Suomalaisten mukaan ruoantuottajia arvostetaan liian vähän

Suomalaisia elintarvikkeita ostamalla kuluttajat haluavat tukea paikallista työllisyyttä. Suomalainen alkuperä ja paikallisuus lisäävät myös kuluttajien luottamusta ruoan laatuun ja puhtauteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tutkimuksen mukaan suomalaisia ruoantuottajia ei kuitenkaan arvosteta tarpeeksi.

Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan kyselytutkimuksesta käy ilmi, että vain neljäsosan mielestä suomalaisia ruoantuottajia arvostetaan tarpeeksi. Peräti 72 prosenttia pitää arvostusta liian vähäisenä.

– Tärkeimmät syyt ostaa suomalaisia elintarvikkeita ovat laatu, työllistävä vaikutus ja turvallisuus. Erityisesti työllistävä vaikutus on noussut kuluttajien arvostuksessa viimeisen vuoden aikana.  Suomalaiset ymmärtävät, että Suomeen tarvitaan uusia työpaikkoja ja että työllisyysaste pitää saada nousuun, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo.

Ostamalla suomalaisia ja paikallisia elintarvikkeita kuluttaja voi vaikuttaa suoraan työllisyyteen. Suurin vaikutus syntyy elintarvikkeiden jalostuksessa, jakelussa ja myynnissä. Alkutuotannon työllistävä vaikutus on pienempi. Lausalan mukaan ruoantuottajiin liittyy kuitenkin myös muita arvostustekijöitä kuin työllisyys, kuten mielikuva suomalaisen ruoan laadusta ja turvallisuudesta.

-Kuluttajien valinnoilla on todella vaikutusta suomalaiseen työllisyyteen. Jo pienillä arkisilla valinnoilla, kuten esimerkiksi sillä, että kaupassa valitsee suomalaisen tuotteen, tulee tukeneeksi kaikkia suomalaisen elintarvikkeen valmistukseen ja jakeluun osallistuneita osapuolia, Lausala toteaa.

Yhteisömerkeistä tunnistaa suomalaisen tuotteen

– Suomalaisista 68 prosenttia on sitä mieltä, että kaupassa tunnistaa riittävän hyvin suomalaisen elintarvikkeen. Esimerkiksi Hyvää Suomesta -merkki ja Avainlippu auttavat kuluttajia tunnistamaan suomalaisia työllistävät tuotteet ruokakaupoissa. Merkinnöistä näkee tiedon yhdellä silmäyksellä ilman, että asiakkaiden tarvitsee lukea tuoteselostetta jok’ikisen ostoksen kohdalla, kertoo Keskon vastuullisuuspäällikkö Timo Jäske.

Kesko käyttää valikoimissaan olevien tuotteiden yhteydessä tunnettuja alkuperämerkintöjä, kuten kotimaisuudesta kertovaa Avainlippu-merkkiä, kun merkkien kriteerit täyttyvät. Lisäksi K-kaupoissa nostetaan esiin paikallisia ja lähituottajien tuotteita, esimerkiksi K-supermarketit järjestävät kesän mittaan noin sata paikallista sinulle -tapahtumaa ympäri Suomen.

– Suomalaisten tuotteiden hyvä tarjonta on niin kauppiaiden, tuottajien kuin kuluttajienkin etu, ja haluamme panostaa tähän jatkossakin. Voimme yhdessä huolehtia siitä, että laadukasta, suomalaista ruokaa on tarjolla tulevaisuudessakin, Jäske sanoo.

Arvostetaanko suomalaisia ruoantuottajia tarpeeksi (koko Suomi)?

26 % arvostetaan tarpeeksi
72 % arvostetaan liian vähän
2 % arvostetaan liikaa

Tunnistaako kaupassa riittävän hyvin suomalaisen elintarvikkeen?

68 % kyllä
32 % ei

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kampanjatutkimus toteutettiin maaliskuussa 2016 ja siihen vastasi 2014 18–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.

Lisätietoja:
Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 407 2623, tero.lausala@avainlippu.fi
Hanna Malinen, viestintäpäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 369 4949, hanna.malinen@avainlippu.fi
Timo Jäske, vastuullisuuspäällikkö, Keskon Päivittäistavarakauppa, 050 529 2028, timo.jaske@kesko.fi

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus helpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi