Kokeilukulttuuri koulutuksen keskiöön

Koulutus ja oppiminen ovat ennen näkemättömän muutoksen edessä. Muutokseen ajaa pääasiassa kaksi kehitystä: teknologian kehittyminen sekä voimakkaasti muuttuvat työelämän tarpeet. Tapahtumassa oleva iso muutos tarjoaa ennen kaikkea ennen hienoja mahdollisuuksia.

Huhtikuun puolivälissä vietimme mielenkiintoisen aamupäivän keskustellen koulutuksen ja oppimisen tulevaisuudesta Työn tulevaisuus -työpajassa. Oppimisen uudet mahdollisuudet loivat tulevaa murrosta innolla odottavan ilmapiirin ”Koulutus ja elinikäinen oppiminen” -pöytäämme.

Mitä tämä murros sitten tuo mukanaan? Keskustellessamme koulutuksen muuttuvista tarpeista voimakkaasti esiin nousivat termit joustavuus, monialaisuus, intohimo ja kokeilukulttuuri. Erityisesti sanat kokeilukulttuuri ja intohimo vetävät yhteen keskusteluamme.

Kokeilukulttuurilla hahmottelimme toimintakulttuuria, jossa totutaan kokeilemaan ja tekemään asioita nopealla syklillä. Siinä vietetään vähemmän aikaa suunnitellen vedenpitävää ratkaisua ja enemmän aikaa oikeasti toteuttaen eri ratkaisumalleja, jossa opitaan tekemällä asioita. Kokeilukulttuurissa ei varota virheitä viimeiseen asti vaan opitaan niistä.

Karrikoidusti sanottuna koulutusjärjestelmämme opettaa oppilaat ajatukseen, että jokaiseen opettajan kysymykseen on olemassa yksi ja ainoa oikea vastaus. Nykypäivän peruskoulun käynyt nuori on oppinut monenlaista hyödyllistä kielistä matematiikkaan ja jopa käden taitoihin. Mutta ennen kaikkea hän on oppinut, että opettajan kysymykseen tai tenttikysymykseen löytyy yksi ja oikea vastaus, joka oppilaan pitää pystyä löytämään. (Työ)elämä ei kuitenkaan toimi näin. Ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. On olemassa loputon määrä toinen toistaa parempia vastauksia. Yksilön ja yhteisöjen avainosaamista onkin toisaalta kyky löytää useita hyviä vastauksia ja toisaalta kyky arvioida mitkä vastauksista tuottavat parhaimmat lopputulokset kulloisessakin tilanteessa.

Miten sitten kokeilukulttuuri, monialaisuus, joustavuus ja intohimo tuodaan todeksi oppimiseen, kouluihin ja oppilaitoksiin? Kokeilukulttuuria, joustavuutta ja monialaisessa tiimissä toimimista opitaan vain elämällä, tekemällä ja kokemalla itse. Kokeilukulttuuri pitäisikin tuoda vallitsevaksi tavaksi toimia jo alakouluun. Käytännössä tämä tarkoittaa vaikkapa projektitöitä, isojen haasteiden ratkaisemista porukalla, ilmiölähtöistä oppimista, oppiaineiden sekoittamista, eri-ikäisistä ja
-taustaisista jäsenistä koostuvien oppimisryhmien muodostamista ja vaikkapa yritysten aitojen ongelmien ratkaisemista porukalla kouluympäristössä. Tämän henkistä liikehdintää on havaittavissa. Yksittäiset innostavat esimerkit näyttävät tietä mutta eivät kuitenkaan riitä.  Kokeilukulttuurista pitäisi saada valtavirtaa alakoulusta yliopistoon.

Ihminen on tuottavimmillaan toimiessaan asian parissa, jota kohtaan hän tuntee intohimoa. Jo vähän trendiksikin muodostunut puhe innostumisesta ja intohimosta ei ole tyhjää puhetta. Voisikin ajatella niin, että yksi tärkeimmistä tavoitteista opettajilla, kouluttajilla, vanhemmilla ja kaikilla muilla nuorten kanssa toimivilla on auttaa ja tukea nuorta löytämään hänen omat lahjakkuuden ja intohimon kohteensa. Kokeilukulttuuri tukee myös näitä oppijoiden tutkimusmatkoja oman osaamisen, kiinnostuksen ja intohimon löytämiseksi.

 

Timo Sorsa, Nokia Oyj

Lars Miikki, Urban Mill

 

Kirjoitus perustuu 15.4.2014 Tekniikan Akatemian, Suomalaisen Työn Liiton sekä Aalto Future Clubin järjestämän työn tulevaisuutta hahmottaneen monialaisen työpajan tuloksiin. Työpajassa työn tulevaisuutta tarkasteltiin kuudesta eri teemasta käsin ja tämän ryhmän teemana oli innovatiivisuus ja työn tuottavuus. Muut teemat olivat teollisuusyritysten muuttuva innovaatioympäristö, tulevaisuuden työn arvot ja merkityksellisyys, koulutus ja elinikäinen oppiminen, tulevaisuuden johtaminen sekä työn ja työntekijöiden automatisoituminen.

Kommentoi