Easy LEDin valaisimet osana uutta ja kirkkaampaa Iittala/Fiskars Outlet-myymälää

transparent image

Fiskarsin perinteikkäässä ruukkimiljöössä sijaitseva Fiskarsin historiallinen näyttelytila koki täydellisen muodonmuutoksen kun tila uudistettiin huhtikuussa 2012.

Remontin yhteydessä näyttelyyn yhdistettiin Fiskarsin ja Iittalan Outlet-myymälät. Tilan valaistus päivitettiin palvelemaan nykyajan tarpeita sekä tuomaan näyttelyn ja myymälän esineet ja tuotteet kauniisti esille.

Ennen remonttia näyttelyn valaistus hoidettiin 70 watin monimetallivalaisimilla. Osa polttimoista oli jo palanut ja neljän metrin korkeudessa olevien valaisinten huolto oli työlästä. Valaisimet kuluttivat yhä sähköä vaikka polttimot olivat palaneet ja pimeinä.

– Valaistuksen suunnittelu aloitettiin valitsemalla ensin valaisinteknologia. Tähän vaikuttivat ennen kaikkea ratkaisun tekniset ominaisuudet ja toimivuus, kertoo Fiskarsin kiinteistöjen tekninen päällikkö Jari Pullinen.

– LED-valaisimet nousivat ykkösvaihtoehdoksi, koska ne ovat helppohoitoisia ja pitkäikäisiä ja niiden energian kulutus ja lämmöntuotanto ovat alhaisempia kuin perinteisten valaisinten. Nämä alentavat käyttökustannuksia ja ympäristön kuormitusta pitkällä juoksulla, toteaa ratkaisuun tyytyväinen Pullinen.

Valaisinten muotoilulta haettiin ajattomuutta. Tyylin tuli olla luonteeltaan neutraali niin että myymälässä huomio kiinnittyy hyvin valaistuihin tuotteisiin eikä itse valaisimiin.

Parhaiten kriteerit täyttyivät suomalaisen Easy LEDin tarjoamalla ratkaisulla. Tilaan asennettiin 100 kappaletta Easy LEDin Pro 1 Oslon valaisinta sekä 10 kappaletta Pro 100 Oslon 30 valaisinta. Kokonaisuudessaan uusien valaisinten tehon kulutus on nyt 3240 W kun se ennen oli 8400 W. Uusilla valaisimilla energian kulutus on jatkossa n. 60 % aikaisempaa alhaisempi.

Pullisen mukaan Easy LEDin valintaan vaikuttivat erityisesti:

  • Easy LEDin tuotteet suunnitellaan, muotoillaan ja valmistetaan Suomessa.
  • Tuotteiden laatu varmistetaan suunnittelun ja tuotannon useassa eri vaiheessa ja näin varmistetaan osaltaan tuotteiden pitkäikäisyys.
  • Ulkopuoliset tutkimustulokset tuotteen suorituskyvystä vakuuttivat sen sijaan että takeena olisi ollut vain myyntimiehen puheet.
  • Valosuunnittelun toteutus: Easy LEDillä on ymmärrys ja osaamista siitä, millaiset valaisimet soveltuvat mihinkin käyttöön vaativassa myymäläympäristössä. Suunnittelu tehdään aina yhdessä asiakkaan kanssa.
  • Valaisimien avautumiskulmat voitiin valita valaistustarpeen mukaan ja näin saatiin sekä näyttely- että myymälätilaan juuri oikeanlainen valo.

Iittalalla on suuri määrä liikkeitä jotka tullaan lähivuosina päivittämään ja ajatuksissa on monistaa myös hyväksi koettu valaistusratkaisu.

Jaa artikkeli