Näitä lahjoja isät saavat sunnuntaina

Isänpäivä lähestyy, ja suuri osa suomalaisista käärii lahjapakettiin kirjan. Nuorten parikymppisten suomalainen suosikkilahja isälle on kuitenkin Reino-tossut, selviää Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Sinivalkoinen jalanjälki -kyselystä. Poimi tästä talteen kotimaiset viime hetken lahjavinkit.

Kyselyn mukaan suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että paras suomalainen lahja isälle on kirja. Hemmotteluhoitoon oikeuttava lahjakortti on lahjoista toiseksi suosituin. Kolmanneksi mieluisin lahja on perinteikkäät Reino-tossut, jotka olivat yllättäen erityisesti 15–24-vuotiaiden nuorten aikuisten mieleen. Suomalaisen Työn Liitto selvitti suomalaisten käsityksiä parhaimmasta kotimaisesta isänpäivälahjasta.

– Isänpäivä on oiva tilaisuus suosia suomalaista. On hyvä muistaa, että kuluttamalla kuukausittain kymmenen euroa enemmän kotimaisiin tuotteisiin tai palveluihin luotaisiin Suomeen vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa. Suomessa valmistetut tuotteet tunnistaa hyvin tutusta Avainlippu-merkistä ja suomalaisen designin Design from Finland -merkistä. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa, että jokaisella valinnalla on vaikutus työllisyyteemme, projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta kertoo.

Hemmotteluhoidot, konserttiliput ja Fazerin sininen ilahduttavat isää

Luettavaa isänpäivälahjaa suosivat ammattiryhmistä eniten yrittäjät ja maanviljelijät, joista jopa joka kolmas kannatti lahjaksi kirjaa. Johtajana työskentelevistä joka neljäs ostaisi lahjaksi mieluiten kirjan tai konserttiliput.  Eläkeläiset suosivat kirjan ohella selvästi eniten hemmotteluhoitoon oikeuttavaa lahjakorttia.

– Lahjalistalta löytyy varsin perinteisiä lahjoja saunomiseen ja harrastuksiin liittyen. Puukko, kirves ja Kuusamon vuosiuistin saivat kaikki myös useampia mainintoja, Mantila sanoo.

Uudellamaalla enemmistö ilahduttaisi isää kirjalla, kun taas Itä-ja Pohjois-Suomessa isää halutaan muistaa muita alueita useammin hemmottelulahjakortilla. Etelä- ja Länsi-Suomessa asuvien isien jalkoihin sujautetaan puolestaan muuta Suomea todennäköisimmin perinteikkäät Reino-tossut.

Lapsiperheet hemmottelevat isää muita talouksia mieluummin Fazerin sinisellä, mutta villasukat lämmittävät lahjaideana kaikkia vastaajaryhmiä tasaisesti.

Mikä suomalainen tuote sopii parhaiten lahjaksi isänpäivään?

  1. Kirja 20 %
  2. Lahjakortti johonkin hoitoon 12 %
  3. Reino-tossut 11 %
  4. Konserttiliput 8 %
  5. Villasukat 6 %
  6. Fazerin sininen 6 %
  7. Vaatteet 5 %
  8. Pyjama 4 %
  9. Saunatarvikkeet 3 %
  10. Suklaa 3 %

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin lokakuussa ja siihen vastasi 1107 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa. Kysymyksen vastausvaihtoehdot kartoitettiin esitutkimuksella osana tutkimusta.

Lisätietoja:
projektipäällikkö Merja Mantila, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 330 3640, merja.mantila@avainlippu.fi

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnushelpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. Kampanjassa ovat mukana kaikki K-raudat, Rautiat, K-citymarketit, K-supermarketit, K-marketit, K-extrat sekä lähes 60 elintarvikevalmistajaa ja käyttötavara- tai rakennustuoteteollisuuden yritystä. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi