Käyttäjältä Hanna Malinen

Uudessa vuotuisessa eCom Summit & Awards -tapahtumassa palkitaan suomalaisia verkkokaupan onnistujia

Toukokuussa ensimmäisen kerran järjestettävässä tapahtumassa kuullaan huippupuhujia mm. Booztilta, Ikealta ja Shopifylta. Illan gaalassa palkitaan digitaalisen kaupan toimijoita useissa eri kategorioissa. Tilaisuuden järjestää verkkokaupan toimijoiden vertaisyhteisö Digital Commerce Finland, jonka tavoite on kiihdyttää digitaalisen kaupan kehitystä ja kasvua Suomessa. Suomalaisen työn liitto on yksi Digital Commerce Finlandin perustajaorganisaatioista.

Kone jauhaa kauppa -valmennuspäivä tarjosi digikaupan ammattilaisille tietoa ja inspiraatiota markkinoinnin automaatioista

Digital Commerce Finland järjesti viime viikolla Epicenterissä Helsingissä valmennuspäivän, joka tarjosi digitaalisen kaupan toimijoille tuoreita näkökulmia automaatioiden hyödyntämiseen ja aitoja yritystarinoita niin suomalaisilta kuin kansainvälisiltäkin digikaupan ammattilaisilta. Suomalaisen työn liitto on yksi Digital Commerce Finlandin perustajaorganisaatioista, joten olimme paikan päällä kertomassa toiminnastamme ja oppimassa ja inspiroitumassa itsekin päivän annista.

Digital Commerce Finlandille myönnettiin Yhteiskunnallinen Yritys -merkki

Tällä viikolla julkistetulle uudelle Digital Commerce Finland -yritykselle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Yritys on syntynyt Business Finlandin pitkän ohjelmatoiminnan tuloksena, ja sen käynnistymistä tukee kuusi perustajaorganisaatiota: Kaupan liitto, Keskisuomalainen, Paytrail, Posti, Sanoma sekä Suomalaisen työn liitto. 

Kotimaiset verkkokauppiaat kertovat: Avainlippu auttaa erottautumaan ulkomaisista verkkokaupoista

Suomalaisen Työn Liitto on lanseerannut Avainlipusta oman version suomalaisille verkkokaupoille, koska kotimaisuus tuo tutkimusten mukaan selkeää kilpailuetua ulkomaisiin verkkokauppoihin nähden. Kuluttajat kokevat toisinaan myös hankalaksi erottaa kotimaiset verkkokaupat ulkomaisista, minkä lisäksi verkko on pullollaan huijaussivustoja. Verkkokauppiaat ovatkin ottaneet uuden ”Suomalainen verkkokauppa” -Avainlippu-merkin ilolla vastaan.

SGN Sportia Oy:lle on myönnetty Avainlippu

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt SGN Sportia Oy:lle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetusta ja Suomessa työllistävästä palvelusta. SGN Sportia Oy on 100 % kotimainen markkinointi- ja yhteisosto-organisaatio, joka palvelee Team Sportia- ja Sportia -kauppiaita sekä kehittää näiden ketjujen toimintaa.

Suomen Hiihtoliitolle on myönnetty Avainlippu

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Suomen Hiihtoliitolle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetusta ja Suomessa työllistävästä palvelusta. Hiihtoliiton toiminnan näkyvimpiä osa-alueita on vireä maajoukkuetoiminta, minkä ohella Suomen Hiihtoliitto tuottaa liikunta-alan tapahtumia ja palveluita Pohjoismaisten hiihtolajien hyväksi. Näkyvimpiä tuotteita ovat Rukan ja Salpausselän maailmancup-kilpailut, Hiihdon Suomen Cup, Helsinki Ski Weeks sekä Lasten Lumipäivien tapahtumakokonaisuudet. Lisäksi Hiihtoliitto tuottaa palveluita suomalaisille urheiluseuroille, hiihtolajien harrastajille sekä kouluille ja liikunnanopettajille.