Suomalaisen työn lehti keisariajalta tietoyhteiskuntaan

Talousuutisointia parhaalla mahdollisella asiantuntemuksella, elinkeinopoliittista debattia, väsymätöntä kuluttajavalistusta, tuotantoelämän monipuolista esittelyä. Suomalaisen Työn Liiton julkaisema lehti on kyntänyt syvän vaon miltei sadan vuoden historiansa aikana, olkoonkin että tämän Suomen perinteikkäimmän teollisuus- ja tuotantoalan julkaisun nimi on muuttunut neljästi ja levikki on vaihdellut muutamasta tuhannesta useaan sataan tuhanteen.

Kotimainen Työ 1913–1930

Kotimaisen Työn Liitto alkoi ensi töikseen keväällä 1913 julkaista kuukausilehtiä Kotimainen Työ ja Inhemskt Arbete, joiden tarkoitus oli osaltaan auttaa syksyn Suomalaisen Viikon järjestämisessä. Kun tämä kansallinen tuotantokatselmus ja juhla oli vietetty, liiton hallinto yritti turhaan lakkauttaa lehtiä: paikallisosastot halusivat pitää niistä kiinni. Aviisit olivat osoittautuneet tärkeiksi propagandavälineiksi ja yhdyssiteiksi. Katsottiin, että kuluttaja-kansalaisten isänmaallisuuteen ja järkeen oli vedottava taukoamatta.

Maanlaajuisen talousjärjestön ja -lehden merkitys korostui Suomen itsenäistyttyä niin, että valtio tuki Kotimaista Työtä vuodesta 1919 alkaen. Vastineeksi ulkoministeriö sai lehtiä ilmaiseksi ja jakoi sitä ympäri maailmaa Suomen lähetystöihin ja konsulaatteihin.

Vuonna 1921 perustettu Suomen Teollisuusliitto otti aluksi Kotimaisen Työn äänenkannattajakseen, mutta pian rinnakkaisia elinkeinoelämän lehtiä ilmaantui joka taholta eikä lukijoita riittänyt kaikille. Talouslaman aikana myös joukon nestori Kotimainen Työ sai mennä, kun voimat keskitettiin uuteen aikakauslehteen, Kotimaiseen Tuotantoon, jossa Kotimaisen Työn Liitto oli yksi viidestä taustatahosta.

”Kehoitamme siksi mitä innokkaimmin ja hartaimmin kaikkia, jotka aikovat ulkomaille, jo kotimaassaan levossa ja rauhassa hankkimaan kaikki vaatetustarpeensa mahdollisimman täydellisesti ja siten vähentämään ostojaan ulkomailla. Jokaiselle isänmaan ystävälle pitäisi olla jo isänmaallinen velvollisuus voida esiintyä ulkomailla kotimaisissa vaatteissa ja jos mahdollista kotimaassa kudotuissakin.”
A. E. Alfthan 1913

Suomen Työ 1932–1959

Kuluttajapiirit ja kotitalousjärjestöt toivat piristysruiskeen liittoon, kun yhdistys nimeltä Kotimaisen Tuotannon Ystävät sulautettiin siihen vuonna 1931. Liitto ryhtyi järjestämään Kotimaista Viikkoa ja lanseerasi runsaan vuoden tauon jälkeen oman äänenkannattajan, Suomen Työn.

Sanomalehden mallista Suomen Työtä lähetettiin liiton jäsenkunnan lisäksi kansalaisjärjestöille, jotka tietyssä mielessä ottivat entisten paikallisosastojen aseman. Varsinkin martat levittivät lehteä oman organisaationsa kautta tehokkaasti, mikä näkyi lehdessä erityisinä kotitalous- ja naisten palstoina. Painotus suuren yleisön asennekasvatukseen näkyi 1930-luvulla myös siinä, että liiton toimitusjohtajina ja samalla Suomen Työn päätoimittajina olivat kouluhallituksen kouluneuvos, opettaja Einar von Fieandt sekä sittemmin elokuvatuottajaksi ja -ohjaajaksi siirtynyt maisteri T. J. Särkkä.

Suomen Työ nousi vuoden 1939 alusta raskaaseen sarjaan, kun Suomen Teollisuusliitto lakkautti oman äänenkannattajansa. Painos nousi 55 000:een ja sodan aikana sitäkin suuremmaksi. Samalla valokuvat nousivat entistä tärkeämpään rooliin syväpainotekniikan ansiosta. 1950-luvulla Suomen Työ ilmestyi tyylikkäänä aikakauslehtenä, joka postitettiin muun muassa maan lääkäreiden vastaanottohuoneisiin. Ruotsinkielinen Finlands Arbete oli puolestaan yhdysside muihin Pohjoismaihin.

”Tullisuojaton vapaakauppamaa olisi tätä nykyä todella sellainen suorastaan ajastaan jäljellä oleva houkkio, jonka kustannuksella kaikki muut pyrkivät pitämään hauskaa jo yksistään hauskuudenpidon takia.”
T. J. Särkkä 1933

Tuotantouutiset 1958–1991

Helsingin Kaivopihalla sijainnut liiton päämaja oli 1950-luvun lopulla läheisissä suhteessa ylioppilaisiin. Vaikutus oli vastavuoroista: ylioppilas Arvo Salo oli samanaikaisesti sekä liiton lehtien että Ylioppilaslehden toimitussihteerinä. Ylioppilaslehden vastaleivottuna päätoimittajana Salo julkaisi syksyllä 1959 laajan ja ympäri koko maan jaetun YTV-numeron, joka ”ylioppilaiden taloudellisena valistusrynnäkkönä” haastoi Suomen kansan aivoriiheen poistamaan kansantalouden kitkatekijöitä. Viisi vuotta myöhemmin Salosta tuli maankuulu perinnäisiä arvoja järkyttäneen Lapualaisoopperan kirjoittajana ja kansanedustajana.

Juuri Salo ideoi vuonna 1958 liitolle uuden, Tuotantouutiset-nimisen lehden, joka levisi Ylioppilaslehden formaatin mukaisena tabloidina ja 100 000 kappaleen painoksena ”vähittäiskaupan ja kuluttajien informoimiseksi suomalaisista tuotteista ja heidän mielipiteensä muokkaamiseksi suomalaisille tuotteille myönteiseksi”. Etelä-Suomen teollisuusalueille laajasti jaettu Tuotantouutiset osoittautui niin toimivaksi, että Suomen Työ lakkautettiin pian kokonaan.

”Mielipideagitaation hillitöntä vaikutusta voidaan jossakin määrin lieventää vahvistamalla asiallisen taloudellisen tietoaineksen osuutta kansan yleissivistyksessä. Tehtävä on pitkäaikainen ja kärsivällisyyttä kysyvä, mutta johtanee aikaa myöten varmimmin toivottuun tulokseen.”
Erkki Salonen 1958

Tuotantouutisten painos oli messuaikaan jopa 320 000 kappaletta ja lehden tavoitelevikki oli asetettu kaksi kertaa sitäkin korkeammalle. Peruspainos oli laajimmillaan 1960-luvun puolivälissä, jolloin 200 000 lehdestä martoille meni 40 prosenttia ja vähittäiskauppaan kymmenesosa. Massalehden kukoistus katkesi television voittokulkuun: painos romahti 1970-luvulle tultaessa murto-osaan entisestä.

Kotimaisen Tuotannon Valtuuskunnan ja liiton yhdistyminen vuonna 1977 merkitsi osaltaan sitä, että valtio ryhtyi rahoittamaan kotimaisuuskampanjointia liiton kautta. Tuotantouutiset paisui jälleen kuukausittain ilmestyväksi ja 60 000 kappaleen painoksena levinneeksi suuren yleisön julkaisuksi. Lehti kävi kasvavien ilmoitustulojen varassa yhä kannattavammaksi, mutta lukijakunta väheni ja lehden painosmäärä laski.

”Ostopäätöksiin vaikuttaminen aatteen, isänmaallisen innon tai yhteisen edun nimissä ei yksinään pure eikä tuo tuloksia. Kotimaisen vaihtoehdon on oltava kilpailukykyisesti paras. Ostajan on saatava mielestään markalle paras kate.”
Rauno Bister 1982

Hyvä Suomi! 1992–2010

Liitto uusiutui perinpohjaisesti EU-jäsenyyden leimaamalla 1990-luvulla. Valtio vetäytyi taka-alalle, lehti supistui ja kastettiin vuonna 1992 uudelleen. Uuden lamantappo- ja rohkaisulinjan mukaisesti se sai nimekseen Hyvä Suomi! – suomalaisia menestystarinoita tuotiin samanaikaisesti esille televisio-ohjelmissa.

Tietokoneaikaan siirryttiin vuonna 2000 ja Hyvä Suomi! -lehteä ryhdyttiin julkaisemaan näköislehtenä. Jäsenlehden rinnalle tulivat vuosijulkaisu, sähköiset jäsentiedotteet ja Kauppalehti Option välissä ilmestyvä liitelehti. Liitto aktivoituu ajan hengen mukaan myös verkkotiedottamisessa.

Avainlippu 2011-2013

Vuonna 2011 lehden nimi vaihtui liiton strategiaa osuvammin ilmentäväksi Avainlipuksi.

Jussi 2014-

Satavuotias suomalaisen työn lehti koki nimenvaihdoksen ja lehtikonseptin uudistuksen jälleen vuonna 2014. Uudistus tuli tarpeeseen, sillä Suomalaisen Työn Liiton toiminta oli laajentunut ja Avainlippukin on saanut rinnalleen kaksi uutta merkkiä: Design from Finland ja Yhteiskunnallinen yritys -merkit. Lehdellä on pitkät perinteet, joten uudeksi nimeksikin tuli perinteinen suomalainen nimi, hyväntuulinen ja rehellinen Jussi. Lehden moderni ja ajan hermoilla oleva ulkoasu ja sisältö avaavat taas tulevaisuuden työelämää ja työn tekemistä. Tavoitteena oli tehdä lehti, joka vahvistaa yhteistyötä jäsenyritysten kanssa sekä nostaa liiton asiantuntijaprofiilia.