Ajankohtaista aiheesta: veronpalautukset

Suomalaisten enemmistö tukisi veronpalautuksilla kotimaista työtä

Tiistaina 29. marraskuuta noin 3,4 miljoonan suomalaisen tilille kolahtaa yhteensä 2,3 miljardia euroa veronpalautuksina. Keskimääräinen veronpalautus on tänä vuonna suuruudeltaan 660 euroa. Enemmistö on sitä mieltä, että veronpalautuksia saavien tulisi käyttää rahojaan suomalaisen työn tukemiseen ja ostaa suomalaisia tuotteita ja palveluita, selviää Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Sinivalkoinen jalanjälki -kyselystä.

Suomalaisten enemmistö: veronpalautuksilla tuettava kotimaista työtä

Tulevana torstaina noin 3,5 miljoonaa suomalaista saa yhteensä yli 2 miljardia euroa veronpalautuksina tileilleen. Suomalaisten selvän enemmistön mielestä veronpalautuksia saavien tulisi käyttää rahojaan suomalaisen työn tukemiseen, selviää Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Sinivalkoinen jalanjälki -kyselystä.