.
sirkkalehtimerkki100 Sirkkalehtimerkki on suomalaisten puutarhatuotteiden – vihannesten, marjojen, hedelmien, kukkien sekä taimistotuotteiden – ja ruokaperunan laatumerkki. Merkin myöntää Kotimaiset Kasvikset ry.
hyvaa_suomesta100 Hyvää Suomesta -merkki on suomalaisten pakattujen elintarvikkeiden alkuperämerkki. Merkkiä saa käyttää tuotteissa, jotka on valmistettu Suomessa ja joiden raaka-aineista vähintään 75 % on suomalaisia. Kaikki liha, kala, kananmuna ja maito ovat 100 % suomalaisia. Merkin käyttöoikeuden myöntää Ruokatieto Yhdistys ry.
keskon_vastuullisuus_logo Tehdään hyvää. Yhdessä. on lupaus K-ruokakauppojen ja K-citymarket-tavaratalojen vastuullisuudesta. Merkin viisi teemaa symboloivat kaupan roolia vastuullisuudessa. K-ruokakaupat ja K-citymarket-tavaratalot tekevät jatkuvasti työtä vastuullisen kaupan toimintamallin parissa kehittyäkseen yhä paremmiksi yhteistyössä asiakkaiden ja tavarantoimittajien kanssa. Merkin yhtenä keskeisenä lupauksena on, että K-kauppiaat tuovat kotimaan parhaat maut tutuilta tuottajilta kuluttajien ruokapöytään.

 

Lue lisää:

http://www.sinivalkoinenjalanjalki.fi/kauppa-ja-teollisuus-yhteistyohon-suomalaisen-tyon-puolesta/

http://www.kesko.fi/fi/Kaupat-ja-palvelut/Ajankohtaista/Kauppa-ja-teollisuus-yhteistyohon-suomalaisen-tyon-puolesta/