Uusia Yhteiskunnallinen yritys -merkkejä myönnetty

Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys –merkkitoimikunta on myöntänyt uusia merkkejä yritysten käyttöön.

Yhteiskunnallinen yritys -merkki voidaan myöntää yrityksille, joiden ensisijainen tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia ja ne käyttävät vähintään puolet voitostaan tähän. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti.

Uudet merkinkantajat:

Kangasalan Uusi Osakeyhtiö Kuusi Oy

Kangasalan Uusi Osakeyhtiö Kuusi Oy tekee tärkeää yhteiskunnallista työtä. Toiminnallaan se pyrkii ehkäisemään työttömyyttä ja syrjäytymistä kehittämällä tarvelähtöisesti uusia palveluita. Kuusi Oy:n toiminnan tavoitteena on nurjertaa pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyttä Kangasalla tarjoamalla uudenlaisia palveluita. Kuusi Oy tuottaa monipuolisia palveluita sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Näin työn tarjoajat ja sen tekijät kohtaavat. Toimintamallin avulla voidaan tukea nuorten osallisuutta ja aktiivisuutta, ja erilaiset työt tulevat näin tehdyksi. Tällainen toiminta on tärkeää sekä yksittäisille ihmisille että ympäröivälle yhteisölle.

Lue lisää »

Tampereen Sarka Oy

Tampereen Sarka Oy on vastuullinen välityömarkkinoiden työnantaja joka tarjoaa työllistämisjaksoja haastavassa työmarkkina-asemassa oleville ja luo näin mahdollisuuksia työllistymiseen avoimille työmarkkinoille tai avaten väylän ammatilliseen koulutukseen. Tampereen Sarka toimii laaja-alaisesti ja voittoa tavoittelematta yhteiskunnallisten haasteiden parissa pyrkien luomaan työllistymismahdollisuuksia niille, joille työllistyminen voi olla vaikeaa.

Lue lisää »

Sexpo-palvelut Oy

Sexpo-palvelut Oy tarjoaa seksuaaliterapiapalveluita matalalla kynnyksellä huomioiden erityisryhmät ja sekä haastavat seksologiset palvelut. Sexpo-palvelut tuottaa terapiapalveluita sekä kouluttaa mm. sote- ja kasvatusalan ammattilaisia niin, että seksuaalisuutta koskeva tieto lisääntyisi ja mahdollisia ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä.

Lue lisää »

Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry

Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry pyrkii vaikuttamaan siihen, että ikääntyvien ja vanhusten toimintakyky suomalaisessa yhteiskunnassa säilyisi mahdollisimman pitkään. Hoivapalveluyhdistys tarjoaa voittoa tavoittelematta asunto-, perushoito ja tukipalveluita vanhuksille.

Lue lisää »

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy edistää ja tukee kognitiivisen psykoterapian kehitystä ja sitä soveltavien henkilöiden ammattikäytäntöä Suomessa. Luote Oy:n omistaa Kognitiivisen psykoterapian yhdistys. Toiminnallaan Luote pyrkii tarjoamaan laadukkaita koulutuspalveluja kaikille kognitiivisesta psykoterapiasta kiinnostuneille ammattilaisille.

Lue lisää »

Nuori Kullervo Oy

Nuori Kullervo Oy on kokonaan Tampereen Seudun Nuorisoasunnot ry omistama ja se tarjoaa tuetun asumisen palvelua nuorille. Nuori Kullervo tekee tärkeää työtä tukemalla nuorten asumista ja kehittämällä asumisen sisältöjä.

Lue lisää »

Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiö ja PDL Palvelut Oy

Länsi-Suomen Diakonialaitos on kristilliseltä arvopohjalta toimiva yhteisö, joka vastaa hyvin monipuolisesti eri väestöryhmien hyvinvointipalvelujen tarpeeseen. PLD Palvelut Oy toimii luotettavana palveluntuottajana Säätiön strategian mukaisesti.  Länsi-Suomen Diakonialaitos tuottaa palveluita laajasti Porin, Rauman ja Turun ympäristössä.

Lue lisää »

Askolan Puhti Oy

Askolan Puhti tarjoaa työtä pitkäaikaistyöttömille ja rajoittuneen työkyvyn omaaville työtä ja näin kiinnekohdan arjelle. Askolan Puhdin päätoimiala on pesulatoiminta eri asiakasryhmille kuten majoitusyrityksille, ravintoloille, kodeille ja Askolan kunnan eri palveluyksiköille. Yritys tuottaa palveluita ja luo näin töitä ihmisille, joiden voisi olla muuten hankala löytää niitä.

Lue lisää »

Espoon Lähimmäispalvelusäätiö, Espoon Lähimmäispalvelu ry ja Kiinteistö Oy Espoon Palvelukartano

Espoon Lähimmäispalvelusäätiö  on rakennuttanut ja omistaa Puistokartanon palvelukeskuksen ja palvelutoiminnasta vastaa Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry, joka myös sai Yhteiskunnallinen yritys -merkin. Espoon Lähimmäispalvelusäätiö on espoolainen yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon kolmannen sektorin järjestö. ELPY tarjoaa iäkkäille ja liikuntaesteisille vuokra-asumista palvelutaloissa sekä itsenäistä selviytymistä tukevaa hoivaa ja palvelutoimintaa.  ELPY edistää lähimmäispalvelutoimintaa ja tarjoaa asuntojen lisäksi tehostettua palveluasumista mikä tarkoittaa, että palveluja on tarjolla asukkaan tarpeiden mukaan.

Lue lisää »

Niemikotisäätiö

Niemikotisäätiö tarjoaa tuettua asumista ja asumisvalmennusta mielenterveyskuntoutujille. Toiminta painottuu arjen toimintojen tukemiseen. Vuonna 1983 perustettu Niemikotisäätiö on merkittävä toimija suomalaisessa psykiatrisen avohoidon kentässä. Niemikotisäätiön toiminta on hyvin monipuolista ja asuntojen lisäksi säätiöllä on mm. työpajatoimintaa. Säätiön eettiset palvelut yrityksille eivät ole trendi vaan osa pitkäjänteistä kuntouttavaa toimintaa.

Lue lisää »

Keski-Suomen Vammaispalvelu

Keski-Suomen Vammaispalvelusäätiö tuottaa yhteiskunnallisesti vastuullisia ja vaikuttavia palveluita vammaisille ja pyrkii edistämään heidän yhdenvertaisuuttaan yhteiskunnassa. Vammaispalvelusäätiössä on asumispalveluja, työ- ja päivätoimintaa, kriisi- ja perhepalveluja sekä yksilöllisiin sopimuksiin perustuvia palveluja ja se toimii yleishyödyllisesti.

Lue lisää »

 

Lisätiedot:

Niina Ollikka, brand manager, Suomalaisen Työn Liitto, p. 040 674 8773, niina.ollikka@avainlippu.fi