Kyselytutkimus kertoo: nämä tuotteet suomalaiset hankkivat valmiina joulupöytiinsä

Suomalaisten joulukiireitä helpottavat monet valmiit jouluruuat ja vain 12 prosenttia suomalaisista ei turvaudu valmisruokiin jouluna. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimuksen mukaan suomalaiset kuluttajat hankkivat valmiina joulupöytiinsä mieluiten leipää tai limppua. Myös sinappi on yksi joulun ehdottomista suosikkituotteista, jonka lisäksi valmiit joululaatikot ja savustetut kalat nauttivat suurta suosiota suomalaisten keskuudessa.

– Vaikka erityisesti joulunaikaan kuuluukin monien ruokien valmistus kotona, nousee kyselymme perusteella tiettyjä ruokia, jotka ostetaan mieluiten valmiina. Suomalaiset turvautuvat joulupöydän hankinnoissaan kotimaisiin valmistuotteisiin, joiden valmistaminen omassa keittiössä vaatisi liikaa vaivaa. Joulupöydässä suomalaisuusaste on erittäin korkea, sillä joulun herkut ovat perinteisesti suomalaisia klassikkoita, kertoo Suomalaisen Työn Liiton projektipäällikkö Merja Mantila.

Niin lapsiperheet kuin vanhuksetkin kertovat hankkivansa perinteisiä jouluruokia. Leipien, sinapin ja kalojen lisäksi suomalaiset ostavat runsaasti valmiita joululaatikoita. Esimerkiksi Suomen suurin jouluruokatalo Saarioinen valmistaa kaikki joululaatikkonsa Kangasalla ja myös muut jouluruokansa Suomessa.

– Joulu on erilaisten laatikoiden ja salaattien, kuten rosollin, sienisalaatin ja majoneesisalaattien sesonkiaikaa. Suosituimpia ovat perinteiset porkkana-, lanttu-, peruna- ja maksalaatikot. Lisäksi yhä useamman joulupöydästä löytyy myös uusia tulokkaita; bataatti- ja makaronilaatikkoa. Valikoimiin tulee joulun ajaksi myös isompia pakkauskokoja. Myös hedelmä- ja vihannesosastolta myytävät valmiit porkkana-, lanttu- ja bataattisoseet kasvattavat suosiotaan joka vuosi, mutta ottavat enemmänkin osuutta kokonaisilta juureksilta kuin valmislaatikoilta, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan tuoretuotteiden ostojohtaja Jyrki Karlsson.

Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimuksen mukaan 41 prosenttia vastaajista ostaa lämmin- ja kylmäsavustettua kalaa sekä joululaatikkoja valmisruokina joulupöytiinsä.

– Erilaisten kalaruokien ja laatikoiden suosio on huomattavaa varsinkin Etelä-Suomessa, ja lähes poikkeuksetta tuotteet ovat suomalaisia. Esimerkiksi 51 prosenttia pääkaupunkiseudulla asuvista suomalaisista ilmoitti hankkivansa joulupöytään lämmin- tai kylmäsavustettua kalaa, kun taas Pohjois- ja Itä-Suomessa vastaava osuus oli vain 36 prosenttia. Tässä mielessä myös sijainti saattaa vaikuttaa oleellisesti siihen, millainen joulupöydän kattaus on, kertoo Mantila.

Mitä ruokaa ostaa valmiina joulupöytään?

• Leipä / limppu (61 %)
• Sinappi (58 %)
• Lämmin- kylmäsavustettu kala (41%)
• Laatikot (41%)
• Sillit / silakat (31%)
• Graavikala (28%)
• Rosolli (27%)
• Maksapatee (14%)
• Salaatit (12%)
• Kinkku (11%)
• Kalkkuna (4%)
• Joku muu (1%)
• Ei mitään (12%)

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin lokakuussa ja siihen vastasi 1107 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa. Kysymyksen vastausvaihtoehdot kartoitettiin esitutkimuksella osana tutkimusta.

Lisätietoja:
Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 330 3640, merja.mantila@avainlippu.fi
Jyrki Karlsson, päivittäistavarakaupan tuoretuotteiden ostojohtaja, Kesko, p. 010 5324 039, jyrki.karlsson@kesko.fi
Hanna Malinen, viestintäpäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 369 4949, hanna.malinen@avainlippu.fi

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus helpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. Vuoden 2015 kestävässä kampanjassa ovat mukana kaikki K-raudat, Rautiat, K-citymarketit, K-supermarketit, K-marketit, K-extrat sekä lähes 60 elintarvikevalmistajaa ja käyttötavara- tai rakennustuoteteollisuuden yritystä. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi

Kuvalähde: Saarioinen