Avainlippu kiittää 50-vuotisjuhlavuodesta!

Avainlippu täytti viime vuonna 50 vuotta. Lämmin kiitos kumppaneille upeasta yhteistyöstä sekä kaikille kampanjaamme eri tavoin osallistuneille, torikävijöille ja teille kaikille muille, jotka teitte arjessanne niitä pieniä valintoja suomalaisen työn hyväksi.

50-vuotiasta Avainlippua juhlittiin pitkin viime vuotta Nostetaan Suomi plussalle! -kampanjalla. Kampanja muistutti siitä, mikä vaikutus meidän jokaisen panoksella on työpaikkojen säilymisen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta. Juhlavuoteen mahtui paljon ja sen suunnittelu alkoi jo vuonna 2014, kun mainostoimisto Dynamo ideoi liitolle suomiplussalle-kampanjaa. Tapahtumatoimisto Tapaus puolestaan toteutti liiton kanssa juhlavuoden tapahtumakonseptin, joka lanseerattiin huhtikuun alussa. Avainlipun pop-up-kontti kiersi kevään ja kesän 2015 aikana ympäri Suomen. Voi miten hauskaa oli juhlistaa Avainlipun taivalta ja tavata teitä syntymäpäivien merkeissä eri puolilla Suomea!

IMG_8022

kontti

Avainlipun syntymäpäiväkiertue alkoi juhlaseminaarista

Avainlippu-kontti lähti kiertueelle Helsingistä 19.5.2015, kun UPM:n pääkonttorilla järjestettiin juhlava seminaari, Avainlipun ensimmäiset 50 v. syntymäpäivät. Avainlipun kontti rakennettiin ja sisustettiin kampanjassa mukana olleiden Avainlippu-yritysten tuotteilla.

Kontti kiersi kesän aikana ympäri Suomea esitellen Avainlippu-yritysten tuotteita ja palveluja, ja Avainlipun syntymäpäiviä juhlittiin yhteensä seitsemällä paikkakunnalla. UPM:n Biofore -talon edustalta kontti jatkoi matkaansa ympäri Suomea yhdessä Radio Novan Made in Finland -kiertueen kanssa. Tunnelmia kaikilta paikkakunnilta löytyy kampanjan sivuilta. Täältä voit lukea, miltä näytti Vaasassa juhannusviikolla. Kiertue päättyi heinäkuussa Poriin, SuomiAreenan Kansalaistorille, jolloin tapasimme satakuntalaisia, jazz-väkeä ja SuomiAreena-kävijöitä.

Kampanjasivustolla suomalaisuuden teemaa piti esillä lisäksi 30-vuotias blogaaja Karoliina Partanen, joka kertoi juhlavuoden ajan perheensä elämäntapamuutoksesta kohti suomalaisten yrittäjien ja tuotteiden maailmaa. Blogaajan perhe sitoutui ostamaan vuoden ajan suomalaisten yritysten tuotteita ja palveluita. Karoliinan Suomi-vuoden kokemuksista voi lukea blogista kampanjasivustolta. Moni osallistui juhlavuoteen myös sosiaalisessa mediassa hashtageilla #suomiplussalle ja #avainlippu50v.

Avainlippu_kontti_50vuotta

Katseet kohti Suomi100 -juhlavuotta

Kuluneet 50 vuotta ovat osoittaneet, että Avainlipun asema on vahva. Uskomme, että sitä se on myös tulevaisuudessa, sillä suomalaisen työn arvostus pitää pintansa ja Avainlipun käyttäjämääräkin kasvaa jatkuvasti. Suomalaisilla on aihetta juhlaan jatkossakin, kun vuonna 2017 vietetään Suomen 100-vuotisjuhlaa ja Suomi100 -teema kokoaa yhteen juhlavuoden tekijät. Juhlavuosi tulee olemaan monien tapahtumien vuosi, jota myös me tulemme osaltamme rakentamaan. Suomalaiset vievät maansa uudelle vuosisadalle sisulla ja sydämellä. Suomalaisen Työn Liitto ja Avainlippu ovat mukana tässä arvokkaassa työssä. Ja monessa muussa ennen kuin pääsemme juhlimaan satavuotiasta Avainlippua.

Avainlippu50v_kiertue_Oulu

Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlipun käyttöoikeus on myönnetty 3200 tuotteelle, tuoteryhmälle tai palvelulle. Lue lisää Avainlipusta.

Avainlipun Juhlavuoden kumppaneina oli Avainlippua kantavia yrityksiä, tuotteita ja palveluja: ABC, UPM BioVerno, RAY, Pingviini, Piltti, Smartum ja Diacor. Juhlavuoden kunniaksi rakennettua Avainlippu-kotia on ollut rakentamassa ja sisustamassa Tikkurila, Timberwise, Vallila, Genelec, Topi-keittiöt, Cariitti, MPY:n Lilli Digitalkkari, Solifer-polkupyörät, F-Secure, Karto, Markki sekä Helsingin Villasukkatehdas. Avainlipun 50-vuotiskampanjan sivusto suomiplussalle.fi

Kommentoi