SuomiKaluste.fi luottaa kotimaiseen laatuun

Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajoilla huonekaluja jo lähes kolme vuosikymmentä valmistanut Salopuu Ky uskoo suomalaiseen työhön ja laatuun siinä määrin, että avasi kevättalvella pelkästään kotimaisia huonekaluja markkinoivan verkkokaupan. Muutaman viikon ikäiset kokemukset ovat rohkaisevia.

– Perustimme tämän nettikaupan, koska suomalaiset haluavat ostaa kotimaassa valmistettuja kalusteita. Näin kertovat alavutelaiset Salopuu Ky:n yrittäjät Kari ja Matleena Salo.

Kuluttajalle kotimaisen valinnan tekeminen ei ole kovin helppoa, sillä suomalainen tarjonta hukkuu helposti halpatuonnin joukkoon, jatkaa yrittäjä Kari Salo.

Päätimme tarjota kuluttajille mahdollisuuden tutustua yhdellä kertaa laajaan valikoimaan laadukkaita, kotimaisia huonekaluja. Ja mikä parasta, ostopäätöksen voi tehdä kaikessa rauhassa, vaikka kotisohvalla. Näin syntyi kotimaiseen laatuun luottava SuomiKaluste.fi verkkokauppa.

Vaikka verkkokauppa on ollut auki vasta vähän aikaa, asiakkaita on riittänyt hyvin, ja kävijämäärät nousevat jatkuvasti, iloitsee Salo. Kaupassa on Salon mukaan tällä hetkellä hieman yli 600 nimikettä ja valikoima kasvaa edelleen.

Suomalaisilla tuotteilla on Salon mukaan laadun lisäksi muitakin kilpailuetuja. Kotimaisilla valmistajilla on halpatuontiyrityksiä paremmat mahdollisuudet räätälöidä tuotteita asiakkaan toiveita vastaaviksi. Toiminta on muutenkin läpinäkyvää, SuomiKaluste.fi kaupalla on suomalaiset yhteystiedot ja puhelinpalvelu. Huonekalujen kotiin saaminen ei vaadi ponnisteluja, sillä SuomiKaluste.fi toimittaa tarvittaessa tuotteet vaikka olohuoneeseen saakka.