Unelma itse rakennetusta talosta elää nuorilla suomalaisilla

Itse rakennettu omakotitalo on etenkin nuorten unelma, selvittää Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja. Kampanjatutkimuksen mukaan lähes puolet (48 %) 15–24 vuotiaista vastaajista tunnusti haaveilevansa asumisesta itse rakentamassa tai rakennuttamassa omakotitalossa, kun vain viidenneksellä (20 %) kaikista vastaajista oli samanlaisia haaveita. Eniten rakennushaaveita oli pohjois- ja itäsuomalaisilla vastaajilla (25 %).

– Itse tehdystä omakotitalosta haaveilevien määrä on kuitenkin työllisyytemme kannalta huomattava, muistuttaa Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala. Suomalainen rakennusala on erittäin merkittävä työllistäjä ja kokonaisuudessaan yli 520 000 suomalaista elää rakentamisesta ja rakennusalan palveluista. Juuri kotitaloudet ovat suomalaisen rakennusalan tärkeimmät asiakkaat joko suoraan tai taloyhtiöiden kautta. Kotitalouksien osuus koko talonrakentamisen markkinoista on noin 40 prosenttia, kertoo Lausala.

Rakennushaaveet ja niiden toteuttaminen on siis enemmän kuin toivottavaa rakennusteollisuutemme kannalta. Niistä, jotka asuvat tai haaveilevat asumisesta itse rakentamassa tai rakennuttamassa omakotitalossa 17 prosenttia elää jo unelmaansa, kun toiset 17 prosenttia suomalaisista vasta haaveilee siitä mahdollisuudesta. Tämä herättää toiveita piristyvästä omakotitalorakentamisen noususta. Suomalaisten tekemillä ostopäätöksillä on merkittävä vaikutus koko rakennusalan työllisyyteen.

– Esimerkiksi tavallisen omakotitalon rakentaminen työllistää noin viisi henkilöä. Työpanoksesta puolet tehdään työmaalla ja toinen puolikas jalostusketjussa. Yhtä rakennustyömaan työntekijää kohden siis työllistyy toinen työntekijä joko teollisuudessa tai palvelualoilla, Lausala kertoo.

Rakennusalan työllisten määrä on kaikkiaan noin 175 000-185 000 henkilöä. Luvussa ovat mukana talonrakentamisen, infrarakentamisen ja erikoisurakoinnin työntekijät sekä toimihenkilöt ja yrittäjät. Lisäksi rakennustuoteteollisuus työllistää noin 80 000 henkilöä Suomessa.

Sisustusta vaille valmis -toimitustapa useimpien mieleen

Jos omakotitalon kuitenkin päättäisi rakentaa itse tai rakennuttaa ulkopuolisella, olisi Sinivalkoinen jalanjälki -tutkimuksen mukaan suosituin ratkaisu siihen ”sisustusta vaille valmiina” -toimitus (30 % vastaajista). Tämä valinta oli varsinkin naisten mieleen, sillä he suosivat selvästi miehiä enemmän toimitustapaa, jossa sisustustyö jää itselle. Miehet puolestaan suosivat naisia useammin joko ”avaimet käteen” -toimituksia tai ns. pitkästä tavarasta rakentamista, jossa lähes kaikki tehdään itse ja ammattilaisille jätetään vain pakolliset, lain edellyttämät rakennustyöt.

– Oman kodin rakentamiseen on olemassa monia vaihtoehtoja kuten muuttovalmis koti, sisustusvalmis talo, talopaketti omatoimiselle rakentajalle tai vaikkapa hirsitalo, kertoo K-raudan ja Rautian talomyynnin tuotepäällikkö Timo Lukkarila. Kaikkia talopaketteja voidaan lisäksi muunnella ja toteuttaa erilaisilla toimitus- ja asennussisällöillä. Lisäksi rakentajille on tarjolla kokonaisratkaisuja, jolloin kaiken tarvittavan saa yhdestä paikasta, Lukkarila lisää.

Vaikka kaikki eivät rakentaisikaan omakotitaloa, jokainen voi esimerkiksi rautakaupassa tehdä valintoja, jotka luovat työtä Suomeen. Pienetkin valinnat vaikuttavat, kun riittävän moni tekee samanlaisia valintoja.

Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatunnus helpottaa suomalaista työtä edistävien tuotteiden löytämistä kauppojen valikoimista tänäkin vuonna ja mukana on lähes 50 yritystä. Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin joulukuussa 2015 ja siihen vastasi 1051 16–75-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.

Millä tavalla toteuttaisi oman omakotitalonsa rakentamisen:

  • Sisustusta vaille valmiina 30%
  • Talopaketin perustoimitus (ammattitaitoa vaativat työtä osaurakoina) 19%
  • Muuttovalmis toimitus yhdellä sopimuksella 18 %
  • Rakentaisin itse ns. pitkästä tavarasta (pakolliset työt ammattilaisilla) 14%
  • Talopaketin perustoimitus 8%
  • En osaa sanoa 11%

Lisätietoja:

Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 407 2623, tero.lausala@avainlippu.fi
Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 374 7410, jokke.eljala@avainlippu.fi
Timo Lukkarila, talomyynnin tuotepäällikkö, Keskon rauta- ja sisustuskauppa, p. 050 61975, timo.lukkarila@kesko.fi

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus helpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi