Onnistumisen kokemuksia Yhteiskunnallisessa yrityksessä

Yhteiskunnallisissa yrityksissä tehdään tunnustetusti merkityksellistä työtä. Vuonna 2014 Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeuden saanut kouvolalainen Ankkapurhan kulttuurisäätiö on yksi merkityksellistä työtä tekevistä toimijoista. Säätiön ensisijainen tarkoitus on valtakunnallinen ja kansainvälinen nuorisokeskustoiminta, Nuorisokeskus Anjala. Nuorisokeskus Anjalan toiminnan tarkoituksena on tukea kasvattajien ja kouluttajien työtä tarjoamalla turvallinen oppimisympäristö leirikouluun tai retkipäivään. Tärkeä osa onnistunutta leiripäivää ovat elämykset ja onnistumisen kokemukset.

Nuorisokeskus Anjalassa vieraili vuoden 2016 aikana 101 leirikoulua. Leirikoulut ovat osa koulujen perusopetussuunnitelmaa. Suomalaisten koulujen opetussuunnitelma kannustaa opettajia viemään lapsia ulos luokkahuoneesta erilaisiin oppimisympäristöihin: tällä tavoitellaan laaja-alaista oppimista sekä oppilaan mielenkiinnon ja motivaation säilyttämistä. Opetussuunnitelmauudistuksen keskeisinä tavoitteina on vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisätä opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemukset jokaiselle oppilaalle. Ryhmäytymistä ja onnistumisen kokemuksia sekä yksilö- että ryhmätasolla saamme Nuorisokeskus Anjalassa todistaa pitkin vuotta.

Lasten ja nuorten onnistumisen iloa ja yhteistyön riemua seuratessa jäin miettimään, miten tällaista tekemisen meininkiä saisi ylläpidettyä myös arkisessa aikuisten maailmassa eli työelämässä. Onnistumisen kokemukset ovat jokaiselle tärkeitä motivaation lähteitä. Tutkitusti pitkäkestoinen motivaation lähde on tunne siitä, että tekee merkityksellistä ja arvokasta työtä. Viestimmekö me johtajat tarpeeksi työn merkityksellisyydestä?

Nuorisokeskus Anjalassa työskentelee noin 30 ihmistä yhteensä 20 henkilötyövuotta vuodessa. Sesonkiluonteinen työ aiheuttaa haasteensa ihmisten johtamiseen ja yhteistyölle. Kun jokainen tietää yhteisen perustehtävän ja oman roolinsa sen toteuttamisessa sekä organisaation arvot joita noudatetaan, työ sujuu.

Meitä Nuorisokeskus Anjalassa työskenteleviä motivoivat onnistumiset työssä. Kun näkee työssä onnistumisen konkreettisesti ilmeenä lapsen kasvoilla tai lukee siitä opettajan tai lapsen palautteen, tietää työllä olevan arvoa ja vaikutusta.

Onnistumisia tapahtuu, kun joukko eri alojen ammattilaisia pelaa joukkueena, omassa maailmassa, puhtaalla sydämellä kunnioittaen vahvaa luontoa sekä ympäristössä että ihmisissä. Työn ilo löytyy tunteesta, että tekee merkillisen hyvää, merkityksellistä työtä.

Kommentoi