Ajankohtaista aiheesta: Asiakaspalvelu

Tutkimus: Suurin osa suomalaisista haluaa vakuutustarpeensa kartoitukseen henkilökohtaista palvelua

Kolme neljästä suomalaisesta haluaa mielellään vakuutustarpeensa kartoitukseen henkilökohtaista palvelua, selviää Suomalaisen Työn Liiton Made by Finland -tutkimuksesta. Itsepalveluna taas hoidetaan mieluiten erilaiset korvaushakemukset sekä ajoneuvojen vakuuttamiset ja rekisteröinnit. Toisin kuin muut vastaajat, 25–34 vuotiaista suomalaisista yli puolet hoitaa myös kotivakuutuksen mieluiten itse.

Hei suomalainen, osaatko palvella?

Jokin aika sitten, perjantai-iltapäivänä, puhelimeni lakkasi toimimasta. Viikon viimeisestä palaverista päästyäni suuntasin laitehuoltoon, jossa ystävällinen asiakaspalvelija sai hetken tutkittuaan selville, että ongelma ei ollut itse laitteessa. Menin operaattorin asiakaspalvelupisteeseen, ja noin puolen tunnin selvittelyn jälkeen puhelin toimi taas. Kävelin ulos hymy kasvoilla. Oli perjantai, aurinkokin taisi paistaa ja mikä onni, edessä ei ollutkaan nykyihmisen katastrofia: viikonloppua ilman toimivaa puhelinta.

Myytti suomalaisten huonosta myyntiosaamisesta elää vahvasti

Suomalaisen Työn Liiton teettämän selvityksen mukaan suomalaisista merkittävä osa uskoo, että emme osaa myydä. Myös suomalaisten asiakaspalvelutaidoissa moni näkee parantamisen varaa. Suomalaisen Työn Liiton mielestä myynti- ja asiakaspalvelutyön arvostusta pitää nostaa Suomessa.