Nämä remontit suomalainen tekee mökillä itse – onnistuisiko sinulta?

Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan suurin osa mökin huolto- ja korjaustoimenpiteistä tehdään itse tai talkoilla. Valtaosa, eli 90 prosenttia mökin omistajista hoitaa itse oman mökkipihansa. Ulkopuolisen apu on tervetullutta sen sijaan vaativimmissa korjauskohteissa kuten jätevesijärjestelmissä, jolloin 68 prosenttia vastaajista arvioi teettävänsä työn ulkopuolisena palveluna.

Sinivalkoinen jalanjälki -tutkimuksen mukaan eniten itse tai talkootyönä mökillä tehdään pihatöiden lisäksi aidan kunnostusta, asuinrakennuksen sisäpintaremontointia sekä kesäkeittiön ja rakennusten ulkoseinien kunnostamista. Lisäksi neljä viidestä vastaajasta osaa huoltaa tai korjata myös terassin ja laiturin.

Ulkopuolisena palveluna teetetään jätevesijärjestelmien lisäksi korjauskohteita, jotka liittyvät rakennusten kivijalkaan, kellariin tai alapohjaan. Ostopalvelu tulee kyseeseen useammin myös mökin ikkunoihin ja oviin sekä rakennusten ulkokattoon liittyvien korjaustoimien kohdalla.

– Mökkiä lähellä asuvat omistajat huoltavat itse tai talkoilla selvästi keskimääräistä useammin vaativammat kohteet. Mökkimatkan ollessa pitkä, eli yli 250 km, vaativimpien kohteiden huoltotyöt teetätetään useimmin ulkopuolisena palveluna. Paikallisilta toimijoilta tehtävät tavara- tai palveluhankinnat lisäävät myös alueen työllisyyttä, kertoo Suomalaisen Työn Liiton projektipäällikkö Merja Mantila.

Rautakaupoissa seurataan tarkasti mökkiläisten tarvitsemien tuotteiden ja palveluiden kehitystä.

– Megatrendinä on, että ihmiset ovat siirtymässä ”Do-It-Yourself” -tekemisestä ”Do-It-For-Me”-tekemiseen.  Yhä enemmän pyritään tarjoamaan mökkiläisasiakkaille yksittäisten tuotteiden sijaan ratkaisuja tarpeisiin, joissa esimerkiksi kiuas myydään asennettuna tai remontoidaan sauna uusiksi ”avaimet käteen” -ratkaisuna. Syinä voivat olla esimerkiksi vaadittavien taitojen puuttuminen tai kiireinen elämäntyyli, jolloin halutaan ostaa kokonaisratkaisu, Rautian ketjujohtaja Antti Ollila sanoo.

Rautia on mukana Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjassa, joka muistuttaa kuluttajien vaikutusmahdollisuuksista maamme työllisyystilanteeseen. Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan Suomalainen mökkikulttuuri -tutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa 2016 ja 18–79-vuotiaista suomalaisista siihen vastasi 2222 kuluttajaa.

Mökin huolto- ja korjauskohteiden suorittaminen itse:

1) piha 90 %
2) aita 86 %
3) asuinrakennuksen sisäpinnat 82 %
4) kesäkeittiö (ulkona) 79 %
5) terassi 78 %
6) laituri 77 %
7) ulkoseinät (asuin- ja piharakennus) 72 %
8) keittiö 67 %
9) sauna 62 %
10) wc 60 %

16) jätevesi 32 %


Lisätietoja:

Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 330 3640, merja.mantila@avainlippu.fi
Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 374 7410, jokke.eljala@avainlippu.fi
Antti Ollila, ketjujohtaja, Rautia-ketju, 050 552 6936, antti.ollila@kesko.fi

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus helpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. Vuoden 2016 kampanjassa on mukana noin 50 yritystä sekä mm. Rautia-ketju. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi