Suomalaisten mielestä kesän tekevät vihta, soutuvene ja laituri

Suomalaisen Työn Liiton kyselyn mukaan saunavihta, soutuvene ja laituri ovat kesäisimmät suomalaiset esineet. Vihta oli suomalaisten ylivoimainen suosikki, sillä 43 prosenttia vastaajista nimesi sen kesäisimmäksi esineeksi. Naiset olivat jopa hieman miehiä enemmän vihdan kannalla, kuten myös 25–34 -vuotiaat, joista peräti 46 prosenttia nimesi kesäsuosikikseen saunavihdan.

Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus selvitti suomalaisuuden merkitystä kesäisten esineiden kautta, eli mitkä suomalaisesineet tekevät suomalaisten mielestä kesän. Kampanjatutkimuksen mukaan vajaa kolmannes, eli 27 prosenttia 65–79 -vuotiaista nimesi kesäiseksi esinesuosikikseen soutuveneen. Nuorimman vastaajaryhmän, eli 18–24 -vuotiaiden mielestä kesäisin suomalaisesine on puolestaan laituri (29 % vastaajista). Hyvänä jatkona seurasivat grilli, Fiskarsin puutarhatyökalut, Mölkky-heittopeli ja suomalaisvalmisteiset polkupyörät.

– Vastauksissa nousi esille myös monia muita kesäisiä esineitä, kuten savustin, marjanpoimuri ja palju, jotka yhtä kaikki ovat hienoja suomalaistuotteita, kertoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala. Kesä on hienoa aikaa nauttia yhdessäolosta ja näiden eri esineiden mahdollistamista ulkoilu-, harrastus- ja rentoutumiskeinoista sekä tietysti hyvästä mielestä, jonka saa valitsemalla kotimaassa työllistäviä tuotteita, Lausala jatkaa.

Grillaus on suomalaisten mieleen

Neljänneksi suosituin kesäinen tuote, eli grilli, kokoaa yhä useamman suomalaisen perheen kesäisin ääreensä. Grilleihin panostetaan yhä enemmän ja samalla huomiota kiinnitetään grillattaviin suomalaisiin raaka-aineisiin.

– Kaasugrillaus koetaan usein vaivattomimpana tapana laittaa ruokaa ulkona ja ehkäpä siksi se onkin saavuttanut suuren suosion, Rautia- ja K-rauta-ketjujen valikoimapäällikkö Ville Tammelin toteaa. Kaasugrillin käyttö on nopea ja edullinen tapa päästä tirisevien herkkujen äärelle. Hiiligrillaajat perustelevat valintaansa monesti taas sillä, että se on heidän mielestä ”ainoa oikea tapa grillata”.

– Hiiligrillissä kypsyvät murkinat saavat oman säväyksensä hiilen tai briketin aromeista, eikä tämän päivän sytytysvälinetarjonnalla ja saatavilla olevilla hyvillä ohjeistuksilla tarvitse enää pelätä sytytysnesteen makuisia pihvejä, Tammelin kertoo. Myyntiin on myös tullut ns. hybridivaihtoehtoja, joissa kaasugrillillä pääsee hiilikaukalo-lisävarustetta käyttäen myös hiiligrillauksen makuun.

Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatunnus helpottaa suomalaista työtä edistävien tuotteiden löytämistä kauppojen valikoimista tänäkin vuonna ja mukana on lähes 50 yritystä. Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin maaliskuussa 2016 ja siihen vastasi 2014 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.

Mikä on kesäisin suomalainen esine tai tavara:

  • saunavasta/vihta 43 %
  • soutuvene 21 %
  • laituri 17 %
  • grilli (pallo, hiili, sähkö) 15 %
  • Fiskarsin puutarhatyökalut 14 %
  • Mölkky 13 %
  • suomalaiset polkupyörät (Helkama, Jopo) 9 %
  • puutarhakeinu 9 %
  • löylykauha 8 %
  • saunakiulu 7 %
  • uistin 4 %
  • astiankuivauskaappi 4 %
  • jokin muu, mikä 1 %
  • ei osaa sanoa 1 %

Lisätietoja:

Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 407 2623, tero.lausala@suomalainentyo.fi
Ville Tammelin, valikoimapäällikkö, Rautakeskon Piha ja puutarhayksikkö, p. 040 749 0400, ville.tammelin@kesko.fi

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus helpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi